Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta8424.02.20164
Kaupunginhallitus8529.02.20167

1792-2016 (634, 653, 660)

Pansio-Perno -alueen investoinneista ja toimenpiteistä

Tiivistelmä:

Kiinteistöliikelaitos on tehnyt selvityksen Pansio-Perno -alueen tulevista ja toteutetuista investoinneista ja toimenpiteistä. Kaupunginhallitukselle esitetään, että se merkitsisi selvityksen tiedoksi ja päättäisi, että kiinteistöliikelaitoksen johtokunta voi päätöksellään toteuttaa esittelytekstissä mainittuja tulevien vuosien kohteita vuoden 2016 aikana, mikäli määrärahoja jää käyttämättä hyväksytystä investointiohjelmasta

Kilajk § 84

Infrapalvelujen johtaja Tapio Siirto ja va. tilapalvelujen johtaja Jaakko Laaksonen, 11.2.2016:

Kaupunginhallitus on 7.9.2015 § 363 päättänyt käynnistää valmistelun Pansio-Pernon alueen kehittämiseksi. Lisäksi kaupunginvaltuusto on 16.11.2015 § 197 vuoden 2016 talousarviokäsittelyn yhteydessä tehnyt Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalle tekstilisäyksen ”Kehitetään lähiöitä suunnitelmallisesti aloittaen Pansio-Pernosta yhteystyössä kaupunginosayhdistysten, alueella toimivien järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa.” Näiden perusteella Kiinteistöliikelaitos on tehnyt selvityksen Pansio-Perno –alueen investoinneista.

Infrapalveluiden investoinnit ja toimenpiteet

Vuonna 2016 toteutettavat ja käynnistettävät Pansio-Perno -alueen infrainvestointikohteet:

- Pansionrannan rantareitin (kevyen liikenteen kulkuyhteys Pansio-Perno –asuinalueelta meren rantaan) onkilaituri, suunnittelu 2016 (5.000 €), toteutus 2017 (30.000 €)

- Pansionrannan rantareitin ympäristö, vesakon raivaus

- Kaunistamisrahastolla toteutettava kesäkukkaistutus. Popup miniparatiisi, joka toteutetaan alueen lasten ja nuorten kanssa (yhteistyö käynnistetty)

- Pansiontien alikulun lähiympäristön korjaus, istutukset (20.000 €)

Lisäksi Pansio-Pernon asukkaiden vaikutusalueella on käynnistymässä seuraavat infrainvestoinnit:

- Ruissalon rantareitin (Sukkilantien pää-Ruissalon silta) onkilaituri. Suunnittelu 2016 (5.000 €), toteutus 2017 (30.000 €)

- Pahaniemen kevyen liikenteen sillan (Pansiontie) korjaus 2016 (400.000 €)

- Pahaniemen ajoneuvoliikenteen sillan (Pansiontie) korjaus 2017 (500.000 €)

Tulevien vuosien infrainvestoinnit Pansio-Perno –alueella

Olemassa olevan infran eriasteisia korjaustarpeita on koko Turun kaupungin alueella. Näiden kohteiden priorisointiin vaikuttavat ensisijaisesti korjattavan kohteen turvallisuus, toimivuus ja kestävyys. Käytettävissä olevan rahoituksen mukaan hankkeet toteutetaan kiireellisyysjärjestyksessä. Kohteiden ajoituksessa otetaan huomioon myös muiden toimijoiden investointitarpeet. Näitä toimijoita ovat mm. Vesiliikelaitos ja Turku Energia. Näin varmistetaan se, että esimerkiksi katua ei asfaltoida ennen kuin vesihuollon korjaukset on tehty. Pansio-Perno –alueella lähivuosien priorisoitavien korvausinvestointikohteiden listalla olevia hankkeita ovat (ei rahoitusta 2016):

- Pernontien alikulkukäytävän uusiminen, toteutus 2018 (260.000 €)

- Pernontien valaistuksen uusiminen, 160.000 €

- Jäniksenpolun kevyen liikenteen yhteyden valaistuksen uusiminen, 20.000 €

- Paakarlanpuiston käytävän peruskorjaus, 70 000 €

- Lumikonkadun jalkakäytävän saneeraus, 15.000 €

- Hyrköistentien kevyenliikenteenväylän ja jalkakäytävän kunnostus, 30.000 €

- Timoteinkuja-, Nurmikankatu, Heinäsirkankadun, Lauhankujan ja Helpikujan kokonaan tai osittainen asfaltointi, 60.000 €

- Kevyen liikenteen yhteys Saukonkujalta Lumikonkadulle (vuosien saatossa muodostuneen polunomaisen kulkuyhteyden tilalle), hanke-ehdotusvaiheessa, n. 50.000 €

Viimeisen viiden vuoden aikana tehtyjä infrainvestointeja

Pansio

- Länsikaaren (väli: Pansiontie – Messukentänkatu) uudelleen linjaus (siirto pois Bayerin tontilta) ja kiertoliittymä 2011-2012 (650.000 €)

- Pansion kisapuiston ison kentän kuivatus ja tekonurmettaminen 2015 (535.000 €)

- Pansionrannan rantareitti, uusi kevyen liikenteen kulkuyhteys Pansio-Perno –asuinalueelta meren rantaan 2015 (46.000 €)

- Valmetinkadun, Mesaanikadun, Lumikonkadun ja Saukonkujan katuvalaisinpylväiden ja valaisimien uusiminen

- Vanhojen valaisimien vaihtoja uusiksi led-valaisimiksi

- Valaistukeskusten uusimisia sekä kuuluu uuden valaistuksen ohjausjärjestelmän alueeseen

- Laivanrakentajanpuiston koira-aitauksen valaistus on uusittu

- Asukastoiveiden mukaisesti on roska-astioita lisätty. Alueen leikkipaikat ovat kunnossa.

Lähialueilla tehtyjä infrainvestointeja, jotka hyödyntävät myös Pansion ja Pernon asukkaita:

- Ruissalon rantareitti (väli: Pansiontie – Ruissalonsilta), lyhentää Pansio-Perno –alueelta kevyen liikenteen kulkureittiä Ruissaloon 2016 (330.000 €)

- Ulkoilureitin Pansiontie – Rauman moottoritie valaisinpylväiden ja valaisimien uusiminen

Perno

- Hyrköistenpuiston leikkipaikan peruskorjaus 2014 (muut alueen leikkipaikat ovat kunnossa)

- Kivitaskunkatu, Tiaisenkatu, Varpusenkatu jalkakäytävälaatoituksen poisto

- Vanhojen valaisimien vaihtoja uusiksi led-valaisimiksi

- Valaistukeskusten uusimisia sekä kuuluu uuden valaistuksen ohjausjärjestelmän alueeseen

- Pernontien kevyenliikenteenväylä, uusi valaistus

- Kottaraisenkatu, katuvalaisinpylväiden ja valaisimien uusiminen

- Metallikadun ja Pernontien liittymän saneeraus ja liikennevalojen uusiminen

- Asukastoiveiden mukaisesti on roska-astioita lisätty.

Infrapalvelut arvioi osavuosikatsauksien yhteydessä infrainvestointien toteutumista ja käytettävissä olevien infrainvestointeihin varattujen määrärahojen kohdentamista uudelleen niiltä osin kuin määrärahaa on ennusteen mukaan jäämässä käyttämättä. Tässä yhteydessä tuodaan Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalle esitys uusista investointikohteista. Edellä mainituista Pansio-Perno alueen tulevien vuosien kohteista seuraavat kohteet ovat mahdollista toteuttaa vuoden 2016 aikana, mikäli kohteille osoitetaan lisärahoitus tai määrärahoja jää käyttämättä hyväksytystä investointiohjelmasta:

- Pernontien valaistuksen uusiminen 160.000 €

- Jäniksenpolun kevyen liikenteen yhteyden valaistuksen uusiminen 20.000 €

- Paakarlanpuiston käytävän peruskorjaus 70 000 €

- Lumikonkadun jalkakäytävän saneeraus 15.000 €

- Hyrköistentien kevyenliikenteenväylän ja jalkakäytävän kunnostus 30.000 €

- Timoteinkuja-, Nurmikankatu, Heinäsirkankadun, Lauhankujan ja Helpikujan kokonaan tai osittainen asfaltointi 60.000 €

- Ruissalon rantareitin onkilaiturin rakentaminen 30.000 €

- Pansionrannan rantareitin onkilaiturin rakentaminen 30.000 €

Yhteensä:                                                                                                     415.000 €

Tilapalvelujen kohteet

Pansiossa on viimeisten viiden vuoden aikana tehty seuraavia korjaustoimenpiteitä:

- Pansion koulun ikkunat on uusittu (212.000 M€)

- Pansion päiväkodissa on tehty kunnossapitotöitä

- Pansion nuorisotalossa on tehty kunnossapitotöitä

- Työkeskukselle on vuokrattu tilat ja korjattu ne Pernossa on viimeisten viiden vuoden aikana tehty seuraavia korjaustoimenpiteitä:

- Hyrköistentien päiväkodissa on tehty kunnossapitotöitä

- Heinikonkadun päiväkoti on peruskorjattu 2014 (1,023 M€)

- Pernon koulu, ilkivaltakorjauksia

- Artukaisten paloasema, kunnossapitotöitä

Vuonna 2012 Tilakeskuksen johdolla on tehty hankesuunnitelma Pansion koulusta. Suunnitelmassa on vaihtoehtoina alakoulu ja yhtenäiskoulu. Vaihtoehdoista silloinen tilapalvelujen johtokunta on antanut lausunnon Tilakeskukselle toukokuussa 2012 ja päätynyt yhtenäiskouluvaihtoehtoon, jossa nykyinen koulu peruskorjataan ja rakennetaan uudisosa puuttuville tiloille.

Kaupunginvaltuusto päätti 16.11.2015 § 197 varata Pansion koulun peruskorjauksen suunnitteluun 40.000 € vuodelle 2018.

TVT Asunnot Oy:n investoinnit

TVT Asunnot Oy on tehnyt kaksi vaativaa asuintalokohteen peruskorjausta alueella ja kolmas on alkamassa syksyllä 2016.

Peruskorjatut kohteet ovat Tähkiönkatu 4, täydellinen saneeraus peruskorjaus, 69 asuntoa, hankkeen kokonaiskustannus n. 4,8 M€ sekä Heinikonkatu 8, täydellinen saneeraus peruskorjaus, 36 asuntoa, hankkeen kokonaiskustannus n. 3,2 M€. Syksyllä 2016 alkaa Lumikonkatu 2c, täydellinen saneeraus jossa 35 asuntoa muutetaan 48 asunnoksi, hankkeen kokonaiskustannusarvio 5,0 M€.

Lisäksi TVT on luopunut 30 asunnosta alueella, tarkoituksena on ollut lisätä omistusasumista Pansion alueella.

Pernon koululle tehtiin yhteistyönä TVT:n ja Kiinteistöliikelaitoksen kanssa suunnitelma koulun muuttamisesta tehostetun palveluasumisen yksiköksi vanhuspalveluille. Konseptille ei löytynyt kaupallista kysyntää ja asia ei ole edennyt.

TVT Asunnot hallitus on talousarvion yhteydessä päättänyt, että Pansion alueelle panostetaan asumisviihtyisyyteen 100.000 euroa. Toimitusjohtaja laatii ja esittelee suunnitelman sisällöstä hallitukselle päätettäväksi. Suunnitelmaa laaditaan parhaillaan. Lähtökohtana on että TVT Asunnot toteuttaisi erilaisissa lähiökehittämistöissä esille tulleita hyviä ja konkreettisia toimia. Käytännössä tämä tarkoittaa vielä yksilöimättömillä tavoilla ”jalkautumista” esimerkiksi tapahtumien ja tempausten tavoilla tällä alueella. TVT Asunnot uskoo, että kysyntää riittää myös jatkossa ja yhtiö varautuu toiminnan jatkuvuuteen ja myös muilla alueilla, joilla se katsotaan tarpeelliseksi.

Toimialajohtaja Jouko Turto:

EhdotusKiinteistöliikelaitoksen johtokuntaa päättää merkitä tiedoksi esittelytekstissä mainitut hankkeet ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle esittelytekstissä mainitut hankkeet tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 85

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

Ehdotus Kaupunginhallitus päättää,

että edellä oleva selvitys Pansio-Perno –alueen investoinneista ja toimenpiteistä merkitään tiedoksi ja

että kiinteistöliikelaitoksen johtokunta voi päätöksellään toteuttaa edellä olevassa esittelytekstissä mainittuja tulevien vuosien kohteita vuoden 2016 aikana, mikäli määrärahoja jää käyttämättä hyväksytystä investointiohjelmasta.

PäätösKaupunginhallitus päätti,

että edellä oleva selvitys Pansio-Perno –alueen investoinneista ja toimenpiteistä merkitään tiedoksi,

että kiinteistöliikelaitoksen johtokunta voi päätöksellään toteuttaa edellä olevassa esittelytekstissä mainittuja tulevien vuosien kohteita vuoden 2016 aikana, mikäli määrärahoja jää käyttämättä hyväksytystä investointiohjelmasta,

että kiinteistöliikelaitoksen investointiohjelmaan lisätään nimikkeinä Laivateollisuudenkadun, Päästäisenpolun ja Siilinkadun asfaltoinnit siten, että ne voidaan toteuttaa kiinteistöliikelaitoksen vuoden 2016 investointiohjelman puitteissa, mikäli määrärahoja jää käyttämättä hyväksytystä investointiohjelmasta,

että Puolustusvoimien kanssa aloitetaan vielä kerran neuvottelut Koivuluodon saamiseksi alueen asukkaiden virkistyskäyttöön ja

että laajempi toiminnallinen esitys Pansio-Perno -alueen kehittämisestä tuodaan vielä kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Laivateollisuudenkadun, Päästäisenpolun ja Siilinkadun asfaltointien sekä Puolustusvoimien kanssa käytävien neuvottelujen osalta päätös asiassa tehtiin Pietarin Eklundin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti ja Pansio-Perno-aluetta koskevan laajemman esityksen osalta Rantasen Mannin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti. Muilta osin päätös asiassa tehtiin esittelijän päätösehdotuksesta.

Jakelu

tiedKiinteistöliikelaitoksen johtokunta
tpvKiinteistötoimiala
tpvKonsernihallinto