Turun kaupunki toteaa lausuntonaan seuraavaa:

Esityksen pohjautuminen aikaisempaan asiakasmaksulainsäädäntöön nähdään hyvänä. Kuntien on näin ollen mahdollista hyödyntää olemassa olevia tietojärjestelmiä ja prosesseja mahdollisesti muuttuvassa tilanteessa. Kuntatalouden näkökulmasta maksujen korotus on perusteltua.

Esityksessä ehdotetaan osa-aikaisuuden rajaksi 20 tuntia. Maksusäännösten yhteneväisyys jo aiemmin muuttuneeseen varhaiskasvatuksen lainsäädäntöön nähdään hyvänä. Esityksessä on nostettu esille tuntimääriin perustuvien palveluiden maksukäytäntö. Tuntimääriin tai varattuun hoitoaikaan perustuva varhaiskasvatuspalvelu on ollut jo pitkään keskusteluissa, ja palveluiden suuntaaminen ko. mallin mukaisesti vaikuttaa asiakaslähtöiseltä ja lapsiperheiden tarpeita vastaavalta. Palveluiden järjestäjän näkökulmasta varattuun/käytettyyn hoitoaikaan perustuva maksukäytäntö edellyttää hoitoaikojen teknistä seurantaa ja raportointia. Tämä tulee tuottamaan lisäkustannuksia palvelun järjestäjälle sekä palveluntuottajille.

Asiakkaiden näkökulmasta vaikuttaa hyvältä, että esityksessä esitetään edelleen 0-maksuluokan säilyttäminen ja pienempituloisten perheiden kokonaistilanne tuloja ja päivähoitomaksuja määriteltäessä. Esityksen mukaan pienempituloisten perheiden maksuihin on tulossa huojennuksia. Toisaalta 22 prosentin korotus korkeimpaan päivähoitomaksuun on merkittävän suuri. (Kahden huoltajan ja yhden lapsen perhe, jonka yhteenlasketut tulot ovat 5 500 euroa, näyttäisi nousevan korkeimpaan maksuluokkaan. Vastaavassa kaksilapsisessa perheessä tulot voisivat olla noin 6 000 euroa.) Luonnoksen laskelmat perustuvat keskimääräisiin perheiden tulotietoihin, kuntien välillä on kuitenkin merkittäviä eroja väestön tulojakautumassa. Varsin vaatimattomillakin perheen tuloilla asiakasmaksu nousee korkeimpaan maksuluokkaan, jolloin maksun korotus on merkittävä ja kahden palvelun piirissä olevan lapsen osalta 122 euroa kuukaudessa. Julkisen maksun nosto tulee heikentämään perheen muuhun kulutukseen käytettävissä olevia varoja 1 450 eurolla vuodessa.

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1.8.2016. Esityksen 22 §:n siirtymäsäännöksessä mainitaan kuitenkin, että uudet säännökset voidaan ottaa käyttöön viimeistään 1.1.2017. Tällöin kuitenkin esitetään, että niiden asiakasmaksujen osalta, jotka tulisivat lain mukaan pienentymään 1.8.2016 alkaen, tulisi liikaa määrätty maksu palauttaa asiakkaille. Takaisinmaksusäännös aiheuttaisi käytännössä kaikkien päivähoitomaksujen tarkistamisen uudelleen 1.8. – 31.12.2016 välisenä aikana joka kuukauden osalta. Tarkistaminen aiheuttaisi kunnissa kaksinkertaisen työn ja merkittävän työpanoksen kohdentamisen tarkistamiseen. Näin ei tule säätää, vaan olisi syytä pohtia lain voimaan tulon lykkäämistä yksiselitteisesti 1.1.2017 saakka, jolloin kunnat ehtivät valmistella asiaa riittävästi, ja tietojärjestelmien toimittajat pystyvät reagoimaan tarvittaviin ohjelmistoissa tehtäviin muutoksiin. Esitetyillä päivähoitomaksujen muutoksilla on vaikutus myös palvelusetelien arvon määritykseen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisään suuruuteen. Luonnollisesti myös näiden osalta tulisi tarkistukset tehdä säädösluonnoksen mukaisesti.

Lausunnon keskeinen sisältö:

Esityksen pohjautuminen aikaisempaan asiakasmaksulainsäädäntöön nähdään hyvänä. Kuntatalouden näkökulmasta maksujen korotus on perusteltua. Maksusäännösten yhteneväisyys jo aiemmin muuttuneeseen varhaiskasvatuksen lainsäädäntöön nähdään hyvänä. Esityksessä on nostettu esille tuntimääriin perustuvien palveluiden maksukäytäntö. Palveluiden järjestäjän näkökulmasta varattuun/käytettyyn hoitoaikaan perustuva maksukäytäntö edellyttää hoitoaikojen teknistä seurantaa ja raportointia. Tämä tulee lisätuottamaan kustannuksia palvelun järjestäjälle sekä palveluntuottajille.

Asiakkaiden näkökulmasta vaikuttaa hyvältä, että esityksessä esitetään edelleen 0-maksuluokan säilyttäminen ja pienempituloisten perheiden kokonaistilanne tuloja ja päivähoitomaksuja määriteltäessä. Esityksen mukaan pienempituloisten perheiden maksuihin on tulossa huojennuksia. Toisaalta 22 prosentin korotus korkeimpaan päivähoitomaksuun on merkittävän suuri.

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1.8.2016. Esityksen 22 §:n siirtymäsäännöksessä mainitaan, että uudet säännökset voidaan ottaa käyttöön viimeistään 1.1.2017. Tällöin esitetään, että niiden asiakasmaksujen osalta, jotka tulisivat lain mukaan pienentymään 1.8.2016 alkaen, tulisi liikaa määrätty maksu palauttaa asiakkaille. Takaisinmaksusäännös aiheuttaisi kaikkien päivähoitomaksujen tarkistamisen uudelleen 1.8. – 31.12.2016. Tarkistaminen aiheuttaisi kunnissa kaksinkertaisen työn ja merkittävän työpanoksen kohdentamisen tarkistamiseen. Näin ei tule säätää, vaan olisi syytä pohtia lain voimaan tulon lykkäämistä yksiselitteisesti 1.1.2017