Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus711.01.20167

151-2016 (111, 021, 113)

Muutosjohtajan viran perustaminen

Tiivistelmä: -

Kh § 7

Johtaja Tuomas Heikkinen 4.1.2016:

Taustaa 

Maan hallitus ja sosiaali- ja terveysministeriö jatkavat viime hallituskaudella alkanutta sote-uudistuksen valmistelua hallitusohjelman mukaisesti.  Sen mukaan julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon uusi palvelurakenne perustuu kuntaa suurempiin itsehallintoalueisiin. Se tarkoittaa, että kaikkien julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastaisivat vuoden 2019 alusta lukien itsehallintoalueet. Muutos edellyttää valmistautumista ja valmistelun käynnistämistä myös Turun kaupungin osalta. Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt lausuntokierroksen ensimmäisen vaiheen lausuntokierroksen. Kunnilta on pyydetty lausuntoa itsehallintoalueiden perustamisen liittyvistä peruslinjauksista. Lausunnon antamisen määräaika on 9.2.2016.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että valmistautumisen tueksi Turun kaupunkiin perustetaan sote-uudistuksesta vastaavan muutosjohtajan määräaikainen virka.

Viran perustaminen 

Kaupunginhallitukselle esitetään muutosjohtajan viran perustamista ja sen täyttämistä 31.12.2018 päättyväksi määräajaksi.

Tulevalla muutoksella on huomattava merkitys Turun kaupungille. Muutoksella on merkittävä vaikutus myös koko hallinnon uudistamiselle. Sote-uudistuksen myötä kuntien tehtäväkenttä muuttuu ja myös Turun kaupungin on kyettävä uudistumaan uuden kunnan tehtävien mukaisesti.  Ministeriö onkin kehottanut kuntia varautumaan sote-uudistukseen ja käynnistämään sitä koskevan alueellisen suunnittelun. Valmistelu tulee olemaan laajaa kaupungin omasta näkökulmasta mutta myös alueellisesti sillä se toteutetaan yhteistyössä Varsinais-Suomen kuntien, Varsinais Suomen Liiton ja muiden sotetoimijoiden kuten sairaanhoitopiirin ja erityishuoltopiirin kanssa. Turun kaupungin osalta on tarkoituksenmukaista käynnistää valmistelutyö ja osoittaa johtotason resurssi valmistelun koordinoimiseksi ja ohjaamiseksi. Muutokseen valmistautuminen ja sen suunnittelu toteutetaan kuntien yhteistyönä erikseen päätettävällä tavalla.

Muutoksen yhteydessä arvioidaan ja yhteen sovitetaan valmistelua myös nykyisellä Erva-alueella ja tulevalla yliopistollisen sairaalan vastuualueella huomioiden vaativan erikoissairaanhoidon vaatimukset. Muutosjohtajan tehtävä on koordinoida myös tätä valmistelua. 

Virka esitetään perustettavaksi konsernihallintoon kaupunginjohtajan suoraan alaisuuteen. Muutosjohtajan tehtävänä on vastata Turun kaupungin sote-uudistuksen ja siihen liittyvien asioiden valmistelusta ja valmisteluun liittyvän yhteistyön koordinoinnista. Muutosjohtaja toimii sote-uudistukseen osoitettavan muun henkilöstön esimiehenä sote-valmistelun osalta. 

Mikäli itsehallintoalueiden perustamista varten tullaan perustamaan erillistä valmistelevaa hallintoa, arvioidaan kaupungin omien resurssien käyttö ja valmistelun suhde perustettuun yksikköön nähden. Perustettava virka voidaan siirtää tarvittaessa kyseiseen yksikköön.

Viran kelpoisuusvaatimuksen on ylempi korkeakoulututkinto, hyvä kokemus sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä hyvä johtamiskokemus. Viran tehtäväkohtainen palkka on 8.935 €.

Viran täyttö

Viranhaltijalain 3 §:n 2 momentin mukaan viranhaltija voidaan ottaa määräajaksi vain viranhaltijan omasta pyynnöstä tai jos määräajaksi ottamisesta on erikseen säädetty taikka tehtävän luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkasuhteeseen kuuluvien tehtävien hoidon järjestäminen tai muu näihin rinnastettava kunnan toimintaan liittyvä määräaikaista virkasuhdetta edellyttävä seikka sitä vaatii. Muutosjohtajan viran työtehtävät ovat määräaikaan sidottuja ja luonteeltaan sellaisia, että viranhaltijalain mukainen tehtävän luonteeseen liittyvä peruste viranhaltijan ottamiselle määräajaksi on olemassa.

Viranhaltijalain 4 §:n 3 momentin mukaan virkasuhteeseen voidaan viranhaltijalain 4 § 1momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava johtosäännössä määrätty peruste.

Muutosjohtajan avoinna olevaan virkaan esitetään otettavaksi viranhaltija määräajaksi 31.12.2018 saakka.

Virkaan esitetään otettavaksi Rauman kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja valtiotieteen tohtori Antti Parpo, jonka virkavapautta koskevaa asiaa käsitellään Rauman kaupunginhallituksessa 18.1.2016.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Turun kaupunkiin konsernihallinnon johdon vastuualueelle perustetaan muutosjohtajan virka (KVTES/hinnoittelematon) määräajaksi 15.1.2015 – 31.12.2018. Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, hyvä kokemus sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä hyvä johtamiskokemus. Viran tehtäväkohtainen palkka on 8.935 €/kk.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että virkaan otetaan 31.12.2018 päättyväksi määräajaksi valtiotieteen tohtori Antti Parpo ehdolla, että hänelle myönnetään omasta Rauman kaupungin virastaan virkavapaata. Parpon virantoimitus alkaa hänen ottaessaan em. viran vastaan.

PäätösKaupunginhallitus päätti, että Turun kaupunkiin konsernihallinnon johdon vastuualueelle perustetaan muutosjohtajan virka (KVTES/hinnoittelematon) määräajaksi 15.1.2016 – 31.12.2018. Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, hyvä kokemus sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä hyvä johtamiskokemus. Viran tehtäväkohtainen palkka on 8.935 €/kk.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että virkaan otetaan 31.12.2018 päättyväksi määräajaksi valtiotieteen tohtori Antti Parpo ehdolla, että hänelle myönnetään omasta Rauman kaupungin virastaan virkavapaata. Parpon virantoimitus alkaa hänen ottaessaan em. viran vastaan. Virkaan sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa.

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta äänin 9 – 2, 1 tyhjä.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän muutetun päätösehdotuksen puolesta äänestivät Eklund, Pietari, Raaska, Eeva, Alanen, Vierimaa, Viljamaa, Rantanen ja Manni.

Yrttiahon hylkäysehdotuksen puolesta äänesti häntä kannattanut Miikkola.

Vornanen äänesti tyhjää.

von Frenckell-Ramberg oli poissa kokouksesta.

Yrttiaho jätti eriävän mielipiteen merkittäväksi pöytäkirjaan seuraavin perusteluin:

Muutosjohtajan viran perustamiselle ei ole perusteita. Tarvittava työpanos voidaan osoittaa hyvinvointitoimialan johdon ja/tai konsernin johdon piiristä uutta johtajaa palkkaamatta. Asia on tuotu päätöksentekoon kiireellä, ilman asiallista julkista valmistelua. Tehtävä olisi tullut laittaa julkisesti haettavaksi.

Jakelu

aoParpo Antti
tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tpvKonsernihallinto, strateginen HR
tpvHeikkinen Tuomas