Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus54307.12.20154

7986-2015 (009)

Eräiden aloitteiden merkitseminen käsitellyksi (Kv)

Tiivistelmä: -

Kh § 543

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 3.12.2015:

Kuntalain 15 § mukaan mm. valtuutetun aloitteen käsittelystä annetaan määräyksiä valtuuston hyväksymässä työjärjestyksessä tai muussa johtosäännössä. Turun kaupunginvaltuuston työjärjestyksessä valtuutettujen tekemien aloitteiden käsittelystä määrätään työjärjestyksen 5 §:ssä. Kaupunginvaltuusto on lisäksi 17.9.2007 § 193 hyväksynyt erillisen valtuustoaloitteiden käsittelyohjeen ja kaupunginhallitus on 17.8.2009 § 423 hyväksymissään päätöksenteon tehostamista ja toimielinten työskentelyä koskevissa ohjeissa mm. täsmentänyt valtuustoaloitteiden käsittelyjärjestystä.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen mukaan valtuutetulla on oikeus kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista.

Aloitteet, jotka valtuustoaloitteiden käsittelyohjeiden 2b. kohdan mukaisesti on lähetetty mahdollisia toimenpiteitä varten, saatetaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn vasta sen jälkeen, kun aloitteen tekijälle on annettu aloitteiden käsittelyohjeissa tarkoitettu ao. viraston antama selvitys.

Oheismateriaalista ilmenevät aloitteet ovat palautuneet valmistelusta kaupunginvaltuuston käsiteltäviksi.

Oheismateriaali 1Aloitteet vastauksineen

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle aloitteiden merkitsemistä käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kh § 543
Liite 1:Aloitteet vastauksineen