Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus48909.11.20154

616-2013 (014)

Uuden jäsenen valitseminen liikuntalautakuntaan (Kv)

Tiivistelmä: -

Kh § 489

Kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors 26.10.2015:

Kaupunginvaltuusto on 28.1.2013 § 18 päättänyt jäsenten ja heidän henkilökohtaisten varajäsentensä valinnasta liikuntalautakuntaan toimikaudeksi 2013 - 2016 ja samalla nimennyt jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Päätöksen mukaan Laura Palmunen on valittu lautakunnan jäseneksi. Palmunen on 26.10.2015 pyytänyt työtilanteen muuttumisen vuoksi eroa lautakunnan jäsenyydestä.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää myöntää Laura Palmuselle pyytämänsä eron liikuntalautakunnan jäsenen tehtävästä ja valita Mari Lahden hänen tilalleen liikuntalautakuntaan päätöksentekopäivästä jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto