Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus45626.10.20155
Kaupunginhallitus46602.11.20154

1213-2014 (610)

Turun kaupungin lausunto maakuntakaavaluonnoksesta

Tiivistelmä: -

Kh § 456

Christina Hovi 13.10.2015

 

Varsinais-Suomen liitto on pyytänyt Turun kaupungilta lausuntoa maakuntahallituksen 18.5.2015 hyväksymästä taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavaluonnoksesta 10.7.2015 mennessä. Lausuntoaikaa on pidennetty 31.10.2015 saakka.

 

Maakuntakaavan tavoitteet

 

Tavoitteena on ollut kehittää maakuntakaavoitusta aiempaa strategisemmaksi työkaluksi ja korostaa alueidenkäytön ja liikenneverkon ratkaisujen merkitystä maakunnan vetovoimalle ja aluekehitykselle. Vaihemaakuntakaavassa on pyritty hakemaan uusia keinoja, kaavamerkintöjä ja -määräyksiä maakunnan yhteisten, eri prosessien (maakuntastrategia, rakennemalli, liikennejärjestelmätyö, MAL-aiesopimus) yhteydessä päätettyjen linjausten ja tavoitteiden ajoittamiseksi ja konkretisoimiseksi.

 

Vaihemaakuntakaavan strateginen tavoite on taajamien kasvun suuntaaminen nykyisille maakuntakaavan aktiivisille maankäytön alueille sekä keskeisille, erityisesti vetovoimaisuustekijöiltään kehitettäville alueille. Kasvulla sisäänpäin edistetään yhdyskuntarakenteen eheytymistä, mahdollistetaan liikennejärjestelmän tavoitteellinen kehittäminen ja parannetaan palveluiden saavutettavuutta. Yhdyskuntarakenteen eheytymisen kannalta pidetään oleellisena odotusarvojen oikeaa mitoittamista. Ylimitoitetut odotusarvot pysäyttävät rakenteen ja pakottavat hakemaan ratkaisuja olemassa olevan rakenteen ulkopuolelta.

 

Työn tavoitteena on esittää ratkaisut myös lieverakentamisen hillitsemiseen taajamien kasvualueilla ja maaseudun kehittämistä tukevan hajarakentamisen ohjauksen yhdenmukaistamiseen. Jatkuvasti laajentuvassa ja tilaa valtaavassa yhdyskuntarakenteessa merkityksellisiksi muodostuvat rakentamattomat alueet ja suurmaisemat sekä niihin sisältyvät arvot ja niiden säilyttäminen. Tämän vuoksi maakuntakaavassa on katsottu tärkeäksi osoittaa niitä kriittisiä suuntia, joissa yhdyskuntarakenteen leviämisen tai muiden maankäytöllisten toimintojen hillitseminen on ympäristöllisten arvojen säilymiseksi tärkeää.

 

Maakuntakaavan teemat

 

Maakuntakaavassa keskitytään ainoastaan taajamien maankäyttöön sekä taajamiin liittyviin liikenteen ja kaupan palveluverkon kehittämistarpeisiin, josta nimi vaihemaakuntakaava. Maakuntavaltuuston 10.6.2013 kaavatyön käynnistämispäätöksen mukaisesti maakuntakaava koskee taajamien maankäyttöä tukeutuen erityisesti Turun kaupunkiseudulla vuonna 2012 hyväksyttyyn rakennemalliin.

 

Maakuntakaavalla ratkaistaan myös vähittäiskaupan suuryksiköiden mitoitus ja sijoittuminen tarkistetun maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

 

Maakuntakaavassa osoitetaan vastaavasti liikenneverkon kehittämistarpeet maakunnan liikennejärjestelmätyöhön perustuen.

 

Maakuntakaavan keskeinen sisältö

 

Yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi ja lieverakenteen hillitsemiseksi maakuntakaava sisältää uusia strategisia kaavamerkintöjä, joilla on osoitettu ensisijaisesti kehitettävät alueet ja alueet, jotka tulee varata mahdollisiksi yhdyskuntarakenteen laajentumisalueiksi pidemmällä aikavälillä.

 

Kasvu (+71 670 asukasta) ohjataan ensisijaisesti kaupunkikehittämisen kohdealueille. Näitä ovat kaupunkiseudun keskustaajama ja 9 satelliittia. Etäämmällä keskustaajamasta kasvu (+3 620 asukasta) ohjataan taajamatoimintojen kehittämisen kohdealueille.

Pidemmällä aikavälillä kasvua (+10 140 asukasta) voidaan ohjata myös taajama-alueiden laajennusalueille. Näillä taajama-alueen laajentumisen vaikutukset seudun yhdyskuntarakenteen kehitykselle on kaavamääräyksen mukaan selvitettävä.

 

Taajaman leviämisen hillitsemiseksi sen kasvua on rajoitettu osoittamalla yhdyskuntarakenteen raja eräissä kriittisissä kohdissa.

 

Aktiivisen maankäytön alueina on osoitettu ne alueet, jotka ovat asemakaavoitettuja taajama-alueita sekä kestävästi yhdyskuntarakenteen laajentumiseen soveltuvia asemakaavoitettavia alueita. Alueet muodostuvat taajamatoimintojen alueista (A), keskustatoimintojen alueista (C), työpaikka-alueista (TP), teollisuustoimintojen alueista (T) sekä erityistoimintojen alueista (E). Alueita on supistettu verrattuna voimassa olevaan maakuntakaavaan.

 

Maakuntakaava ohjaa seudullisesti merkittävän vähittäiskaupan sijoittumista, laatua ja määrää. Koko maakuntakaava-alueella vähittäiskaupan arvioidaan vuonna 2013 laaditun kaupan palveluverkkoselvityksen mukaan kasvavan 548 000–1 276 000 k-m2:llä. Ostovoima on ensisijaisesti riippuvainen maakunnan tulevasta väestönkehityksestä. Väestönkehitys on ollut maltillista, minkä vuoksi maakuntakaavan kaupan mitoituksen pohjaksi on valittu em. alaraja.

 

Seudullisesti merkittävät päivittäis- ja erikoistavarakaupan alueet on osoitettu oleville ja tuleville keskustatoimintojen alueille (C, C/m) sekä keskusta-alueiden ulkopuolella vähittäiskaupan alueina (km) ja tilaa vaativan erikoistavarakaupan alueina (kmt). Turun keskustan C-aluetta lukuun ottamatta on kaavassa määritelty aluekohtaisesti suuryksiköissä olevan kaupan enimmäismäärä. Kaupan suuryksikön alaraja on määritelty kaupan laadun ja sijainnin perusteella. Kuntakaavoitukselle on jätetty pelivaraa vain paikallisesti merkittävän kaupan kehittämiselle.

 

Maakuntakaavassa painotetaan maankäytön, liikenne- ja palveluverkon yhteen sovittavaa suunnittelua. Maakuntakaavassa liikenneverkon kehittämisen osalta pääpaino on pitkämatkaisessa liikenteessä. Autoliikenteen verkon kehittämisperiaatteet on esitetty selkeästi levennettävinä väylinä sekä tarkistettuina eritasoliittymävarauksina. Joukkoliikenteen osalta on esitetty maankäytön kehittämistä kaupunkikehittämisen kohdealueille sekä raideliikenneverkon kehittämistä rautatieyhteyksinä ja (paikallis) junaliikenteen raideliikennepaikkoina. Turku–Naantali–Raisio–Kaarina-alueella on joukkoliikennekäytävien lisäksi todettu tarve suunnitella kaupunkirakennetta toimiviin kävely- ja pyöräliikenteen yhteyksiin perustuen.

 

Lausunnoilla oleva maakuntakaavaluonnos mahdollistaa Satavan ja Kakskerran osayleiskaavan asukastavoitteen asettamisen tasolle 3000, 5000 tai yli 5000 riippuen siitä, mille alueille sekä millä tehokkuudella alueita kaavoitetaan ja toteutetaan.

 

Nimensä mukaisesti vaihemaakuntakaava kumoaa ja korvaa osittain vuonna 2004 vahvistetun maakuntakaavan merkintöjä. Rajauksen ulkopuolelle jäävät teemat on pääosin ratkaistu joko aiemmissa maakuntakaavaprosesseissa tai ohjelmoitu seuraavien vaihemaakuntakaavojen aiheiksi. Kokonaismaakuntakaavaan voimaan jäävät siis voimassa olevan, vuonna 2004 vahvistetun maakuntakaavan suojelu-, virkistys- sekä maa- ja metsätalousalueet.

 

Keskeiset seikat kaupungin lausunnosta

 

Ydinkaupunkialueen elinvoimaisuus on koko kaupunkiseudun etu. Maakuntakaavan kaupunkikehittämisen kohdealuemääräyksellä tulee korostaa keskustaajaman ja sen kehittämisen merkitystä koko kaupunkiseudun ja maakunnan elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn edistämiseksi. Maakuntakaavassa kaupunkikehittämisen kohdealueet painottuvat liiaksi taajamatoimintoihin, työpaikkojen ja kaupan merkityksen jäädessä vähemmälle huomiolle. Turun, Raision, Naantalin ja Kaarinan muodostaman ydinkaupunkialueen kaupunkikehittämisen kohdealueen rajaus tulee perustua rakennemallin ydinkaupunkialueeseen lisättynä Liedon keskustalla.

 

Aktiivisen maankäytön aluemerkinnöillä (C, A, TP, T, E) on suuri merkitys kuntakaavoitukselle. Em. aluerajauksiin tulee sisällyttää asemakaavoitetut korttelialueet sekä vireillä olevien asemakaavojen ja asemakaavoitettavaksi suunniteltujen kohteiden alueet, jotta yleis- ja asemakaavoitus on tulevaisuudessakin maakuntakaavan maankäytön mukaista.

 

Kaavaluonnokseen merkityiltä taajama-alueiden laajentumisalueilta edellytetään selvitystä laajentumisen vaikutuksista seudun yhdyskuntarakenteen kehitykselle. Turku katsoo, että tällaisten selvitysten laatimistapa ja selvitysvastuut tulee kaavaehdotuksessa määritellä yksiselitteisesti tai kirjata siten, että selvitykset voidaan laatia kuntakaavoituksen yhteydessä.

 

Keskustatoimintojen alueet ja sellaisiksi kehitettävät alueet ovat monipuolisia asumisen, työpaikkojen ja palveluiden alueita, jotka ovat myös kaupan ensisijaisia sijoituspaikkoja. Turun keskustan laajennettu C-alue mahdollistaa maakunnan ja kaupunkiseudun keskuskaupungin kehittämisen myös kaupan osalta. Turun kaupunki pitää erittäin hyvänä, ettei kaupan laadulle ja määrälle ole maakuntakaavassa esitetty rajoituksia em. alueelle. Ainakin Itäharjun mutta mieluiten myös Pitkämäen alueet tulee osoittaa mahdollisina tulevina keskustatoimintojen alueina (C/m). Samalla kaupan sijoittumisen ohjaus ja mitoitus tulee poistaa em. alueilta maakuntakaavasta. Kaupan ohjauksen rajoituksia ei ole syytä ulottaa seudun muillekaan keskustatoimintojen alueille. Keskustojen ulkopuolella seudullisesti merkittävän kaupan laatuluokitus ja enimmäismitoitus on syytä säilyttää keskustojen elinvoimaisuuden edistämiseksi, kuitenkin siten, että riittävällä mitoituksella tuetaan kilpailun edistämistä.

 

MRL:n muutoksen myötä seudullisesti merkittävän kaupan ohjaus osoitettiin maakuntakaavoituksen tehtäväksi, mikä koetaan hankalaksi kaupan ja seudullisen suunnittelun hyvinkin erilaisten aikajänteiden vuoksi. Harkinnassa on toimenpiteitä kaupan ohjauksen säädösten edelleen muuttamiseksi. Tulevassa maakuntakaavassa tulee varautua sekä nyt valmisteilla oleviin että mahdollisiin tuleviin lainsäädännöllisiin muutoksiin.

 

Elinkeinoelämä on merkittävässä roolissa maakunnan vetovoiman kehityksessä. Elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.

 

Liikenneratkaisuilla ei saa vaarantaa nopean junayhteyden toteutumista pääkaupunkiseudulle osana kehityskäytävän muodostamista.

 

Matkailu on maakuntakaavassa jäänyt liian vähälle huomiolle. Kaavassa tulee tunnistaa nykyiset vahvuudet ja mahdollistaa niiden tulevaisuuden kehittäminen.

 

Kunnat toivovat mahdollisimman avointa kaavoitusprosessia ja vuorovaikutteisuutta myös keskustelunavausmaisen kaavaluonnoksen ja lopullisen kaavaehdotuksen lausuntokierroksen välillä.

 

Seuraavat vaiheet

 

Maakuntakaavaehdotus valmistellaan hyväksytyn maakuntakaavaluonnoksen ja siitä annetun palautteen pohjalta. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Maakuntakaavan hyväksyy maakuntavaltuusto, jonka jälkeen se alistetaan ympäristöministeriön vahvistettavaksi.

Liite 1Turun kaupungin lausunto maakuntakaavaluonnoksesta

Oheismateriaali 1Maakuntakaavaluonnos, Turun kaupunkiseutu 18.5.2015

Oheismateriaali 2Maakuntakaavaluonnos 18.5.2015

Oheismateriaali 3Maakuntakaavaluonnoksen selostus

Oheismateriaali 4Maakuntakaavaluonnoksen teemakartat

Oheismateriaali 5Voimassa oleva vuonna 2004 vahvistettu Turun kaupunkiseudun maakuntakaava

Oheismateriaali 6Kokonaismaakuntakaava. Maakuntakaavaluonnos ja vuoden 2004 maakuntakaavasta voimaan jäävät osat

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää antaa maakuntakaavaluonnoksesta liitteen 1 mukaisen lausunnon Varsinais-Suomen liitolle.


PäätösAsia pantiin pöydälle Rantasen Mannin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kh § 466

Pöydältä 26.10.2015 § 456

Kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen on kutsuttu kaupunginhallituksen kokoukseen selvittämään asiaa.

PäätösKaupunginhallitus päätti antaa maakuntakaavaluonnoksesta liitteen 1 mukaisen lausunnon Varsinais-Suomen liitolle seuraavin muutoksin:

Muutos 1

Monipuolisen rakentamisen ja kustannussäästöjen turvaamiseksi kaupungilla tulee olla myös kevyempiä tapoja ohjata maankäyttöä laatimalla kyläkohtaisia osayleiskaavoja, joiden pohjalta voidaan myöntää rakennuslupia. Nykyiset kylämäiset ratkaisut voisivat olla hyvä vaihtoehto myös tulevaisuudessa.

Muutos 2

Lisäksi uudessa kaavassa M-alueiden maankäytöstä pitää lausua seuraavaa: olemassa olevien alueiden täydennykseksi ja laajennukseksi voidaan kuntakaavoituksella / poikkeusluvilla osoittaa myös uutta pysyvää asumista tai muita toimintoja, jotka eivät aiheuta ympäristöhaittoja.

Muutos 3

Lisätään sivu 10 ensimmäisen kappaleen jälkeen seuraava virke: ”Jatkovalmistelussa on tarkemmin vertailtava tielinjausvaihtoehtojen 2A ja 2E vaikutuksia luonnonoloihin, maisemaan ja kulttuuriympäristöön.".

Asian käsittely kokouksessa

Mannin Viljamaan kannattamana tekemän muutosehdotuksen 1 ja Vornasen Mannin kannattamana tekemän muutosehdotuksen 3 kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti.

Mannin Viljamaan kannattamana tekemän muutosehdotuksen 2 kaupunginhallitus hyväksyi äänin 10-3.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Mannin Viljamaan kannattamana tekemän muutosehdotuksen puolesta äänestivät heidän lisäkseen Eklund, Pietari, Maaskola, Miikkola, Eeva, von Frenckell-Ramberg, Alanen ja Vierimaa.

Esittelijän päätösehdotuksen puolesta äänestivät Yrttiaho, Vornanen ja Rantanen.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen.

Jakelu

lausVarsinais-Suomen liitto


Liitteet:

Kh § 456
Liite 1:Turun kaupungin lausunto maakuntakaavaluonnoksesta

Kh § 466
Liite 1:Turun kaupungin lausunto maakuntakaavaluonnoksesta