Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus37914.09.20155

1149-2013 (041, 650)

Konsernitiliin liitettävän luottolimiitin myöntäminen Turun Palvelutilat Oy:lle

Tiivistelmä: -

Kh § 379

Johtaja Jukka Laiho ja rahoituspäällikkö Kari Pentti 9.9.2015:

Kaupunginvaltuusto päätti 20.4.2015 § 67 hyväksyä vanhuspalvelun ympärivuorokautisen hoidon hankesuunnitelmat (Murkionkatu 10 ja Kuralankatu 2) ja vuokrasopimuksen. Lisäksi kaupunginhallitus valtuutettiin myöntämään Turun Palvelutilat Oy:lle 5,0 milj. euron limiittilaina myöhemmin sovittavin ehdoin Kuralankadun tilojen ja Murkionkadun tontin hankintaan sekä kohteen suunnittelun käynnistämiseen. Kaupunginhallitus valtuutettiin myös myöntämään myöhemmin sovittavin ehdoin Turun Palvelutilat Oy:lle lisälainoitus ARA-kustannukset ylittäviin rakennuskustannuksiin siten, että lisälainoitus on enimmillään 2,25 milj. euroa/kohde.

Kaupunginhallitus on aiemmin 24.6.2014 § 289 päättänyt, että em. kohteiden valmistelua jatketaan yhteistyössä TVT Asunnot Oy:n tytäryhtiön Turun Palvelutilat Oy:n kanssa. Kohteet rahoitetaan pääosin ARA:n hyväksymillä investointiavustuksilla ja korkotukilainoilla. Konsernitiliin liitettävällä luottolimiitillä katetaan osittain kohteiden rakennusaikaista rahoittamista ja tonttien ostoja. Turun Palvelutilat Oy:n pankkitili on liitetty kaupungin konsernitilijärjestelmään ja kassavirta kulkee kaupungin konsernitilien kautta. Yhtiön oman pääoman rahoittaminen kuuluu TVT Asunnot Oy:lle.

Kaupunginvaltuuston hyväksymässä vuoden 2015 talousarviossa todetaan, että kaupungin tytäryhteisöille voidaan kaupungin kassavaroin myöntää lyhytaikaisia luottolimiittejä yhteensä enintään 200 milj. euroa ja pitkäaikaisia antolainoja talousarviovuoden aikana enintään 50 milj. euroa.

Kaupunginhallitus on päättänyt lisäksi aiemmin 6.4.2009 § 195, että kaikkien tytäryhteisöjen kanssa solmittavien luottolimiittisopimusten luottolimiittikoroksi vahvistetaan yhden kuukauden euribor (aritmeettinen keskiarvo) (tod/360) lisättynä 0,20 prosenttiyksiköllä ja luottolimiittiprovisioksi 0,10 prosenttiyksikköä myönnetylle limiitin määrälle ja että talousjohtajalle annetaan jatkossa oikeus sijoitussopimusten hyvityskoron, luottolimiittisopimuksen veloituskoron, luottolimiittiprovision, luottolimiittien määrien sekä niiden tarkempien sopimusehtojen sopimiseen yhtiöiden kanssa.

Luottolimiittisopimuksen korko kattaa kaupungin varainhankinnan kustannukset.

Tällä hetkellä kaupungin tytäryhteisöjen konsernitilien luottolimiittien yhteismäärä on noin 120,5 milj. euroa, joka jakaantuu melko tasaisesti tytäryhtiöiden taseiden koon ja liikevaihdon mukaisesti. Kaupunginhallituksen johtosäännön 18 §:n mukaan talous- ja strategiaryhmän johtajan erityiseen toimivaltaan kuuluu kohdassa 6 lyhyt- ja pitkäaikaisten lainojen myöntäminen kaupungin määräysvallassa olevalle yhteisölle kaupunginvaltuuston hyväksymissä rajoissa. Kaupunginvaltuusto on tässä tapauksessa valtuuttanut asian kaupunginhallitukselle. Pitkäaikainen antolaina varattaneen tulevina vuosina tarvittaessa kaupungin talousarvioon.

Edellä olevaan viitaten esitämme, että Turun Palvelutilat Oy:n kanssa solmitaan oheinen viiden milj. euron konsernitilin luottolimiittisopimus ja oikeutetaan talous- ja strategiaryhmän johtaja allekirjoittamaan sopimus sekä tarvittaessa korottamaan yhtiön limiittiä tulevissa kaupungin toimitilahankkeissa.

Liite 1Turun Palvelutilat Oy:n luottolimiittisopimus

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan luottolimiittisopimuksen ja oikeutetaan talous- ja strategiaryhmän johtajan allekirjoittamaan sopimuksen sekä tarvittaessa korottamaan yhtiön limiittiä tulevissa kaupungin toimitilahankkeissa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Manni, Eklund ja Karttunen ilmoittivat olevansa esteellisiä, eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn. Puheenjohtajana tämän asian kohdalla toimi 2. varapuheenjohtaja Elina Rantanen.

Jakelu

tiedTurun Palvelutilat Oy
tpvKonsernihallinto, talous- ja strategiaryhmä


Liitteet:

Kh § 379
Liite 1:Turun Palvelutilat Oy:n luottolimiittisopimus