Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2013-20164702.06.20157
Kaupunginhallitus28008.06.20156

1460-2015 (045)

Tarkastuslautakunnan raportti vuoden 2014 arvioinnista (Kv)

Tiivistelmä: -

Tlk2013- § 47

Revisiotoimisto 29.5.2015:

 

Kuntalain 65 §:ssä määrätään muun muassa, että talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.

 

Kuntalain 69 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä (15.6.2012/325) Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunnan on huolehdittava kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, tarkastuslautakunnan on arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyyttä.

 

Lisäksi tarkastuslautakunnalla on oikeus harkitsemassaan laajuudessa tarkastaa kaupungin hallinnon ja taloudenhoidon tarkoituksenmukaisuutta.

 

Oheismateriaali 1               Raporttiluonnos 29.5.2015: Vuoden 2014 arviointi

Salassa pidettävä, JulkL 6 §

Raportti tulee julkiseksi, kun asia jota raportti koskee, on tarkastuslautakunnassa käsitelty loppuun ja pöytäkirja on tarkastettu

(lähetetään tarkastuslautakunnalle pdf-versiona sähköpostitse)

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä raportin vuoden 2014 arvioinnista ja lähettää sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi esittäen, että kaupunginvaltuusto lähettää raportin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

Li
säksi tarkastuslautakunta päättää, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

PäätösTarkastuslautakunnalle esitettiin kokouksessa raporttiluonnoksen päivitetty versio.

Oheismateriaali 2Raporttiluonnos 2.6.2015: Vuoden 2014 arviointi

Salassa pidettävä, JulkL 24 § 15)

Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä raportin vuoden 2014 arvioinnista ja lähettää sen kaupunginvaltuustolle tiedoksi esittäen, että kaupunginvaltuusto lähettää raportin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

Tarkastuslautakunta totesi seuraavan esteellisyyden, minkä osalta henkilö ei osallistunut asian käsittelyyn: Puheenjohtaja Anne Aholainen Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan osalta.

Liite 1Hyväksytty raportti vuoden 2014 arvioinnista, 2.6.2015

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta.

Kh § 280

Tarkastuslautakunnan ehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee raportin vuoden 2014 arvioinnista tiedoksi ja lähettää raportin tarvittavia toimenpiteitä varten kaupunginhallitukselle.

PäätösAsia lähetettiin kaupunginvaltuustolle.


Liitteet:

Tlk2013- § 47
Liite 1:Hyväksytty raportti vuoden 2014 arvioinnista, 2.6.2015