KAUPPAKIRJA

 

 

 

Myyjä

Turun kaupunki

Y-tunnus: 0204819-8

 

Ostajat

Turun ammattikorkeakoulu Oy

Y-tunnus:2528160-3

 

Kaupan kohde

 

Kiinteistö kiinteistötunnus 853-21-2-34 Turun kaupungin Kupittaan kaupunginosassa rakennuksineen ja laitteineen.

 

Kaupan kohteena olevan kiinteistön 853-21-2-34 tontin pinta-ala on kiinteistörekisterin mukaan 3946 m2.

 

Kaupan kohteena oleva alue on 31.5.2005 hyväksytyn ja 23.7.2005 lainvoiman saaneen asemakaavan mukaista opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta, jolla saa harjoittaa myös tuotanto- ja tutkimustoimintaa. Korttelialueella saa asemakaavassa osoitetun enimmäisrakennusoikeuden estämättä rakentaa maanalaista kellaritilaa, johon saa sijoittaa väestönsuojia, pysäköintitiloja sekä yhdyskuntateknisen huollon tiloja. Korttelialueelle tulee järjestää vähintään 18 autopaikkaa. Kaavamerkintä YO-1, e=1,25, kerrosluku IV.

 

Kaupan kohde rajoittuu kartan M 161 / 3.6.2014 mukaisesti Lemminkäisenkadun ja Untamonkadun katualueisiin sekä korttelin 2 tonttiin 26.

 

Kaupan kohteella sijaitsee alun perin vuonna 1959 rakennettu ja vuonna 2004 peruskorjattu ja laajennettu bruttoalaltaan n. 3900 m2:n ja huoneistoalaltaan n. 3322 m2:n suuruinen oppilaitosrakennus. Rakennus on rakennettu kiinni naapurikiinteistöllä sijaitsevaan oppilaitosrakennukseen.

 

Kaupan kohteena on koko kiinteistö.

 

Kaupan kohteen osoite on Untamonkatu 4 / Lemminkäisenkatu 28, Turku.

 

Kaupan kohde on osoitettu kartalla M 161 / 3.6.2014.

 

Kauppahinta

 

Kauppahinta on kolmemiljoonaa (3.000.000) euroa.

 

Myyjä ja Ostaja toteavat yhteisesti että kauppahinta ei perustu oppilaitosrakennuksen pinta-alaan.

 

Kaupan perusteet

 

Kaupunginvaltuuston päätös __.__.2015 § ___

 

Muut kaupan ehdot

 

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

 

1.Kauppahinnan maksaminen

 

Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan myyjän ilmoittamalle tilille

ennen kauppakirjan allekirjoittamista ja kuitataan maksetuksi tämän kauppakirjan allekirjoituksilla.

 

2.Omistus- ja hallintaoikeus

 

Ostaja saa kiinteistön, ml. rakennukset, laitteet sekä vesi- ja sähköliittymät, omistukseensa tämän kauppakirjan allekirjoituksilla. Ostaja sitoutuu ilmoittamaan liittymissopimusten siirrosta ao. laitoksille. Liittymissopimusten siirrosta mahdollisesti menevistä siirtomaksuista vastaa Ostaja.

 

Rakennuksessa sijaitsevat hallinosturit ja työstökoneet eivät siirry kaupan mukana.

 

Hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy kaupantekohetkellä lukuun ottamatta erillisillä huoneenvuokrasopimuksella kolmansille vuokrattuja huoneistoja. Myyjä siirtää em. huoneistoja koskevat vuokrasopimukset Ostajalle tämän kauppakirjan allekirjoituksin.

 

Kiinteistö myydään vapaana kiinnityksistä, rasitteista ja muista maksuvelvoitteista kuin mitä tässä kauppakirjassa on mainittu.

 

3.Käyttöoikeudet, rasitteet ja rasitukset

 

Kaupan kohdetta rasittavat kiinteistörekisteriin merkityt rakennusrasitteet 853-2009-K521-K525.

 

Kaupan kohteeseen ei kohdistu muita kiinteistörasitteita kuin mitkä ilmenevät kiinteistörekisteristä (kulku- tms. oikeuksia).

 

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin mukaan kaupan kohteen omaisuuteen ei kohdistu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin merkittäviä rasituksia tai rajoituksia, eikä uusia asioita ole vireillä.

 

4.Verot, maksut ja vastuu vahingoista

 

Ostaja vastaa kaupanvahvistajan palkkiosta, kohteen lainhuudatuksesta sekä varainsiirtoverosta.

 

Kaupantekovuodelta kiinteistön osalta määrättävästä kiinteistöverosta vastaa myyjä. Muista veroista ja maksuista osapuolet vastaavat omistusaikojensa mukaisesti kuitenkin niin, että kaupan kohteesta saatava tuotto, kuten oikeus vuokratuloihin, siirtyy ostajalle omistusoikeuden siirtymiskuukautta seuraavan kuukauden alusta lukien. Kiinteistön hoito- ja ylläpitokustannuksista vastaa omistusoikeuden siirtymisen jälkeen koko kiinteistön osalta Ostaja.

 

Myyjä vastaa kaupan kohdetta kohdanneista vahingoista siihen saakka kunnes omistusoikeus siirtyy ostajalle. Ostaja vastaa vahingoista omistusoikeuden siirtymisen jälkeen.

 

5.Kohteeseen tutustuminen ja asiakirjat

 

Ostaja on tutustunut:

- kaupan kohteen alueeseen ja rajoihin sekä maasto-olosuhteisiin ja maankäyttömääräyksiin (asemakaavakartta- ja määräykset, yleiskaava 2020)

- kaupan kohteen rakennuksiin ja rakennusten piirustuksiin.

 

Lisäksi ostaja on tutustunut seuraaviin asiakirjoihin:

- lainhuutotodistus __.__.2015

-rasitustodistus __.__.2015

-kiinteistörekisterin ote __.__.2015

-kuntoarvioraportti __.__.2015

 

Ostaja on tutustunut ympäröiviä alueita koskeviin maankäyttömääräyksiin:

-asemakaavakartat ja -määräykset

-yleiskaava 2020.

 

Ostaja on todennut kaupan kohteen vastaavan siitä esitettyjä asiakirjoja ja tietoja eikä ostajalla ole huomauttamista näiden seikkojen osalta.

 

Myyjä vakuuttaa, että kohde täyttää kaupantekohetkellä kaikki voimassa olevat säädökset ja viranomaismääräykset.

 

6.Rakentamiskelpoisuus

 

Ostaja on vastuullinen kiinteistön perustamistavan valinnasta, rakennushankkeen suunnitteluun liittyvien maaperätutkimusten ja muiden tutkimusten suorittamisesta, maaperän edellyttämien hankkeiden rakenteellisten ratkaisujen sekä maanalaisten johtojen ja putkien sijainnin selvittämisestä.

 

Ostaja vastaa kaupan kohteelle sen aiemmasta käytöstä mahdollisesti jääneiden rakenteiden ja irtaimen tavaran poistamisesta mahdollisesti tarvittavien viranomaislupien edellyttämällä tavalla.

 

Mikäli ostajan rakennushanke edellyttää maanalaisten johtojen siirtämistä, ostaja vastaa kustannuksellaan johtojen siirtämisestä. Ostaja on velvollinen hyväksyttämään siirtosuunnitelmat vesi- ja viemärijohtojen osalta Turun Vesiliikelaitoksella ja sähkö- ja kaukolämpökaapeleiden osalta Turku Energialla ja sopimaan Turun Vesiliikelaitoksen ja Turku Energian kanssa siirtotoimenpiteiden suorittamisesta.

 

7.Luiskat

 

Mikäli katujen rakentaminen vahvistettujen suunnitelmien mukaan vaatii kadun ja kiinteistön pihatason korkeuserosta johtuen joko penger- ja leikkausluiskan ulottamista kiinteistölle, kiinteistönomistajan on sallittava tämä korvauksetta.

 

8.Rasiteoikeudet

 

Ostaja on velvollinen korvauksetta sallimaan kaupungin tai sen osoittamien yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevien johtojen, laitteiden ja kiinnikkeiden sijoittamisen kiinteistölle, sen yli tai sillä oleviin rakennuksiin. Kiinteistön omistajalle korvataan em. toimenpiteestä mahdollisesti aiheutuvat suorannaiset vahingot ja haitat. Kaupungilla on oikeus merkitä em. oikeus rasitteena kiinteistörekisteriin ostajaa enempää kuulematta.

 

9.Pintavedet

 

Ostajan tulee huolehtia kustannuksellaan tonttiviemäröintinsä yhteydessä kiinteistön rajoittuvilta puistoalueilta tai muilta alueilta ja jalankulkupoluilta, joilla ei ole yleistä viemäriverkkoa, kiinteistölle mahdollisesti valuvien pintavesien poisjohtamisesta.

 

10.Lämpö- ja porakaivot

 

Kiinteistönomistaja on velvollinen toimittamaan Turun Kiinteistöliikelaitokselle tiedon, mikäli kaupan kohteen maaperään porataan lämpö- tai porakaivo. Tieto tulee toimittaa viipymättä toimenpiteen suorittamisen jälkeen.

 

11.Kunnallistekniikka ja liittymismaksut

 

Kaupunki pidättää oikeuden periä ostajalta voimassa olevan taksan mukaiset vesihuollon liittymismaksut ennen kiinteistön rakennusten verkostoihin liittämistä.

 

Kaupunki rakentaa kustannuksellaan määräämänään aikana kiinteistön kohdalla sijaitsevat kadut katupiirustusten mukaisesti, yleiset sähkö-, vesi-, viemäri- ja kaukolämpöjohdot sekä katuvalaistukset.

 

Kiinteistönomistaja vastaa kiinteistön kohdalla olevan kadun yleiseen käyttöön luovuttamisesta riippumatta, kunnossa- ja puhtaanapidosta siten, kuin laissa kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta on säädetty ja myös kadulta tai tieltä kiinteistölle johtavan tien kunnossa- ja puhtaanapidosta. Tähän velvollisuuteen kuuluu myös lumen poistaminen ja talvihiekoitus sekä kiinteistön katuosuudella mahdollisesti olevien istutusten ja nurmikon hoito.

 

12.Naapurin oikeudet ja velvollisuudet

 

Naapurikiinteistön omistajalla tai haltijalla on oikeus käyttää aluetta tarpeelliselta osalta tontin rajaan mahdollisesti ulottuvan seinän ja vesikaton rakentamis-, korjaus-, huolto- ym. töiden suorittamista varten. Naapuri on velvollinen korvaamaan ja korjaamaan aiheuttamansa vahingon.

 

Kiinteistönomistajalla on oikeus ulottaa tontin rajaan kiinni rakennettaessa räystäs- ja routalevy enintään 500 mm naapuritontin alueelle, mikäli Turun kaupunki omistaa kyseessä olevan naapurialueen. Naapurikiinteistön omistajalla tai haltijalla on puolestaan oikeus ulottaa tontin rajaan kiinni rakennettaessa räystäs- ja routalevy enintään 500 mm puheena olevalle alueelle.

 

13.Kiinteistön käyttö

 

Kiinteistö on pidettävä siistissä kunnossa ja vaadittaessa aidattava viranomaisten hyväksymällä tavalla.

 

14.Kauppaehtojen siirto

 

Edellä kohdissa 7 – 13 mainitut määräykset tulee ottaa kiinteistöä koskeviin vastaisiin luovutuskirjoihin.

 

15.Irtain omaisuus

 

Tällä kauppakirjalla ei luovuteta mitään irtainta omaisuutta eikä sellaisen luovuttamisesta ole tämän kaupan yhteydessä tehty eri sopimustakaan.

 

16.Vastuu rakennusten kunnosta

 

Myyjä on teettänyt kohteeseen kuntoarvion, jonka sisällöstä ostaja on tietoinen.

 

Ostaja on perusteellisesti tutustunut rakennuksiin ja hyväksyy ne sellaisina kuin ne kaupantekohetkellä ovat, tietoisina rakennusten iästä.

 

17.Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus

 

Ympäristönsuojelulain 139 § mukaisesti myyjä ilmoittaa, että kaupan kohteena olevat kiinteistöt ovat kaupantekohetkellä pääasiassa oppilaitoskäytössä. Kaupungin taholta ei ole tutkittu onko kaupan kohteen alueella ympäristönsuojelulaissa tarkoitettuja jätteitä tai aineita, jotka saattavat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista.

 

18.Oppilaitoskäytön jatkuminen

 

Myyjä on saanut kaupan kohteella sijaitsevan rakennuksen peruskorjaamiseksi valtion tukea. Saadun Opetusministeriön myöntämän valtionosuuden myötä kiinteistön tulee olla oppilaitoskäytössä tuen myöntämistä seuraavan 15 vuoden ajan.

 

19.Sopimussakko

 

Jos ostaja rikkoo tämän sopimuksen kohdan 18. ehtoa siten, että myyjä joutuu palauttamaan mainittua valtionosuutta valtiolle, on ostaja velvollinen suorittamaan myyjälle heti sopimussakkoa palautettavaa valtionosuutta vastaavan määrän sekä asiasta myyjälle aiheutuneet kustannukset.

 

20.Erimielisyyksien ratkaiseminen

 

Mahdolliset kauppakirjan tulkinnasta johtuvat erimielisyydet ja riidanalaiset korvaus- ja sopimussakkokysymykset ratkaisee ensimmäisenä oikeusasteena Varsinais-Suomen käräjäoikeus.

 

 

Turussa, _________kuun __. päivänä 2015

 

Myyjä

 

Ostaja

 

Aika ja paikka edellä mainitut.

Julkisen kaupan vahvistajan todistus