Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus18527.04.20156

2451-2015 (041)

Kaupunginhallituksen toimielimen sopeutettu talousarvioehdotus vuodelle 2015

Tiivistelmä: -

Kh § 185

Johtaja Tuomas Heikkinen 24.4.2015:

Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä 13.10.2014 § 394 kaupunginhallituksen toimielimen talousarvion vuodelle 2015 ja taloussuunnitelmaehdotuksen vuosille 2015 – 2018.

Kaupunginvaltuusto päätti 23.3.2015 § 48 kaupunginhallituksen 16.3.2015 § 128 tekemän ehdotuksen mukaisesti, että vuoden 2015 toimintakatetta pienennetään toimielinten osalta. Kaupunginhallituksen toimielimen osalta toimintakatetta vähennetään 3.341.000 euroa. Lisäksi samassa yhteydessä oikaistaan alkuperäiseen talousarvioon jäänyt budjetointivirhe, jonka nettovaikutus toimintakatteeseen on 2.600.000 euroa kasvattaen toimintakatetta. Edelleen kaupunginhallituksen toimielimelle osoitettiin päätöksessä 4.000.000 euron suuruinen varausmäärärahalisäys. Näiden muutosten yhteisvaikutus kasvattaa kaupunginhallituksen toimielimen vuoden 2015 toimintakatetta 3.259.000 euroa.

Päätöksen pohjana käytettiin vuoden 2014 tilinpäätösennustetta, jonka poikkeama talousarvioon nähden oli koko kaupungin tasolla -20,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 tilinpäätösennuste muutti kuluvan vuoden taloudellisten tavoitteiden suunnittelun lähtökohtaa niin paljon, että ennusteeseen sisältyvistä kertaluontoisista eristä huolimatta voimassa olevaa taloussuunnitelmaa päätettiin tasapainottaa muuttamalla vuoden 2015 talousarviota.

Kaupunginhallituksen toimielimen talousarviomuutos esitetään kohdistettavan tulosalueille ja palvelukeskuksille liitteen 1 mukaisesti. Kaupunginhallituksen toimielimen määrärahaehdotuksen uusi toimintakate (nettomeno) on -94.417.173 euroa.

Uusi toimintakate on kaupunginvaltuuston 23.3.2015 päätöksen mukainen, mutta päätöksessä ollut alkuperäinen vuoden 2015 toimintakate on virheellinen. Päätöksessä esitetty alkuperäinen talousarvionettoluku ei sisältänyt henkilösiirtoja (yhteensä 200.000 euroa), jotka olisi tullut huomioida kokonaisuudessa. Valtuuston tekstissä luetellut henkilösiirrot oli oikaistu jo alkuperäiseen talousarviolukuun, vaikka ne olisi tullut huomioida vasta talousarviomuutoksena. Päätöksessä kerrottiin kaupunginhallituksen (mukaan lukien omarahoitusosuudet) toimintakatteen olevan -132.841 tuhatta euroa, kun hyväksytyn talousarvion mukainen toimintakate todellisuudessa on -132.641 tuhatta euroa.

Talousarviomuutoksella ei ole vaikutusta kaupunginhallituksen omarahoitusosuuksiin (liite 2). Talousarviomuutoksen jälkeen kaupunginhallituksen (mukaan lukien omarahoitusosuudet) on kaupunginvaltuuston päätöksen mukainen eli -136.100 tuhatta euroa.

Liite 1Talousarvio 2015 tulosalueittain

Liite 2Omarahoitusosuudet 2015

Liite 3Tulot ja menot tulosalueittain

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että ehdotus vuoden 2015 talousarvion toimintakatteen pienentämiseksi kaupunginhallituksen toimielimen osalta hyväksytään liitteen 3 mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, talous ja rahoitus


Liitteet:

Kh § 185
Liite 1:Talousarvio 2015 tulosalueittain
Liite 2:Omarahoitusosuudet 2015
Liite 3:Tulot ja menot tulosalueittain