Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus12309.03.20152

11809-2014 (000)

Muutos kaupunginhallituksen kevään 2015 kokousaikatauluun

Tiivistelmä: -

Kh § 123

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen:

Kaupunginhallitus on päättänyt kevään 2015 kokousaikataulustaan 24.11.2014, § 473, 1.12.2014 § 486 ja 19.1.2015.

Kaupunginvaltuuston kokousaikataulua ollaan muuttamassa siten, että kaupunginvaltuustolla olisi kokous myös 1.6.2015 kello 18 alkaen. Kaupunginvaltuuston kokousaikataulun muutos aiheuttaa tarpeen siirtää kaupunginhallituksen kokous 1.6.2015 alkamaan jo kello 12.00. Kokouksen alkamisajankohta aiempien päätösten mukaan on klo 16.00.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää aiemmin tekemiään päätöksiä muuttaen, että kaupunginhallituksen kokous 1.6.2015 alkaa kello 12.00.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedHankinta- ja logistiikkakeskus
tiedHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tiedHyvinvointitoimiala
tiedIT-palvelut
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, ruotsinkielinen jaosto
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen lukio- ja ammattiopetusjaosto
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto
tiedKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta
tiedKeskusvaalilautakunta
tiedKiinteistöliikelaitoksen johtokunta
tiedKiinteistötoimiala
tiedKonsernihallinto
tiedKulttuurilautakunta
tiedLiikuntalautakunta
tiedMatkailun palvelukeskus
tiedNuorisolautakunta
tiedRakennuslautakunta
tiedRevisiotoimisto
tiedSivistystoimiala
tiedSosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöjaosto
tiedSosiaali- ja terveyslautakunta
tiedTarkastuslautakunta 2013-2016
tiedTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
tiedTurun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta
tiedTurun Seudun Kehittämiskeskus
tiedTurun Työterveystalo
tiedTyöllisyyspalvelukeskus
tiedVapaa-aikatoimiala
tiedVarsinais-Suomen aluepelastuslaitos
tiedVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta
tiedVelkaneuvonta
tiedVesiliikelaitoksen johtokunta
tiedVesiliikelaitos
tiedYmpäristötoimiala