Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus9723.02.20152

1099-2015 (014)

Kaupunginhallituksen edustajia lauta- ja johtokunnissa koskevan päätöksen tarkistaminen

Tiivistelmä: -

Kh § 97

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen:

Kaupunginhallitus on 2.2.2015 § 56 päättänyt edustajistaan lauta- ja johtokunnissa sekä niiden alaisissa jaostoissa. Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkieliseen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaostoon kaupunginhallituksen edustajaksi on nimetty Roda Hassan ja varaedustajaksi Elina Rantanen. Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkieliseen lukio- ja ammattiopetusjaostoon on kaupunginhallituksen edustajaksi nimetty Raija Eeva ja varaedustajaksi Jarmo Salo.

Em. kasvatus- ja opetuslautakunnan jaostojen osalta päätös on siten virheellinen, että varhaiskasvatus- ja perusopetusjaostoon nimettyjen henkilöiden olisi tullut olla edustajina lukio- ja ammattiopetusjaostossa ja päivänvastoin. Päätöstä tuleekin tältä osin tarkistaa.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää 2.2.2015 § 56 tekemäänsä päätöstä tarkistaen,

että kaupunginhallituksen edustaja kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielisessä varhaiskasvatus- ja perusopetusjaostossa on Raija Eeva ja varaedustaja Jarmo Salo ja

että kaupunginhallituksen edustaja kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielisessä lukio- ja ammattiopetusjaostossa on Roda Hassan ja varaedustaja Elina Rantanen. 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKunnan Taitoa Oy
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen lukio- ja ammattiopetusjaosto
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto
aoEeva Raija
aoHassan Roda
aoRantanen Elina
aoSalo Jarmo