Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus9523.02.201516

1583-2015 (009)

Kuntalaisaloitteet vuodelta 2014 (Kv)

Tiivistelmä: -

Kh § 95

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 19.2.2015:

Kuntalain 28 §:n mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa kuntalaisten sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tekemät aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Hallintosäännön 69 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä vietävä valtuuston tiedoksi valtuuston toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt kuntalaisaloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Kaupunginvaltuuston tehtäväalueen vuoden 2014 kuntalaisaloitteet:

1) Aloite koskien Hannunniitun koulun Kohmon yksikön säilyttämistä, Kohmon päiväkodin vanhempainyhdistys

Oheismateriaali 1Aloite ja vastaus

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyiksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto