Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Keskusvaalilautakunta305.01.20153
Kaupunginhallitus2219.01.20157

12066-2014 (013)

Ennakkoäänestyspaikat ja -ajat vuoden 2015 eduskuntavaaleissa

Tiivistelmä: -

Kevaalk § 3

Keskusvaalilautakunnan sihteeri Jukka Vanto 2.1.2015:

Kaupunginhallitus on 16.12.2014 tekemällään päätöksellä (§ 518) palauttanut ennakkoäänestyspaikkoja ja -aikoja vuoden 2015 eduskuntavaaleissa koskevan asian uudelleen valmisteltavaksi.

Kuten aiemmin on esitetty, vaalilain 9 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus päättää yleisten ennakko-äänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista sekä määrää näiden aukioloajoista vaalilain 48 §:n 1 momentin mukaisesti. Kaupungin yleisistä ennakkoäänestyspaikoista on päätettävä niin hyvissä ajoin, että ne voidaan ilmoittaa ja vahvistaa oikeusministeriön ohjeen mukaisesti viimeistään 23.1.2015.

Keskusvaalilautakunta on asiaa koskevassa valmistelussaan lähtenyt muun ohella siitä, että ennakko-äänestys sijoitetaan paikkoihin, joihin äänestäjien on helppo tulla, joihin he vaivattomasti osaavat ja joissa turkulaisten äänestäjien muutoinkin tiedetään liikkuvan sekä että eduskuntavaaleissa 2015 käytettäisiin pääosin samoja yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja kuin europarlamenttivaaleissa 2014. Koska keskusvaalilautakunnalle on Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoiden taholta esitetty toivomus siitä, että myös ammattikorkeakoulu voisi toimia ennakkoäänestyspaikkana, on keskusvaalilautakunta ammattikorkeakoulua kuultuaan esittänyt uudeksi yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi Turun ammattikorkeakoulun Lemminkäisenkadulla sijaitsevaa kampusta. Kampus olisi toiminut vaalien toimituskustannuksia olennaisesti lisäämättä ennakkoäänestyspaikkana ennakkoäänestyksen kahtena viimeisenä päivänä ja Turun yliopiston luonnontieteiden talo toimisi edelleen ennakkoäänestyspaikkana lukuun ottamatta ennakkoäänestyksen kahta viimeistä päivää.

On ilmennyt, että Turun yliopiston luonnontieteiden talon on haluttu toimivan yleisenä ennakkoäänestyspaikkana ennakkoäänestyksen jokaisena päivänä. Samoja vaalitoimitsijoita ei näin ollen voitaisi hyödyntää kahdessa eri ennakkoäänestyspaikassa eikä keskusvaalilautakunnan talousarviossa ole toisaalta varauduttu useamman ennakkoäänestyspaikan edellyttämiin vaalitoimitsijoihin. Näin ollen ei käytännössä jäisi muuta vaihtoehtoa kuin jättää Turun ammattikorkeakoulun Lemminkäisenkadun toimipiste valitsematta uudeksi ennakkoäänestyspaikaksi. Maantieteellisesti ammattikorkeakoulun Lemminkäisenkadun kampus sijaitsee toki varsin lähellä myös ennakkoäänestyspaikaksi ehdotettua Kupittaan Citymarkettia.

Keskusvaalilautakunta on esittänyt toiseksi uudeksi ennakkoäänestyspaikaksi esteetöntä Epitihia -nimistä toimintakeskusta, joka ennakkoäänestyspaikkana olisi korvannut Koivulassa sijaitsevan kaupan myymälän. On kuitenkin edellytetty, että Koivula-Haritun ennakkoäänestyspaikkana jatkaisi Koivulan ns. liikekeskus.

Vielä on haluttu selvitettävän mahdollisuus järjestää niin sanottu kiertävä ennakkoäänestysmahdollisuus ammattikorkeakoulun eri yksiköihin. Keskusvaalilautakunta toteaa, että vaalilaki ei sinänsä aseta esteitä esimerkiksi liikkuvan äänestyspaikan käytölle yleisenä ennakkoäänestyspaikkana. Turussa on aikanaan kokeiltu niin sanottua vaalibussia, eivätkä tehdyt kokeilut valitettavasti tue kokeilun jatkamista. Mikäli ennakkoäänestyspaikkana käytetään liikkuvaa äänestyspaikkaa, tarvitaan asianmukainen äänestystila, ja on pystyttävä ilmoittamaan viimeistään 23.1.2015 vaalitietojärjestelmään sen tarkat osoitteet eri pysähdyspaikoissa, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat sekä pitää niistä tarkoin kiinni. Lisäksi kyseinen ennakkoäänestys edellyttäisi vaalitoimitsijoiden määrän lisäämistä ja sellaisia logistisia kustannuksia, joihin keskusvaalilautakunnan talousarviossa ei ole varauduttu.

Liite 1Yleiset ennakkoäänestyspaikat 2015 A taulukko

Liite 2Yleiset ennakkoäänestyspaikat 2015 B taulukko

EhdotusKeskusvaalilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle vuoden 2015 eduskuntavaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat ensisijaisesti liitteen 1 mukaisesti. Siltä varalta, että kaupunginhallitus päättäisi asiassa toisin, on liitteenä 2 sellainen taulukko, jossa ei ole olennaisia muutoksia viime vaalien ennakkoäänestyspaikkoihin ja -aikoihin.

Keskusvaalilautakunta päättää, että lautakunnan sihteerit saavat tehdä liitteisiin mahdollisesti tarvittavat tekniset muutokset ja lisäykset ennen kaupunginhallitukselle tehtävää esitystä.

Keskusvaalilautakunta toteaa, että se omalta osaltaan kiinnittää huomiota ennakkoäänestyspaikkojen esteettömyyteen oikeusministeriön antamien vaaliohjeiden mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli hankintalakimies Jukka Vanto.

Kh § 22

Liite 1Yleiset ennakkoäänestyspaikat 2015 (B-taulukko)

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää vuoden 2015 eduskuntavaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat liitteen 1 mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin siten täydennettynä, että ennakkoäänestyspaikka sijoitetaan myös Turun Ammattikorkeakouluun (Lemminkäisenkatu 30).

Päätös asiassa tehtiin Eklundin Katteluksen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

tiedTurun ammattikorkeakoulu Oy
tpvKeskusvaalilautakunta
tiedLuottamuselintoimikunta
tiedPihlajamäki Marjo-Riitta
tiedVanto Jukka


Liitteet:

Kevaalk § 3
Liite 1:Yleiset ennakkoäänestyspaikat 2015 A taulukko
Liite 2:Yleiset ennakkoäänestyspaikat 2015 B taulukko

Kh § 22
Liite 1:Yleiset ennakkoäänestyspaikat 2015 (B taulukko)