Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta62719.11.20141
Kaupunginhallitus49808.12.20149

9177-2013 (065, 653, 011)

Syvälahden koulun allianssiurakan päätoteuttajan valinta, neuvottelumenettelyyn valittaville ehdokkaille asetettavat vähimmäisvaatimukset ja vertailuperusteet (liittyy EU-kynnysarvon ylittävään hankintaan)

Tiivistelmä: -

Kilajk § 627

Tilapalvelut, rakennuttajainsinööri Reino Pöyhönen 14.11.2014

 

Asian tausta:

 

Kaupunginhallitus päätti 16.6.2014 keskeyttää Hirvensalon / Syvälahden koulun hankinnan tarjouskilpailun kokonaisuudessaan. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että strateginen tilojen ohjaus- vastuualue käynnistää välittömästi Hirvensalon/ Syvälahden koulun uuden hankesuunnitelman valmistelun siten, että hankesuunnitelma voidaan saattaa kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2014 loppuun mennessä.

 

Hankkeen hankintamallin tunnistettiin olevan avainasemassa, mikäli hanke halutaan toteuttaa asetetun kustannusarvion mukaisena. Kiinteistöliikelaitoksen selvitysten perusteella hanketta suositeltiin toteutettavaksi allianssimallilla. Verrattuna perinteisiin urakkamalleihin, allianssissa on parhaat mahdollisuudet jalostaa suunnitelmia eli kehittää hanketta niin, että sitä koskevat tavoitteet toteutuvat annetussa kustannusraamissa. Kyseessä on ennen kaikkea toimijoiden yhteistyömalli, jonka avulla haetaan parhaat mahdolliset ratkaisut.

 

Allianssimallissa pystytään mm. huomioimaan rakennusliikkeen kokemukset hyvistä rakenneratkaisuista ja toisaalta malli myös poistaa rakennusliikkeeltä tarpeen sisällyttää riskivaruksia toteutuksen hinnoittelussa.

 

Kaupunginhallitus päätti 13.10 2014, että Syvälahden koulun toteuttamisessa siirrytään allianssimalliin, että KOy Turun Syvälahden koulu hankkii allianssiurakoitsijan neuvottelumenettelyllä ja että lähtökohdaksi hyväksytään strateginen tilojen ohjaus -vastuualueen laatima ”Syvälahden koulu ja päiväkotihanke, tarpeen päivitys ja suunnittelun lähtökohdat” -asiakirjan mukaiset tavoitteet.

 

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että Syvälahden koulun rakentamista koskeva toteutuspäätös tehdään kaupunginvaltuustossa hankkeen kehitysvaiheen jälkeen elokuussa 2015 edellyttäen, että allianssin esittämä suunnitelma toteuttaa kaupunginhallituksen sille asettamat tavoitteet kaupungin asettamassa kustannusraamissa.

 

Hankintamenettely:

 

Hankintamenettelyllä valitaan Syvälahden koulun päätoteuttaja. Tilaaja solmii päätoteuttajan ja erikseen valittavan suunnitteluryhmän kanssa allianssin kehitys- ja toteutusvaiheen sopimukset ja kaupallisen mallin asiakirjan, joissa sovitaan tarkemmin sopimusosapuolten yhteisistä tavoitteista, hankkeen toteutuksesta, kustannuksista, riskien ja mahdollisuuksien jakamisesta, kaupallisista ehdoista sekä kannustinmallista.

 

Syvälahden koulun toteuttamisesta allianssimallilla on järjestetty urakoitsijoille markkinainfo 28.10.2014.

 

Syvälahden koulun päätoteuttaja valitaan neuvottelumenettelyllä. Menettelyyn valitaan 3 - 5 vähimmäisvaatimukset täyttänyttä ja parhaat laatupisteet saanutta ehdokasta, joille tilaaja toimittaa neuvottelukutsun ja alustavan tarjouspyynnön. Tämän jälkeen tilaaja neuvottelee erikseen kunkin tarjoajan kanssa tarkoituksena tilaajan tavoitteiden, tarjouspyynnön ja allianssiurakan toimintamallin viimeistely. Neuvotteluissa järjestetään myös työpajoja, joissa hankkeen osa-alueita pyritään kehittelemään kuin allianssi olisi jo käynnissä. Tilaaja käyttää kehitystyöpajojen havaintoja tarjoajien arviointiin.

 

Neuvottelujen päätyttyä tarjoajille esitetään lopullinen tarjouspyyntö, jonka perusteella tarjoajat jättävät lopulliset tarjouksensa. Tarjousten valintaperusteena tullaan käyttämään kokonaistaloudellista edullisuutta. Tilaajan tavoitteena on annettujen kirjallisten tarjousten ja kehitystyöpajoissa suoritettujen arviointien perusteella valita allianssiurakan päätoteuttajaksi tarjoaja, jonka nimeämällä allianssiorganisaatiolla on paras asiantuntemus, kyky ja ominaisuudet toteuttaa Syvälahden koulun allianssiurakka tilaajan asettamissa tavoitteissa.

 

Neuvottelumenettelyyn valittaville ehdokkaille asetettavat vähimmäisvaatimukset

 

Neuvottelumenettelyyn valittavien ehdokkaiden tulee täyttää seuraavat yhteiskuntavelvoitteita sekä taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevat ja muut vähimmäisvaatimukset:

 

Ehdokkaan päätoteuttajan liikevaihto kolmelta viimeiseltä tilikaudelta tulee olla vähintään 15 milj. euroa / tilikausi ko. tilikausien keskiarvona ja ehdokkaalla tai ryhmittymän kaikilla jäsenillä tulee olla tilinpäätöstiedot kolmelta viimeiseltä tilikaudelta.

 

Ehdokkaan luottokelpoisuusluokituksen tulee olla Suomen Asiakastieto Oy:n Rating Alfa -luokituksen mukaan vähintään A tai vastaavan luottotietolaitoksen (ei pankin) lausunnon mukaan vähintään tätä vastaava.

 

Ehdokkaalla on oltava toiminnan vastuuvakuutus, joka on suuruudeltaan riittävä hankinnan kohteeseen nähden, kuitenkin vähintään 500.000 euroa / vahinko, ja joka kattaa tässä työssä tilaajalle, tämän omaisuudelle ja kolmannelle osapuolelle aiheutuneet vahingot.

 

Ehdokkaan tai kaikkien ryhmittymänä tarjoavien yritysten tulee täyttää tilaajavastuulain (1233/06) ja julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) mukaiset edellytykset:

 

- Ehdokkaalla on elinkeinotoiminnan harjoittamisoikeus ja se on merkitty kaupparekisteriin.

- Ehdokas on merkitty ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverollisten rekisteriin, jos ko. yrityksellä on lain mukaan velvollisuus rekisteröityä näihin rekistereihin.

- Ehdokas on maksanut veronsa, sosiaaliturvamaksunsa ja eläkevakuutusmaksunsa. Näissä ei saa olla maksamattomia eriä (maksusuunnitelma ei kelpaa).

- Ehdokasta tai sen johtoon kuuluvaa henkilöä ei ole tuomittu rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla hankintalaissa luetelluista rikoksista (laki julkisista hankinnoista 53§).

- Ehdokasyrityksen vastuuhenkilöitä ei ole määrätty liiketoimintakieltoon

- Ehdokkaalla on työntekijöilleen voimassa oleva lakisääteinen tapaturmavakuutus.

- Ehdokas ilmoittaa soveltamansa työehtosopimuksen tai keskeiset työehdot (työssä on noudatettava niitä vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimus-määräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä).

- Ehdokas ilmoittaa, miten yrityksen työterveyshuolto on järjestetty.

- Ulkomaisen toimijan on ilmoitettava VAT-numero.

 

Lisäksi ehdokkaan on nimettävä omaan henkilökuntaansa kuuluva täysipäiväinen vastaava työnjohtaja hankkeeseen. Vastaavalla työnjohtajalla tulee olla vähintään viiden vuoden työkokemus vastaavan työnjohtajan tehtävistä.

 

Kaikilla hankkeeseen esitetyillä avainhenkilöillä pitää olla vähintään soveltuva rakennus- tai kiinteistöalan teknikkotasoinen tutkinto.

 

Neuvottelumenettelyn osallistujien valinnassa käytettävät vertailuperusteet

 

Vähimmäisvaatimukset täyttävien urakoitsijoiden paremmuusjärjestystä arvioidaan seuraavien kriteerien perusteella:

Tekninen suorituskyky (max. 25 pistettä)

-Ehdokkaan RALA- pätevyys ja RALA- sertifiointi tai vastaava

oRALA- pätevyys (10 p)

oRALA- sertifiointi tai vastaava (15 p)

 

-Ehdokkaan yritysreferenssit (max. 30 pistettä)

oKokemus yhteistoimintaan kannustavista toteutusmuodoista (max. 3 referenssiä) (KVR, ST, PJU, PPP tai IPT kuten allianssiurakat, senaatin kärkihankkeet)

urakoitsijaa pyydetään nimeämään 3 referenssiä (10 p/ hanke), koko hankkeen arvon on oltava vähintään > 10,0 milj. euroa, alv 0

oReferenssikohteen tulee olla toteutettu tai rakenteilla. Rakenteilla olevan referenssikohteen toteutuneen laskutuksen tulee olla 30.11.2014 arvoltaan 3,0 milj. euroa, alv 0. Referenssikohteet eivät saa olla tarjouksen tekohetkellä 5 vuotta vanhempia, kohteiden valmistumisesta. Valmistuminen lasketaan kohteen hyväksytysti pidetystä vastaanottotarkastuksesta

 

-Ehdokkaan avainhenkilöiden nimeäminen (nimettyjä avainhenkilöitä ei saa vaihtaa hankeen aikana ilman tilaajan hyväksyntää) (max 50 pistettä)

 

Seuraavilta henkilöiltä pisteytetään kokemus yhteistoimintaan kannustavista toteutusmuodoista (max 3 referenssiä) (KVR, ST, PJU, PPP tai IPT kuten allianssiurakat, senaatin kärkihankkeet) referenssiksi esitetyn koko hankkeen arvon on oltava vähintään > 10,0 milj. euroa, alv 0

 

oProjektipäällikkö (projektin johtaminen)

3 kriteerit täyttävää hanketta =    10 p

2 kriteerit täyttävää hanketta =    6 p

1 kriteerit täyttävä hanke =    3 p

< 1      =   0 p

oSuunnittelupäällikkö (suunnittelun ohjaus)

3 kriteerit täyttävää hanketta =    10 p

2 kriteerit täyttävää hanketta =    6 p

1 kriteerit täyttävä hanke =    3 p

< 1      =   0 p

oTalotekniikkavastaava

3 kriteerit täyttävää hanketta =    10 p

2 kriteerit täyttävää hanketta =    6 p

1 kriteerit täyttävä hanke =    3 p

< 1      =   0 p

o Hankintapäällikkö

3 kriteerit täyttävää hanketta =    10 p

2 kriteerit täyttävää hanketta =    6 p

1 kriteerit täyttävä hanke =    3 p

< 1      =   0 p

oTyömaavastaavalta tai työmaapäälliköltä edellytetty kokemus vastaavan työnjohtajan tehtävistä (hankkeen koko vähintään > 10,0 milj. €, alv 0, ei välttämättä KVR, ST, PJU, PPP, IPT, tms. hanke)

3 kriteerit täyttävää hanketta =    10 p

2 kriteerit täyttävää hanketta =    6 p

1 kriteerit täyttävä hanke =    3 p

 

-Nimettyjen avainhenkilöiden kokemus tietomallin käytöstä suunnittelussa ja/ tai rakentamisessa (max. 10 pistettä)

ojos kokemusta on, saa 2 pistettä / henkilö

 

Arvioitavien vertailuperusteiden pisteytys

 

RALA- pätevyys ja RALA- sertifiointi tai vastaava   25 pistettä

Yritysreferenssit         30 pistettä

Nimettyjen avainhenkilöiden kokemus   50 pistettä

Kokemus tietomallin käytöstä      10 pistettä

Yhteensä            115 pistettä

 

Mikäli yritykset päätyvät tasapisteisiin ratkaistaan järjestys yritysreferenssien yhteenlaskettujen summien perusteella niin, että arvoltaan suurempi on parempi.

 

Toimialajohtaja Jouko Turto:

 

Ehdotus        Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää, että Syvälahden koulun allianssiurakan päätoteuttajan hankinta voidaan käynnistää neuvottelumenettelyllä edellä kuvatuin tavoin sekä edellä kuvatuin tarjoajille asetettavin vähimmäisvaatimuksin ja vertailuperustein.

 

Samalla Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää, että pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan ja hyväksytään heti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 498

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan 19.11.2014 § 627 päätöksen tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakelu

tiedKiinteistöliikelaitoksen johtokunta