Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus48701.12.20148

11102-2014 (011)

Sivistystoimialan palveluverkko

Tiivistelmä:

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta, kasvatus- ja opetuslautakunta sekä ympäristötoimiala ovat antaneet lausuntonsa sivistystoimialan palveluverkkoa 2015 - 2020 koskevassa asiassa. Kuntalaiset ovat jättäneet 861 palautetta sähköisen palautekanavan kautta. Kaupunginhallitukselle esitetään, että lausunnot ja palautteet merkitään tiedoksi, asiasta käydään lähetekeskustelu ja asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että asia tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi 8.12.2014 edelleen kaupunginvaltuustolle esiteltäväksi.

Kh § 487

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 27.11.2014:

Käsitellessään sivistystoimialan palveluverkkoa 2015 - 2020 kaupunginhallitus päätti 10.11.2014 § 435 lähettää asiaa koskevan esityksen kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan, kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan käsiteltäväksi siten, että asia palautuu 26.11.2014 mennessä kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle 15.12.2014 esitettäväksi. Samalla kaupunginhallitus päätti, että kaupunki avaa ajalle 10. - 19.11.2014 kuntalaisille ja muille asianosaisille avoimen sähköisen palautekanavan koskien valmistelussa olevaa sivistystoimialan palveluverkkoa 2015 – 2020 siten, että kannanotot on mahdollista huomioida kaupunginhallituksen käsittelyn yhteydessä 1.12.2014.

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta on 26.11.2014 § 633 antanut asiasta liitteenä olevan lausunnon. Kasvatus- ja opetuslautakunta on 26.11.2014 § 196 antanut asiasta liitteenä olevan lausunnon. Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta on 25.11.2014 § 359 päättänyt mm. ilmoittaa kaupunginhallitukselle kunnioittaen, ettei pysty annetussa aikataulussa perehtymään asiaan tarpeeksi voidakseen antaakseen lausuntoa.

Ympäristötoimialan puolesta asiasta on annettu ainoastaan ehdotuksen mukainen toimialan valmistelema virkamieslausunto, jossa otetaan ansiokkaasti kantaa palveluverkkoluonnoksessa havaittuihin puutteisiin. Tältä osin ympäristötoimiala on ollut itse valmisteluvastuussa palveluverkkoraportissa havaituiden puutteiden osalta ja laiminlyönyt siten valmisteluvelvoitteensa. Ympäristötoimialan toimialajohtaja on osallistunut nimettynä valmistelutyöryhmän työskentelyyn tehtävänään koordinoida valmistelua oman toimialansa sisällä. 

Sähköisen palautekanavan kautta palautteita tuli 861. Palautteet ovat esityslistan liitteinä 2 – 18. Palautteista on poistettu yksityisten henkilöiden nimet, asiattomat tekstit ja salassa pidettävät tiedot. Palautteet on ryhmitelty koulu- ja päiväkotikohtaisesti, mikäli palautteessa on ollut yksittäistä koulua tai päiväkotia koskeva kannanotto. Mikäli palautteessa on ollut useampaa koulua tai päiväkotia koskeva kannanotto, palaute on joko jaettu useampaan osaan tai laitettu kokonaisuudessaan kaikille palautteen tarkoittamille kohteille. Yhtä kohdetta koskevat palautteet voivat sisältää muutakin kuin ko. kohdetta koskevaa palautetta. Palautteisiin tehdyt ***-merkinnät tarkoittavat poistettua kohtaa.

Palautteista ilmenee vanhempien huoli lasten tutun päiväkodin tai koulun lakkauttamisesta, päivittäisen matkan pidentymisestä sekä ryhmä- ja luokkakoon kasvamisesta. Vastaajien mielestä kuntalaisia, vanhempainyhdistyksiä ja asiantuntijoita olisi tullut kuulla jo suunnitelmaa tehtäessä. Lisäksi vanhemmat ovat huolissaan yksityisestä päiväkotihoidosta perheille koituvien kustannusten kasvusta.

Liite 1Sivistystoimialan palveluverkko 2015 – 2020

Liite 2Yleinen palaute

Liite 3Hannunniitun koulua koskeva palaute

Liite 4Vähä-Heikkilän koulua ja päiväkotia sekä Rätiälänkadun ja Jagellonicankadun päiväkoteja koskeva palaute

Liite 5Luostarivuoren koulua koskeva palaute

Liite 6Runosmäen koulua, Kärsämäen koulua ja Turun Lyseon lukiota koskeva palaute

Liite 7Kähärin koulua koskeva palaute

Liite 8Jäkärlän, Moision ja Paattisten kouluja koskeva palaute

Liite 9Yli-Maarian koulua koskeva palaute

Liite 10Raunistulan koulua koskeva palaute

Liite 11Lautturinkadun päiväkotia koskeva palaute

Liite 12Betaniankadun päiväkotia koskeva palaute

Liite 13Ahvenanmaankadun päiväkotia koskeva palaute

Liite 14Rehtorinpellonkadun päiväkotia koskeva palaute

Liite 15Paltankadun päiväkotia koskeva palaute

Liite 16Kotkankadun päiväkotia koskeva palaute

Liite 17Ritzinkujan, Emmauksenkadun, Inspehtorinkadun ja Paavinkadun päiväkoteja koskeva palaute

Liite 18Muita kouluja koskeva palaute

Liite 19Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan päätös 26.11.2014 § 633

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös 26.11.2014 § 196

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan päätös 25.11.2014 § 359

 

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus merkitsee sivistystoimialan palveluverkosta saadut lausunnot ja palautteet tiedokseen.

Lisäksi kaupunginhallitus käy sivistystoimialan palveluverkkoa koskevan lähetekeskustelun ja palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että asia tuodaan kaupunginhallitukselle 8.12.2014 edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Rinteen ehdotus, että varhaiskasvatuksen palveluverkon ja perusopetuksen kouluverkon päätöksenteko erotetaan toisistaan ja että vain kouluverkko tuodaan valtuustoon 15.12.2014, raukesi kannatuksen puuttuessa.

Jakelu

palVirtanen Jarkko


Liitteet:

Kh § 487
Liite 1:Sivistystoimialan palveluverkko 2015 - 2020
Liite 2:Yleinen palaute
Liite 3:Hannunniitun koulua koskeva palaute
Liite 4:Vähä-Heikkilän koulua ja päiväkotia sekä Rätiälänkadun ja Jagellonicankadun päiväkotia koskeva palaute
Liite 5:Luostarivuoren koulua koskeva palaute
Liite 6:Runosmäen koulua, Kärsämäen koulua ja Turun Lyseon lukiota koskeva palaute
Liite 7:Kähärin koulua koskeva palaute
Liite 8:Jäkärlän, Moision ja Paattisten kouluja koskeva palaute
Liite 9:Yli-Maarian koulua koskeva palaute
Liite 10:Raunistulan koulua koskeva palaute
Liite 11:Lautturinkadun päiväkotia koskeva palaute
Liite 12:Betaniankadun päiväkotia koskeva palaute
Liite 13:Ahvenanmaankadun päiväkotia koskeva palaute
Liite 14:Rehtorinpellonkadun päiväkotia koskeva palaute
Liite 15:Paltankadun päiväkotia koskeva palaute
Liite 16:Kotkankadun päiväkotia koskeva palaute
Liite 17:Ritzinkujan, Emmauksenkadun, Inspehtorinkadun ja Paavinkadun päiväkoteja koskeva palaute
Liite 18:Muita kouluja koskeva palaute
Liite 19:Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan päätös 26.11.2014 §, Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös 26.11.2014 § x