Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Keskusvaalilautakunta7103.11.20148
Kaupunginhallitus45624.11.20141

11373-2012 (013, 021, 014)

Keskusvaalilautakunnan ilmoitus varavaltuutettujen määrän täydentämisestä (Kv)

Tiivistelmä: -

Kevaalk § 71

Keskusvaalilautakunnan sihteeri, hallintolakimies Marjo-Riitta Pihlajamäki 22.10.2014:

Vaalilain 93 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on määrättävä valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n mukaisesti, mikäli valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi. Lisäksi kuntalain 11 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kunnallisvaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Vaalilain 93 §:n nojalla keskusvaalilautakuntaa on pyydetty määräämään Suomen Kristillisdemokraattien ehdokkaista uusi varavaltuutettu.

Suomen Kristillisdemokraattien valtuustoryhmään varavaltuutetuksi sijaantulojärjestyksessä seuraava on Eva-Maija Harjunpää.

EhdotusKeskusvaalilautakunta päättää määrätä Suomen Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän toiseksi varavaltuutetuksi sijaantulojärjestyksessä seuraavan henkilön eli Eva-Maija Harjunpään. Kaija Raninen nousee ensimmäiseksi varavaltuutetuksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli hallintolakimies Marjo-Riitta Pihlajamäki.

Kh § 456

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi, että keskusvaalilautakunta on päättänyt määrätä Suomen Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän toiseksi varavaltuutetuksi sijaantulojärjestyksessä seuraavan henkilön eli Eva-Maija Harjunpään.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto