Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus42303.11.20142

11129-2014 (049)

Julkisyhteisön hallinnon vastuuvakuutuksen ottaminen viranhaltijoille

Tiivistelmä: -

Kh § 423

Riskienhallintapäällikkö Heikki Vähäkuopus 28.10.2014:

Kaupunkikonsernin yhtiöissä on jo pitkään ollut voimassa konserniohjeeseen perustuva käytäntö ottaa toimivalle johdolle ja hallitukselle vastuuvakuutukset.  Turun kaupungilla ei ole ollut vastaavaa julkisyhteisön hallinnon vastuuvakuutusta johtaville viranhaltijoille. Vastuuvakuutuksen ottaminen on tarkoituksenmukaista johtaville viranhaltijoille kaupungin näkökulmasta.

Julkisyhteisön hallinnon vastuuvakuutuksesta on pyydetty tarjous If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:ltä sekä Pohjola Vakuutus Oy:ltä. Tarjousvertailu osoitti, että Pohjolan julkisyhteisön hallinnon vastuuvakuutus on kattavampi. Merkittävimpinä eroina on, että ainoastaan Pohjolan vakuutus kattaa mm. työsopimus, työsopimus- ja tasa-arvolain rikkomiseen liittyvät asiat sekä patentti- tai muun aineettoman oikeuden loukkaamiseen liittyvän korvausvastuun.

Pohjolan julkisyhteisön hallinnon vastuuvakuutuksesta korvataan vakuutuskauden aikana teolla tai laiminlyönnillä vakuutuksenottajalle tai muulle taholle aiheutettu varallisuusvahinko, josta vakuutettu on korvausvastuussa ja joka on todettu vakuutuksen voimassaoloaikana.

Vakuutuksen perusteella Pohjola selvittää korvausvelvollisuuden ja vahingon määrän, neuvottelee korvauksen vaatijan kanssa, hoitaa mahdollisen oikeudenkäynnin ja siitä tulevat kustannukset sekä korvaa sen vahingonkorvauksen, jonka vakuutettu on velvollinen maksamaan.

Vakuutus kattaa vakuutettuihin henkilöihin kohdistuvat tutkinnat ja niiden kustannukset. Vakuutus kattaa vakuutettuihin suoraan tai välillisesti kohdistuvat siviili- ja rikosoikeudelliset sekä hallinnolliset viranomaistutkimukset. Vakuutus kattaa myös vahingon, joka aiheutuu yritykselle, joka enemmistöomistuksen perusteella tai muutoin kuuluu vakuutetun määräysvaltaan.

Vakuutus kattaa vahingon, jonka Turun kaupunki tai sen tytäryhteisö laillisesti maksaa vakuutetun puolesta edellyttäen, että kyse on vaatimuksesta, joka on kohdistunut vakuutettuihin henkilöihin. Vakuutus kattaa lisäksi vahingon, joka aiheutuu Turun kaupungille.

Vakuutus kattaa ennen vakuutuksen ensimmäistä voimaantuloa sattuneeseen tekoon tai laiminlyöntiin perustuvat vaatimukset, joista vaatimus esitetään vakuutuksen alkamisen jälkeen.

Korvausten enimmäismäärä yhden vakuutuskauden aikana on 2 000 000 euroa. Vahinkokohtainen omavastuu on 500 euroa.

Julkisyhteisön hallinnon vastuuvakuutuksen verollinen vuosimaksu on 7.750 euroa.

Turun kaupungin nykyinen vakuutussopimus päättyy 31.12.2015. Julkisyhteisön hallinnon vastuuvakuutus kilpailutetaan uudestaan yhdessä muiden vakuutusten kanssa vuoden 2015 aikana.

Esitän, että Turun kaupunki ottaa julkisyhteisön hallinnonvastuuvakuutuksen seuraaville viranhaltijoille:

·         kaupunginjohtaja

·         apulaiskaupunginjohtaja

·         konsernihallinnon ryhmien johtajat (3)

·         henkilöstöjohtaja

·         toimialajohtajat (5)

·         rakennusvalvontajohtaja

·         ympäristöterveydenhuollon johtaja

·         joukkoliikennejohtaja

·         hallintojohtaja (hyvinvointitoimiala)

Vakuutettujen sijaiset sisältyvät vakuutukseen, kun varsinainen jäsen on vakuutettu.  Asiat saatetaan kaupunginhallituksen käsittelyyn, koska vastuuvakuutus koskee kaupunginjohtajaa. Muiden vakuutettavien osalta toimivalta vakuuttamisesta kuuluu kaupunginjohtajalle mutta asia tuodaan päätettäviksi kaupunginhallitukselle kokonaisuutena. Kaupunginjohtaja voi päättää vakuutuksen ottamisesta myös muille viranhaltijoille.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Turun kaupunki ottaa julkisyhteisön hallinnonvastuuvakuutuksen seuraaville viranhaltijoille:

·         kaupunginjohtaja

·         apulaiskaupunginjohtaja

·         konsernihallinnon ryhmien johtajat (3)

·         henkilöstöjohtaja

·         toimialajohtajat (5)

·         rakennusvalvontajohtaja

·         ympäristöterveydenhuollon johtaja

·         joukkoliikennejohtaja

·         hallintojohtaja (hyvinvointitoimiala)

Kaupunginjohtaja päättää sopimuksen tekemisestä vakuutusyhtiön kanssa ja voi täydentää vakuutuksen piirissä olevia viranhaltijoita.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, lakiasiat
tpvRandell Aleksi
tpvVähäkuopus Heikki