Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus38406.10.20146
Kaupunginhallitus39313.10.20144

10151-2014 (001, 041)

Turun kaupungin osallistuminen Valonian toimintaan vuosiksi 2015 - 2020

Tiivistelmä: -

Kh § 384

Johtaja Tuomas Heikkinen 2.10.2014:

Valonia - Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus on toiminut osana Turun kaupungin organisaatiota vuodesta 1997, ensin Varsinais-Suomen Agendatoimistona ja Energiatoimistona ja vuodesta 2008 lähtien Valoniana. Valonian tavoitteena on edistää kestävää kehitystä alueellaan ja toimia puolueettomana asiantuntijaorganisaationa asukkaiden, yritysten ja kuntien hyväksi. Valonian ainutlaatuinen kokonaisuus ja toiminnan monipuolisuus ovat kiinnostaneet kuntia niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin ja vastaavanlaisia organisaatioita on suunnitteilla perustaa mm. Satakuntaan.

Valonian toimintaa ohjaamaan on laadittu Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ohjelma vuosille 2015-2020. Se perustuu yhteistyössä toteutettaviin toi­menpiteisiin, joilla vaikutetaan kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiseen koko maakunnan alueella. Valonian toiminnan painopistealueet ovat:

·       Julkinen sektori edelläkävijänä

·       Vastuullinen yritystoiminta, vihreä yrittäjyys

·       Kestävä yhdyskuntarakenne, resurssitehokkaat ja vähähiiliset alueet

·       Osallistuva ja vastuullinen asuminen

·       Laajapohjainen ympäristönlukutaito

Näiden painopistealueiden alle kirjatut toimenpiteet ovat runkona erilaisille kansallisille ja EU-hankehakemuksille ja siten toimintakaudella toteutettavat hankkeet tukevat myös Turun strategian ja strategisten ohjelmien toteuttamista. Toimenpiteet on esitetty strategisiin ohjelmiin liitettynä oheismateriaalissa 1.

Valonian toiminta tukee myös Turun kaupungin kansallisia ja kansainvälisiä sitoumuksia kuten Kuntien energiatehokkuussopimus, Kuntien ilmastokampanja, Itämerihaaste, Covenant of Mayors -verkosto ja Aalborgin sitoumus.

Valonian rahoitus:

Valonian perusrahoitus osallistuville kunnille on 0,45 €/asukas vuodessa. Turun kaupungin aikaisemmassa isännöintisopimuksessa Turun kaupungin osuus on ollut 45 000 € sisältäen 35 000 € Agendatoimiston osallistumismaksua (0,45 snt/asukas) sekä 10 000 € Energiatoimiston osallistumismaksua. Loput rahoituksesta on ollut osa isännöintisopimusta sisältäen vuokra- ja it-kuluja, henkilöstö- ja taloushallinnon kuluja. Vuoden 2015 budjetissa Turun osuudeksi on laskettu 105 000 €, josta sisäisiä tilavuokria ja it-kuluja on 60 000€ €. Lisäksi toimialojen kanssa voidaan toteuttaa hankkeita ja ostopalveluita, joiden rahoitus sovitaan suoraan toimialojen kanssa.

Valonian hyödyntää kuntarahoitusta erilaisten kansallisten ja kansainvälisten hankkeiden omarahoitusosuuksina, vuosibudjetti on hanketilanteesta riippuen noin 1 milj. euroa. Valonia henkilöresurssit ovat noin 16 henkilötyövuotta. Valoniassa työskentelee hankkeista riippuen 15-30 henkeä vuosittain. Valonia tarjoaa alueen opiskelijoille runsaasti työssäoppimispaikkoja sekä työllistää nuorisotakuun piirissä olevia työttömiä työnhakijoita.

Valonian isännöinnin siirto Varsinais-Suomen liittoon

Valonian toiminta on ollut koko maakunnan kattavaa perustamisestaan lähtien. Valonia on vuodesta 2008 laajentunut sekä kohderyhmä- että keinovalikoimiltaan merkittäväksi maakunnalliseksi toimijaksi, jonka toiminnallinen sijainti maakunnallisessa organisaatiossa on perusteltua.

Oheismateriaali 1Valonian toimintaohjelman toimenpiteiden liittyminen Turun kaupungin strategisiin ohjelmiin            

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Turun kaupunki osallistuu Valonian toimintaan ja rahoitukseen kaudella 2015-2020 ehdolla,

- että Valonian muut jäsenkunnat sitoutuvat Valonian toiminnan rahoittamiseen em. kaudella ja

- että Varsinais-Suomen liitto ottaa Valonian toiminnan  osaksi omaa toimintaansa.

PäätösAsia pantiin pöydälle Sarlundin Vornasen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kh § 393

Pöydältä 6.10.2014 § 384

PäätösKaupunginhallitus päätti, että Turun kaupunki osallistuu Valonian toimintaan ja rahoitukseen kaudella 2015 - 2020 ehdolla,

- että Valonian muut jäsenkunnat sitoutuvat Valonian toiminnan rahoittamiseen em. kaudella ja

- että Varsinais-Suomen liitto ottaa Valonian toiminnan osaksi omaa toimintaansa. Ennen siirron toteutusta kaupungin on selvitettävä siirtoon liittyvät käytännön ratkaisut, projektitoiminnan rahoitusmalli ja työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu kaupungin aiemmin tekemiin henkilöstösiirtoihin verrattuna.

Päätös asiassa tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

tiedVarsinais-Suomen liitto
tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tpvHeikkinen Tuomas