Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta25102.09.20147
Kaupunginhallitus37129.09.20145

2781-2013 (233)

Raportti ilmanlaadusta Turun kaupunkiseudulla vuonna 2013 (Yt)

Tiivistelmä:

Raportti ilmanlaadusta Turun kaupunkiseudulla vuonna 2013 on valmistunut. Ruissalon Saaronniemessä mitatut rikkidioksidipitoisuudet olivat hyvin alhaisia. Mitatut typpidioksidipitoisuudet Ruissalossa, Kauppatorilla ja Orikedolla eivät ylittäneet ohjearvoja. Hengitettävien hiukkasten osalta Kauppatorilla oltiin yhtenä vuorokautena ohjearvon tasolla muulloin alle ohjearvon. Hengitettävien hiukkasten pitoisuus oli korkea erityisesti kevään katupölyaikana. Kauppatorilla mitatut hiilimonoksidipitoisuudet olivat alhaisia. Ruissalossa mitatut otsonipitoisuudet eivät ylittäneet valtioneuvoston antamaa tavoitearvoa.

Ksylk § 251

Ympäristönsuojelu, vs. ympäristötarkastaja Toni Mattila 21.8.2014

 

Turun seudun ilmansuojelun yhteistyöryhmän raportti ilmanlaadusta vuonna 2013 on valmistunut. Raportissa käsitellään Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Kaarinassa ja Paraisilla mitattuja ilman epäpuhtauspitoisuuksia.

 

Turun keskustassa ilmanlaatu oli vuonna 2013 ilmanlaatuindeksillä luonnehdittuna yleensä tyydyttävää. Vuoden korkeimmat ilmanlaatuindeksin arvot aiheutuivat kohonneista hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista erityisesti kevätpölyaikana. Ilmanlaatuindeksin jakautuminen eri luokkiin Turun keskustan mittausasemalla vuosina 2008 – 2013:

 

Luokittelu

2008

2009

2010

2011

2012

2013

Hyvä

51

66

59

57

103

97

Tyydyttävä

237

228

231

242

231

195

Välttävä

68

52

60

57

26

58

Huono

7

11

12

5

5

10

Erittäin

huono

3

4

2

0

1

5

 

Rikkidioksidi

 

Vuonna 2013 Turun, Kaarinan, Raision, Naantalin ja Paraisten ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten rikkidioksidipäästöt olivat yhteensä noin 2700 tonnia. Turussa sijaitsevien laitosten rikkidioksidipäästöt olivat noin 160 tonnia. Suurimmat yksittäiset rikkidioksidin päästölähteet Turun seudulla olivat Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamo (noin 1297 tonnia) ja Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n Naantalin voimalaitos (noin 1073 tonnia).

 

Turussa rikkidioksidin pitoisuuksia mitattiin Ruissalon mittausasemalla. Pitoisuudet mittausasemalla olivat yleensä hyvin alhaisia. Rikkidioksidin vuosikeskiarvo oli 2 µg/m3. Ohjearvon tai raja-arvon numeroarvon ylittäviä pitoisuuksia ei mitattu.

 

Typen oksidit

 

Lupavelvollisten laitosten typen oksidien kokonaispäästö typpidioksidiksi laskettuna oli Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa ja Paraisilla yhteensä noin 5150 tonnia. Turussa sijaitsevien laitosten päästöt olivat yhteensä noin 400 tonnia. Suurin yksittäinen typen oksidien päästölähde Turun seudulla oli Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n Naantalin voimalaitos (noin 2831 tonnia). Liikenteestä aiheutuvat typen oksidien päästöt olivat Turussa noin 614 tonnia.

 

Typen oksideja mitattiin Turussa vuonna 2013 Kauppatorin, Ruissalon ja Orikedon mittausasemilla. Kauppatorin mittausaseman typpidioksidin vuosikeskiarvo oli 28 µg/m3, Ruissalon 8 µg/m3 ja Orikedon 17 µg/m3. Vuosikeskiarvolle on annettu raja-arvo 40 µg/m3.

 

Millään mittausasemalla ei mitattu typpidioksidin ohjearvojen ylittäviä pitoisuuksia vuonna 2013. Korkein ohjearvoon verrattava pitoisuus Turussa mitattiin Kauppatorilla tammikuussa, jolloin vuorokausikeskiarvo oli 63 µg/m³ (90 % ohjearvosta). Typpidioksidin raja-arvon numeroarvon ylityksiä ei mitattu Turun seudulla vuonna 2013. Orikedolla korkein ohjearvoon verrattava pitoisuus mitattiin tammikuussa, jolloin vuorokausikeskiarvo oli 50 µg/m3 (71 % ohjearvosta).

 

Kauppatorin typpidioksidipitoisuuden tunnuslukuja vuosina 2008 – 2013:

 

Kauppatori NO2 (µg/m3)

2008

2009

2010

2011

2012

2013

Vuosikeskiarvo

(raja-arvo 40 µg/m3)

27

29

33

30

26

28

Korkein ohjearvoon verrattava vrk-arvo

(ohjearvo 70 µg/m3)

59

69

72

68

60

63

Korkein ohjearvoon verrattava tuntiarvo

(ohjearvo 150 µg/m3)

84

125

102

110

86

102

 

Hiukkaset

 

Lupavelvollisten laitosten hiukkaspäästöt olivat Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa ja Paraisilla yhteensä noin 250 tonnia. Suurimmat yksittäiset päästölähteet olivat Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamo (noin 94 tonnia) ja Turun Seudun Energiatuotanto Oy:n Naantalin voimalaitos (noin 61 tonnia). Turussa sijaitsevien laitosten päästöt olivat noin 20 tonnia. Liikenteen pakokaasupäästöistä aiheutuva hiukkaspäästö oli Turussa noin 35 tonnia.

 

Hengitettäville hiukkasille on annettu vuorokausiraja-arvo (50 µg/m3), joka saa kalenterivuoden aikana ylittyä 35 kertaa ennen kuin raja-arvo katsotaan ylittyneeksi. Hengitettävien hiukkasten raja-arvon numeroarvo ylittyi vuonna 2013 Kauppatorilla kahdeksana vuorokautena. Vuonna 2012 numeroarvon ylityksiä oli neljänä, vuonna 2011 kahtena, vuonna 2010 kuutena, vuosina 2009 ja 2008 seitsemänä ja vuonna 2007 viitenätoista vuorokautena.

 

Hengitettävien hiukkasten pitoisuus Kauppatorilla vuonna 2013 ei ylittänyt vuorokausiohjearvoa (70 µg/m3), mutta oli maaliskuussa ohjearvon tasolla (70 µg/m3 eli 100 % ohjearvosta).

 

Kauppatorin hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tunnuslukuja vuosina 2008 – 2013:

 

Kauppatori PM10 (µg/m3)

2008

2009

2010

2011

2012

2013

Vuosikeskiarvo

17

17

15

15

14

15

Korkein ohjearvoon verrattava vrk-arvo

(ohjearvo 70 µg/m3)

111

58

74

47

89

70

 

Orikedolla mitattiin hengitettävien hiukkasten (PM10) lisäksi pienhiukkasten (PM2,5) pitoisuuksia. Hengitettävien hiukkasten ohjearvoon verrattavat vuorokausiarvot Orikedolla vaihtelivat marraskuun 13 µg/m3:n ja helmi- sekä huhtikuun 27 µg/m3:n välillä (19 % − 39 % ohjearvosta). Pienhiukkasten vuosikeskiarvolle on annettu raja-arvo 25 µg/m3. Orikedon aineistosta laskettu vuosikeskiarvo vuonna 2013 oli 7,1 µg/m3.

 

Hiilimonoksidi

 

Hiilimonoksidin eli hään pitoisuuksia mitattiin Turun keskustan mittausasemalla Kauppatorilla. Hiilimonoksidi pitoisuudet olivat alhaisia eivätkä ylittäneen kahdeksan tunnin keskiarvolle annettua ohjearvoa (8 mg/m3). Korkein kahdeksan tunnin pitoisuus (0,8 mg/m3) mitattiin tammikuussa.

 

 

Otsoni

 

Otsonipitoisuuksia mitattiin Ruissalon mittausasemalla. Korkeimmat 8 tunnin keskiarvot mitattiin maaliskuussa, jolloin keskiarvo oli 115 µg/m3 (96 % tavoitearvosta). Tavoitearvoa ei siis ylitetty lainkaan vuonna 2013. Myöskään vuosina 2012 ja 2011 tavoitearvoa ei ylitetty. Tavoitearvo saa ylittyä enintään 25 päivänä kalenterivuodessa kolmen vuoden keskiarvona. Otsonin tuntikeskiarvolle on annettu väestön tiedotus- ja varoituskynnykset. Tiedotuskynnys on 180 µg/m3 ja varoituskynnys 240 µg/m3. Korkein otsonipitoisuuden tuntiarvo oli 123 µg/m3, joka mitattiin maaliskuussa.

 

Ruissalon otsonipitoisuuksien tunnuslukuja vuosina 2008 – 2013:

 

Ruissalo O3 (µg/m3)

2008

2009

2010

2011

2012

2013

Korkein 8 tunnin

keskiarvo

(tavoitearvo 120 µg/m3)

125

90

129

115

118

115

Korkein tuntiarvo

136

95

147

125

124

123

 

Oheismateriaali 1               Turun kaupunkiseudun ilmanlaatu vuonna 2013

 

Toimialajohtaja Markku Toivonen:

 

Ehdotus        Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättää merkitä raportin tiedoksi ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle sekä kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalle ja rakennuslautakunnalle.

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 371

Oheismateriaali 1Turun kaupunkiseudun ilmanlaatu vuonna 2013

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus merkitsee vuoden 2013 ilmanlaaturaportin tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta