Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus31718.08.20145

2682-2013 (000, 041)

Uudistamisohjelman hyväksyminen (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se päättäisi uudistamisohjelman toimenpide-ehdotusten hyväksymisestä.

Kh § 317

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell, johtaja Jukka Laiho, johtaja Tuomas Heikkinen 15.8.2014:

Kaupunginhallitus päätti 4.3.2013 § 117 käynnistää uudistamisohjelman, joka perustuu kaupunginvaltuuston vuodelle 2013 hyväksymään talousarvioon. Tavoitteeksi asetettiin toteuttaa palveluanalyysi ja tuottoanalyysi. Palveluanalyysin avulla arvioitiin tuottavuuden parantamisen mahdollisuudet sekä mahdollisuudet vaikuttaa palvelujen kysynnän määrään ja mitoitukseen. Tuottoanalyysin avulla arvioitiin verotulojen ja valtionosuuksien kehitystä sekä kaupungin taloudellisen tilanteen parantamista rahoituserien kautta.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.6.2013 § 127 suunnitteluluvut taloussuunnitelmakaudelle 2014-2016 sekä uudistamisohjelman, johon se lisäsi 19 toimenpidettä. Uudistamisohjelmaan oli kirjattu 128, joista yksi jaettiin myöhemmin useammaksi toimenpiteeksi. Tämän johdosta hyväksyttyjä toimenpiteitä on valtuuston lisäyksen huomioiden 131, joiden nähtiin parantavan kaupungin taloudellista asemaa.

Kaupunginvaltuusto päätti 2.12.2013 § 215 vuoden 2014 talousarvion ja samassa yhteydessä uudistamisohjelman jatkovalmistelusta. Heikentyneet näkymät verotuloista sekä valtionosuusuudistukset lisäsivät painetta talouden tasapainottamiseen. Tästä syystä talousarvioon hyväksyttiin vuosille 2015 ja 2016 kohdentamaton sopeutustarve, joka suunniteltiin katettavan keväällä 2014 uudistamisohjelman jatkovalmistelussa löydettävillä toimenpiteillä.

Kaupunginhallitus päätti 24.2.2014 § 85 taloussuunnitelman valmisteluraamin ja uudistamisohjelman jatkovalmistelun linjaukset. Vuoden 2013 lopussa hyväksytty valtionosuusuudistus ja –leikkaus oli ennustettua suurempi ja vuodenvaihteen aikana edelleen heikentynyt verotulokehitys pudotti pohjan osana talousarviota hyväksytyltä taloussuunnitelmakaudelta.

Kaupunginvaltuusto päätti 23.6.2014 § 111 suunnitteluluvut taloussuunnitelmakaudelle 2015-2018. Tämän lisäksi valtuusto päätti, että osana uudistamisohjelmaa esitetyt toimenpide-ehdotukset tulee tuoda valtuuston hyväksyttäväksi perusteltuna elokuun loppuun mennessä.

Toimialojen ehdotukset käynnistettävistä toimenpiteistä

Talouden sopeuttamistarpeen johdosta toimialat ovat työstäneet ehdotukset toimenpiteistä, joilla kyetään poistamaan nykyisen toiminnan määrän oletetun kasvun ja taloussuunnitelman välistä poikkeamaa.

Ehdotukset sisältävät henkilöstöltä tulleita aloitteita sekä toimialojen omia uusia avauksia. Toimenpiteitä on valmistelun tässä vaiheessa arvioitu seuraavista näkökulmista:

Arvioinnin näkökulmat pohjautuvat vielä tarkennettavana olevaan kehittämismalliin, jonka valmistelusta on vastannut poikkihallinnollinen kehittämisen matriisi. Toimenpiteiden suunnittelua syvennetään jatkossa kaupunkitasoisesti samalla tavalla, joka mahdollistaa niiden paremman ohjattavuuden ja yhteismitallisemman arvioinnin. Aiemmin hyväksytyt toimenpiteet tulee mahdollisuuksien ottaa mukaan samaan kehittämismalliin.

Toimialat antoivat yhteensä 72 ehdotusta, joilla tavoitellaan kaupungin taloudellisen aseman parantamista (liite 1). Ehdotusten valmisteluun ovat osallistuneet toimialojen johdon lisäksi myös henkilöstö- ja talousmatriisit.

Kesän aikana toimialat ovat tehneet merkittävästi töitä tarkentaakseen toimenpiteitä ja arvioidakseen niitä kattavammin. Tämä on osittain työtä, jota jatketaan osana kehittämismallinmukaista valmistelua. Toimenpiteen arviointia tarkennetaan askel askeleelta ja samanaikaisesti varmistetaan voimavarojen kohdistuvan asetettujen tavoitteiden kannalta tärkeimpiin kohteisiin.

Uudistamisohjelman toimenpide-ehdotukset tullaan ottamaan huomioon laadittavassa talousarviossa sekä laadittavissa strategisissa ja operatiivisissa sopimuksissa. Kaupunginhallitus ja konsernihallinto ohjaavat ja koordinoivat toimenpide-ehdotusten jatkovalmistelua ja täytäntöönpanoa.

Liite 1Uudistamisohjelman toimenpide-ehdotukset

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

että liitteessä 1 kirjatut Uudistamisohjelman toimenpide-ehdotukset hyväksytään noudatettaviksi asioiden jatkovalmistelussa ja täytäntöönpanoa koskevassa päätöksenteossa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin yksimielisesti esittelijän kokouksessa liitteeseen 1 tekemin seuraavin tarkistuksin:

-   toimenpiteen 21 otsikko muutettiin seuraavaksi: ”Opetusresurssin vähentäminen” ja toimenpiteen kuvauksen ensimmäinen virke seuraavaksi: ”Opetusresurssin vähentäminen perus- ja nuorisoasteella.”

-   toimenpiteen 23 kuvaus muutettiin seuraavaksi: ”Peruskouluverkon rakenteellinen uudistaminen. Palveluverkossa tapahtuvista muutoksista päätetään erikseen kouluverkkopäätöksen yhteydessä.”

- lisätään toimenpiteeksi 61 ”Peritään vuokrasopimuksen mukainen vuokra”.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kh § 317
Liite 1:Uudistamisohjelman toimenpide -ehdotukset