Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus29724.06.20142

7860-2013 (111, 110)

Niiden virkojen, joissa ei käytetä julkista valtaa, muuttaminen vastaaviksi työsopimussuhteisiksi toimiksi

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään yhteensä 1095 viran muuttamista työsopimussuhteisiksi toimiksi.

Kh § 297

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen 17.6.2014:

Kuntalain mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Kun virka, jossa ei käytetä julkista valtaa, tulee avoimeksi, se lakkautetaan. Kuntalain yksiselitteisen säännöksen mukaan tulee kaikki ne 1.11.2003 avoimena olleet tai mainitun ajankohdan jälkeen avoimiksi tulevat virat, joissa ei käytetä julkista valtaa, lakkauttaa taikka ennen täyttömenettelyn käynnistämistä, muuttaa työsopimussuhteisiksi toimiksi.

Virkoja, joissa ei käytetä julkista valtaa, on Turussa muutettu työsopimussuhteisiksi toimiksi lähinnä virkojen tullessa avoimeksi. Järjestely on toteutettu Turussa siten, että erillisellä päätöksellä on perustettu virkoja vastaavat kuukausipalkkaiset työsopimussuhteiset toimet, minkä jälkeen toimia vastaavat virat on lakkautettu.

Kuntalain säännösten tarkoituksena on virkasuhteen käytön rajaaminen niihin tehtäviin, joissa käytetään julkista valtaa. Muutos virkasuhteesta työsuhteeksi tapahtuu ensisijaisesti sopimalla eli työnantaja ja viranhaltija tekevät työsopimuslaissa tarkoitetun työsopimuksen ja sopivat työsuhteen ehdoista, työsopimuksen alkamisesta ja muista työsopimukseen kuuluvista asioista.

Toimialoilta pyydettiin henkilöstöjohtajan kirjeellä 26.6.2013 selvitys niistä toimialan viroista, joissa käytetään julkista valtaa ja joiden tulee jatkossakin olla virkoja. Saatujen selvitysten perusteella valtaosa nykyisistä viroista on tehtäviltään sellaisia, että niihin ei sisälly julkisen vallan käyttöä.

Tehdyn selvityksen pohjalta toimialoille lähetettiin valmiit työsopimuspohjat, joita toimialat tarjosivat virkasuhteisille allekirjoitettaviksi. Työsopimuksissa todettiin mm., että Allekirjoittamalla tämän työsopimuksen annan suostumukseni sille, että ”virkasuhde, jonka vakituisena haltijana olen, muutetaan 1.1.2014 jälkeen nimikkeeltään vastaavaksi työsopimussuhteiseksi toimeksi. ”

Lisäksi työsopimuslomakkeessa todettiin mm., että ”tämä työsopimus tulee voimaan siitä päivästä lukien kun kaupunginhallituksen päätös, jolla virkasuhde muutetaan työsopimussuhteiseksi toimeksi, saa lainvoiman. Samasta ajankohdasta päättyy aiempi virkasuhde. ”

Muutosajankohdassa kaikkein toimiksi muutettavien virkasuhteiden keskeiset palvelussuhteen ehdot (mm. työaika, työaikajärjestelmä, palkkaus, työtehtävät ja toimipaikka) säilyvät ennallaan.

Toimialoilla on edellä todettuja työsopimuksia tehty yhteensä 1095.

Hallintosäännön 40 §:n mukaan sama viranomainen, joka päättää viran perustamisesta, päättää virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi, ellei se ole siirtänyt päätösvaltaa asiassa muulle toimielimelle tao viranhaltijalle. Päätösvalta asiassa on kaupunginhallituksella.

Liite 1Luettelo viroista, jotka muutetaan 1.7.2104 lukien työsopimussuhteisiksi toimiksi

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että liitteessä 1 luetellut virat muutetaan 1.7.2014 lukien vastaaviksi työsopimussuhteisiksi toimiksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tpvHyvinvointitoimiala
tpvIT-palvelut
tpvKonsernihallinto
tpvKonsernihallinto, strateginen HR
tpvMatkailun palvelukeskus
tpvSivistystoimiala
tiedTalouspalvelukeskus, palkanlaskenta
tpvVapaa-aikatoimiala
tpvYmpäristötoimiala


Liitteet:

Kh § 297
Liite 1:Luettelo viroista, jotka muutetaan 1.7.2104 lukien työsopimussuhteisiksi toimiksi