Pykäläkohtaista arviointia

Sosiaalihuoltolain uudistus on mittava kokonaisuus. Todettakoon, että, ensimmäisen vaiheen työstä ei ole kovin paljon jäljellä nyt lausunnoilla olevassa versiossa. Seuraavassa joitakin pykäläkohtaisia kommentteja:

21 §. Kotihoito. Kotihoito sisältäisi 20 §:n mukaisen kotipalvelun ja terveydenhuoltolain 25 §:n mukaisen kotisairaanhoidon. Huomattava osa säännöllisen palvelun piirissä olevista asiakkaista käyttää sekä kotipalvelua että kotisairaanhoitoa. Kokeilulakien nojalla asiakkaiden ja potilaiden tiedot voidaan kotihoidon toimintayksikössä koota yhteen rekisteriin, joka on kaikkien kotihoidon työntekijöiden käytössä. Tarkoituksena on, ettei kokeilulakia tarvitsisi enää jatkaa, vaan tarvittava sääntely tulisi voimaan 2015. Uudistus on oikeansuuntainen niiden kuntien osalta, jotka eivät ole kokeilulain piirissä ja vastaa käytännössä useimmissa kunnissa nykytilannetta.

22 § Asumispalvelut ja 23 § Laitospalvelut

Edelleen laissa todetaan asumispalveluista ilman, että käsitettä on kunnolla määritelty. On harhaanjohtavaa puhua asumiseen liittyvistä palveluista kun itse asiassa on kyse asiakkaan saamista päivittäisistä hoiva- ja hoitopalveluista, ts. sosiaalipalveluista ja terveydenhuoltolain mukaisesta sairaanhoidosta, joita toteutetaan asiakkaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen hoito- ja palvelusuunnitelman nojalla. Asumispalvelujen käsitettä tulisi täsmentää.

27 §. Lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten valvonta.

Voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten määräämisen valvotuiksi. Valvottu tapaaminen voi esiintyä kolmessa eri muodossa: valvottu tapaaminen, lapsen valvottu vaihto tai tuettu tapaaminen. Lasten ja vanhempien välisten tapaamisten valvonta on uusi velvoite kunnille. Velvoite valvottujen tapaamisten järjestämiseen kahden viikon kuluessa on varsin lyhyt aika, kun otetaan huomioon tilaratkaisujen ym. toteutuksen mahdolliset haasteet. Sinällään lapsen ja vanhemman tapaamisten valvonnasta säätäminen on perusteltua. Palvelun järjestäminen aiheuttaa kuitenkin kunnille uusia kustannuksia ja on ristiriidassa kuntien tehtävien ja velvoitteiden karsimistavoitteen kanssa.

Toisaalta tässä yhteydessä olisi mahdollista arvioida palvelun maksullisuutta asiakasmaksulain ja – asetuksen piiriin kuuluvana palvelua.

29 §. Sosiaalipäivystys.

Pykälän 1 momentin mukaan kunnan olisi huolehdittava sosiaalipäivystyksen järjestämisestä. Sosiaalipäivystyksellä tarkoitetaan välttämättömien ja kiireellisten sosiaalipalvelujen ja muiden tukitoimien järjestämistä siten, että henkilön tarvitsema välitön turva ja huolenpito voidaan antaa erilaisissa sosiaalisissa hätä- ja kriisitilanteissa vuorokauden ajasta riippumatta. Vaikka sosiaalipäivystys on useimmissa kunnissa järjestetty jo nyt asianmukaisesti, on tarkoituksenmukaista että asiasta säädetään lain tasolla.

40 §. Sosiaalihuollon asiakkuuden alkaminen ja päättyminen.

Säännös on asiallisesti uusi ja tervetullut. Voimassa olevaan sosiaalihuollon yleislainsäädäntöön ei sisälly vastaavaa täsmällistä säännöstä asiakkuuden alkamisesta ja päättymisestä. Sen sijaan lastensuojelulaissa asiakkuuden alkaminen ja päättyminen on jo aiemmin määritelty ja jota esityksessä edelleen tarkennetaan.

42 §. Palvelutarpeen arviointi.

Lakiehdotuksen yhtenä tarkoituksena on turvata riittävien ja laadukkaiden sosiaalipalvelujen tarpeenmukaista ja yhdenvertaista saatavuutta. Sosiaalipalvelujen tarpeenmukaisuuden arvioinnin lähtökohtana on asiakkaan tilanteeseen nähden kattava palvelutarpeen arviointi. Palvelutarpeen arvioinnin tekeminen ei poistane asiakassuunnitelman tarvetta. Pääsääntönä tulisikin olla suunnitelman laadinta, ellei sen laatiminen ole ilmeisen tarpeetonta. Tämä korostaa sosiaalityön suunnitelmallisuutta. Asiakassuunnitelmaan kirjatut palvelut ja suunnitelmaan kirjatut tavoitteet, joihin ko. palvelulla pyritään vastaamaan, toimii samalla toimeksiantona palveluntuottajalle. Palveluntuottaja suunnittelee asiakkaalle tarjottavan palvelun sisällön asiakaskohtaisesti pyrkien vastaamaan asiakassuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin ja raportoi tavoitteiden saavuttamista sosiaalityöntekijälle. Tämän jälkeen sosiaalityöntekijä pystyy arvioimaan asiakassuunnitelmassa sovittujen palveluiden toteutumista ja vaikuttavuutta. Siten asiakassuunnitelman laatimista koskeva uusi ehdotus tarkoittaa käytännössä, että suunnitelmia ei juurikaan tehtäisi ja palveluiden suunnitelmallisuus heikkenisi.

46 §. Monialainen yhteistyö ja asiantuntemuksen turvaaminen.

Esityksessä korostetaan yhteistyön merkitystä palvelujen ja tukitoimien järjestämisessä tuen tarpeisiin vastaamiseksi. Asiakkuuden aikana sosiaalihuollon työntekijän tulee olla asianosaisten suostumuksella tarpeen mukaan yhteydessä muihin yhteistyötahoihin. Lähtökohtana on, että tarvittava tieto kulkee viranomaisten välillä asiakkaan suostumuksella. Tässä yhteydessä tulisi myös varmistaa, että tarvittava tieto olisi tarkoituksenmukaisesti työntekijän saatavilla. Monialaisessa yhteistyössä tulee lisäksi varmistaa, että tietojen vaihto asiakkaan suostumuksella toteutuu joustavasti myös muiden kuin viranomaistahojen osallistuessa asiakkaan palvelukokonaisuuden toteuttamiseen.

47 §. Omatyöntekijä.

Pykälän mukaan kunnan olisi nimettävä sosiaalihuollon asiakkaalle asiakkuuden ajaksi omatyöntekijä. Työntekijä olisi nimettävä, ellei se olisi ilmeisen tarpeetonta ottaen huomioon asiakkaan tuen tarve. Jos asiakkaalla olisi erityislainsäädännön perusteella oikeus saada vastuutyöntekijä, ei erillistä omatyöntekijää tarvitsisi nimetä. Omatyöntekijällä tulisi olla asiakkaan palvelukokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammatillisista kelpoisuusvaatimuksista annetussa laissa tarkoitettu kelpoisuus.

Omatyöntekijän kelpoisuudesta todetaan, että omatyöntekijän pätevyysvaatimuksena on sosiaalityöntekijän pätevyysvaatimus, mikäli päätös edellyttää palvelujen yhteensovittamista. Tilanne on kuvatun lainen lähes aina esim. kotihoidossa. Sosiaalityöntekijä ei kuitenkaan välttämättä ole kunnissa palvelujen päätöksentekijä, vaan päättäjänä on esimerkiksi kotihoidon viranhaltija, joka saattaa olla joko sosiaaliohjaaja tai terveydenhuollon koulutuksen omaava henkilö.

Vanhuspalvelulain 17 §:ssä säädetään vastuutyöntekijästä, jolla tulee olla asiakkaan palvelukokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukainen sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksen mukainen pätevyys. Onko tarkoituksenmukaista laissa määritellä näin tiukasti tehtävien pätevyysvaatimuksia, kun samanaikaisesti käydään keskustelua pätevyysvaatimusten väljentämisestä ja sosiaalityöntekijöiden heikosta saatavuudesta.

52 §. Hoidon ja huolenpidon turvaavat päätökset

Pykälässä todetaan asiakkaan hoidon ja huolenpidon turvaamisen edellyttämistä sosiaalityöntekijän päätöksistä. Ennen päätöksen tekemistä on tehtävä suunnitelma niistä terveydenhuollon, opetustoimen tai työhallinnon palveluista, jotka ovat välttämättömiä asiakkaan huolenpidon, toimeentulon, terveyden tai kehityksen kannalta. Päätöksenteon suunnitelmallisuudesta säätäminen on perusteltua, mutta millä tavalla mahdollistetaan päätöksentekijän oikeus saada muilta toimijoilta tarvittavia tietoja.

Erityisesti lastensuojelusta 

Perhehoito

Esityksessä todetaan, että perhehoitoon sijoittaminen tapahtuisi alueellisten perhehoidon yksiöiden kautta, jotka myös valvoisivat, että hoidettavien määrä ja hoitoisuus vastaavat perhehoidon osaamista ja voimavaroja. Tässä hyvää on valvonnan keskittäminen, mutta miten sijoittaminen on mahdollista toteuttaa käytännössä yhden yksikön kautta; pitkäaikaissairaiden, mielenterveyskuntoutujien, vanhusten ja lastensuojelun osalta.

Kiireellinen sijoitus/ Kiireellisen sijoituksen kriteerien tiukentaminen

Asiakkuudessa olevien lastensuojelun perheiden osalta lapsen kiireelliseen sijoitukseen ryhdytään silloin kun avohuollon tukitoimet ovat käytössä ja tilanne kriisiytyy äkillisesti niin, että ei ole muuta mahdollisuutta kuin sijoittaa lapsi. Tämä on viimesijainen vaihtoehto silloin kun lasta ei pystytä turvaamaan hänen omaan käyttäytymiseen liittyen tai hänen vanhempiensa toimintaan liittyen. Koko perheen sijoitukset perhekuntotutukseen tai päihdeperhekuntoutukseen ovat aina ensisijaisia, jos vanhemmat suostuvat koko perheen sijoitukseen. Lisäksi käytettävissä on nykyisin yhä enenevässä määrin kotiin vietävät palvelut (esim. kuntoutus, tutkimus- ja arviointi), jotka mahdollistavat lapsen ja hänen perheensä palvelut kotiin, ei kauas ja muualle laitokseen pois normaaliympäristöstä.

Näin ollen kiireellisen sijoituksen kriteereihin ei ole syytä tehdä tiukennuksia. Kiireellisiä sijoituksia joudutaan tekemään paljon yöaikaan, jolloin painottuu vanhempien päihteiden käyttöön liittyvät ongelmat. Näin ollen päihdeperhekuntoutuksen aloittaminen yöllä kun vanhemmat ovat esim. humalassa, ei onnistu. Jotta päihdeperhekuntoutus voidaan aloittaa ja olettaa sillä olevan vaikutuksia, siihen pitää koko perheen sitoutua.

Kiireellinen sijoitus ei tällä hetkellä aina johda pitkäaikaiseen sijoitukseen. Tällä hetkellä on mahdollista katkaista nuoren tai perheen kriisitilanne ja kiireellisen sijoituksen aikana motivoida perhettä ja lasta sitoutumaan tarjottuihin tukitoimiin. Mikäli kiireellinen sijoitus voidaan tehdä vain silloin, kun huostaanoton kriteerit täyttyvät ja perheelle tulee tarjota tukea kotiin, voi lapsen tilanne perheessä vaarantua entisestään eikä perhe motivoidu ottamaan vastaan tukitoimia. Pitkäaikaisen sijoituksen tarvetta ei voida tietää etukäteen päätettäessä kiireellisestä sijoituksesta. Lastensuojelutarpeen selvityksen tarkoituksena on vasta selvittää lastensuojelun tarve ja lapsen ja hänen perheensä tarvitsemansa tuki. Tätä tuen tarpeen selvittämistä ei voida tehdä yhdessä hetkessä päätettäessä kiireellisestä sijoituksesta.

Lastensuojeluasiakkuuden alkaminen

Lastensuojeluasiakkuuden alkaminen tulee olla määritelty tarkoin. Myös selvitysvaiheen tulee olla osa lastensuojelun asiakkuutta, jotta vältytään nk. välitila-asiakkailta, jolloin ei ole tietoa onko lapsella asiakkuutta vai ei. Mikäli selvitysvaihe ei tuota asiakkuutta, tulee olla määritelty, miten sosiaalityöntekijä merkitsee tietojärjestelmään saamansa tiedon, mikäli se ei ole enää lastensuojeluilmoitus tai selvityspyyntö. Myös selvitysvaihe tulee olla määritelty, sisältö ja kesto.

Lastensuojelun palveluprosessi ilmoituksesta selvitykseen ja sen jälkeen asiakassuunnitelman laatimiseen ja palvelujen tarjoamiseen toimii hyvin ja on tällä hetkellä sosiaalihuollon palveluprosesseista suunnitelmallisin ja selkeimmin vaiheistettu. Lastensuojelutarpeen selvittämiseksi voidaan tarvita usein samoja palveluja (esim. perhetyötä), joita tarjotaan myös avohuollon tukitoimena. Nykyisen lastensuojelulain mukaan lastensuojelun asiakkuus alkaa, ellei ole kyse kiireellisestä toimenpiteestä, kun lastensuojeluasian tultua vireille päätetään tehdä lastensuojelutarpeen selvitys (26 § 3 mom.), siis tilanteessa, jossa ei ole vielä tietoa siitä, tarvitseeko perhe lastensuojelun palveluja. Ehdotuksen mukaan asiakkuus alkaa pääsääntöisesti, kun lastensuojelun sosiaalityöntekijä on todennut palvelutarpeen arvioinnin perusteella, että lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai lapsi vaarantaa omalla käyttäytymisellään terveyttään ja kehitystään. Nämä perusteet velvoittavat voimassa olevassa lastensuojelulaissa ryhtymään avohuollon tukitoimiin (34 §). Lisäksi ehdotuksen mukaan edellytetään, että lapsi tarvitsee lastensuojelulain mukaisia palveluja. Ehdotettu muutos on parannus voimassa olevaan lakiin verrattuna, koska asiakkuuden alkaminen on kytketty lastensuojelun tarpeen alkamiseen selvittelyvaiheen jälkeen avohuollon tukitoimena. Tätä hyvää käytäntöä ei pidä muuttaa, vaan vastaava suunnitelmallisuus tulee määrittää myös muihin sosiaalihuollon palveluprosesseihin.

Lastensuojelutarpeen selvityksen tilalle palvelutarpeen arviointi, jonka aikana arvioidaan myös lastensuojelun palvelujen tarve

On hyvä, että lapsen tilannetta arvioitaessa otetaan huomioon koko perheen tuen tarpeen arviointi. Tulee kuitenkin palvelutarpeen arvioinnissa määritellä, milloin lastensuojelutarpeen arviointi tulee tehdä. Arviointia ei voi suorittaa useassa eri yksikössä.

Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista

Tarkoituksena on yhtenäistää sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen tietosisältöjä, laatimista, säilyttämistä ja muuta käsittelyä sosiaalihuollon palvelujen tuottamiseksi sekä edistää sosiaalihuollon asiakastietojen sähköistä käsittelyä. Laki koskisi kaikkia sosiaalihuollon asiakasasiakirjoja niiden tallennustavasta ja tallennusalustasta riippumatta. Lakia sovellettaisiin sekä julkisen että yksityisen sosiaalihuollon palvelunantajiin niiden järjestäessä sosiaalihuoltoa tai antaessa sosiaalipalveluja. Sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen tietosisällöstä, laatimisesta, säilyttämisestä ja muusta käsittelystä säätäminen on tervetullut, ellei peräti välttämätön uudistus.

Luonnoksessa todetaan, että kun palvelua toteuttavat sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon henkilöstö, palveluihin sovelletaan sosiaalihuoltoa koskevia säännöksiä siltä osin kuin tehtävät ovat sosiaalihuoltoa. Siltä osin kuin tehtävät ovat terveydenhuoltoa, sovelletaan terveydenhuoltoa koskevia säännöksiä. Jos sekä sosiaali- että terveydenhuollon palvelut soveltuvat asiakkaan auttamiseen, on sovellettava niitä säännöksiä, jotka parhaiten toteuttavat henkilön etua ja lääketieteellisen tarpeen mukaista hoitoa.

Sosiaalihuoltolain uudistusta koskevassa luonnoksessa korostetaan yhteistyön merkitystä palvelujen ja tukitoimien järjestämisessä tuen tarpeisiin vastaamiseksi. Asiakkuuden aikana sosiaalihuollon työntekijän tulee olla asianosaisten suostumuksella tarpeen mukaan yhteydessä muihin yhteistyötahoihin. Lähtökohtana on, että tarvittava tieto kulkee niin viranomaisten kuin mahdollisten muiden yhteistyötahojen välillä asiakkaan suostumuksella.

Käytännössä yhä enenevissä määrin esim. vanhustyön palvelut perustuvat yhteisiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkuuksiin ja palvelun käytännön toteuttaminen edellyttää saumatonta tiedon kulkua näiden välillä. Kotihoidon osalta on joustavampia käytäntöjä voitu noudattaa kokeilulain puitteessa, mutta sama asia koskee muita jatkuvia ja säännöllisiä sosiaalipalveluita. Esim. vanhainkotihoidon ja asumispalveluiden toteuttaminen edellyttää joustavaa tiedonkulkua sosiaali- ja potilastietojärjestelmien välillä. Asiakasta hoidetaan kokonaisuutena, jolloin käytännön päivittäistä hoitotyötä toteuttaa sosiaalihuollon lainsäädännön alainen yksikkö terveydenhuollon alaisen viranhaltijan (esim. lääkärin) ohjeistuksen mukaan. Mikäli tieto eri toimijoiden välillä kulje saumattomasti, on ilmeinen potilasturvallisuuden vaarantumisen uhka.

Nykymuodossaan tilanne johtaa siihen, että kansallisten potilastietoarkistojen perusajatus vesittyy, kun olennainen potilastieto ei siirry arkistoon johtuen siitä, että tieto on sosiaalihuoltolain mukaisen yksikön asiakkaan tietoa.

Asia ei ole luotettavasti ratkaistavissa asiakastietojen lupamenettelyllä ja tietojen kopioimisella useampaan asiakasrekisteriin, vaan lainsäädännön tulee tunnistaa nykytilanne ja mahdollistaa sosiaali- ja terveydenhuollon yhteiset asiakasrekisterit tilanteissa, joissa aidosti on kyse yhteisestä asiakkuudesta, kuten on esimerkiksi vanhuspalveluissa.

On myös huomattava, että lakiehdotus esitetyssä muodossa tuo suuria haasteita sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmille. Vaikutuksia on myös terveydenhuollon potilasjärjestelmille. On epävarmaa pystytäänkö nykyisiä tietojärjestelmiä mukauttamaan lainsäädännön vaatimuksiin esitetyssä aikataulussa.