Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus26816.06.201410

7005-2014 (011)

Työllisyyspalvelukeskuksen perustaminen

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuuston talousarviokirjauksessa vuodelle 2014 edellytetään kaupungin työllistämistoimintojen kokonaisuuden koordinoinnin vahvistamista ja toimintojen tehostamista. Tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi työllisyysasiat on tarpeen organisoida uudelleen. Kaupunginhallitukselle esitetään työllisyyspalvelukeskuksen perustamista.

Kh § 268

Kaupunkikehitysryhmä, johtaja Pekka Sundman 10.6.2014

Kaupunginvaltuuston talousarviokirjauksessa vuodelle 2014 edellytetään kaupungin työllistämistoimintojen kokonaisuuden koordinoinnin vahvistamista ja toimintojen tehostamista. Kunnan lakisääteiset tehtävät työllisyyden hoidossa tulevat muuttumaan vuoden 2015 alussa liittyen työmarkkinatuen uudistukseen. Kuntien rooli ja vastuu pitkäaikatyöttömien aktiivisessa hoidossa korostuu. Tämäkin muutos edellyttää työllistämistoiminnan ja elinkeinoelämän yhteyden vahvistamista samalla kun varmistetaan työllistymistoimintojen yhteistyö perusterveydenhuollon että sosiaalityön kanssa.

Tällä hetkellä työllisyysasioiden konsernitason ohjaus vaatii uudelleenorganisointia. Toimintaa rahoitetaan useasta eri lähteestä ja toteutetaan useassa yksikössä eri toimialoilla. Työllisyysmäärärahasta päättää kaupunginhallitus. Määrärahaa hallinnoi ja toimintaa toteuttaa hyvinvointitoimialan kuntoutumispalveluiden työelämäkuntoutuksen työllistymispalveluyksikkö. Muu työllistämistä edistävä toiminta toteutetaan toimialoilla niiden talousarvioiden puitteissa.

Tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi työllisyysasiat on tarpeen organisoida uudelleen seuraavalla tavalla

·         työllisyystoiminnan konsernitasoinen ohjaus, koordinointi, kehittäminen ja seuranta keskitetään konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmään

·         kaupungin operatiivista työllistämistoimintaa varten perustetaan työllisyyspalvelukeskus

·         operatiivinen työllistämistoiminta siirretään perustettavaan työllisyyspalvelukeskukseen

·         työllisyyspalvelukeskuksen perustamista varten asetetaan erillinen projekti.

Työllisyysasioiden konsernitason ohjaus, koordinointi, kehittäminen ja seuranta keskitetään konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmään ja määritellään sen johtajan toimivaltaan. Tämä edellyttää resursoinnin vahvistamista konsernihallintoon kaupunkikehitysryhmään.

Palvelukeskuksen perustamisesta päättää kaupunginhallitus. Kaupunginhallituksen johtosäännön 21 §:n mukaan palvelukeskuksen tehtävänä on tuottaa kaupunginhallituksen päättämiä palveluja kaupunkikonsernille ja ulkoisille asiakkaille. Työllisyyspalvelukeskuksen tehtävänä on tuottaa konsernin operatiivinen työllistämistoiminta. Toimintamalli on kuvattu liitteessä 1.

Palvelukeskuksen perustamisen yhteydessä palvelukeskukseen siirretään hyvinvointitoimialan kuntoutumispalveluiden työelämäkuntoutuksen työllistymispalveluyksikön henkilöstö vakansseineen.  

Kaupunginhallituksen johtosäännön mukaan kaupunginjohtaja määrää palvelukeskusten johtajien tehtävistä sekä palvelukeskusten ohjaamisesta ja raportoinnista. Kaupunginjohtaja päättää palvelukeskuksen nettobudjetoinnista. Kaupungin johtosäännön mukaisiin kaupunkikehitysryhmän tehtäviin tullaan seuraavan sääntöpäivityksen yhteydessä lisäämään työllisyysasioiden ohjaus ja koordinointi.

Työllisyyspalvelukeskuksen perustamista varten on tarpeen asettaa erillinen projekti. Projekti sijoitetaan konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmään ja sille osoitetaan erillinen resurssi. 

Esitän,

että konsernin työllistämistoiminta ja sen ohjaus organisoidaan yllä esitetyllä tavalla ja

että työllisyyspalvelukeskuksen perustamiseksi asetetaan erillinen projekti konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmään ja projektille osoitetaan erillinen resurssi.

Liite 1Työllisyyspalvelukeskuksen toimintamalli

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että konsernin työllistämistoiminta ja sen ohjaus organisoidaan edellä esitetyllä tavalla ja

että kaupunginjohtaja päättää työllisyyspalvelukeskuksen perustamiseksi tarvittavan erillisen projektin asettamisesta ja resurssoinnista.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedHyvinvointitoimiala
tpvKonsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä
tiedSosiaali- ja terveyslautakunta


Liitteet:

Kh § 268
Liite 1:Työllisyyspalvelukeskuksen toimintamalli