Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus23709.06.20145
Kaupunginhallitus26116.06.20143

13746-2013 (011, 444, 014)

Maahanmuuttajaneuvoston perustaminen

Tiivistelmä:

Valtuutettu Mohammad Azizi ym. ovat 2.12.2013 tehneet aloitteen maahanmuuttajaneuvoston perustamiseksi Turkuun. Muun kuin suomen- tai ruotsinkielisten osuus kaupungin väestöstä kasvaa ripeästi ja on tällä hetkellä noin 9 % kaupungin väestöstä. Muista Suomen suurista kaupungeista poiketen Turun kaupungilla ei ole maahanmuuttoasioihin keskittynyttä luottamuselintä. Maahanmuuttajaneuvoston perustaminen tukee kaupungin lakisääteistä tehtävää kotouttamisessa sekä edistää maahanmuuttajien osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.

Kh § 237

Johtaja Pekka Sundman ja kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa 26.5.2014:

Tausta

Valtuutettu Mohammad Azizi ym. ovat 2.12.2013 tehneet aloitteen maahanmuuttajaneuvoston perustamiseksi Turun kaupunkiin. Aloitteen perustelussa todettiin tarve perustaa erityisesti maahanmuuttajien näkökulmaa päätöksentekoon tuova neuvosto. Turun väestöstä runsaat 9 % puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Turkulaiset edustavat yli sataa kansalaisuutta.

Laissa kotoutumisen edistämisestä 29 § määritellään kunnan ja muiden paikallisten viranomaisten kotoutumisen edistämisen tavoitteeksi tukea paikallisesti tai seudullisesti kansainvälisyyttä, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä edistää myönteistä vuorovaikutusta eri väestöryhmien välillä. Tavoitteena on lisäksi edistää maahanmuuttajaryhmien osallisuutta. Maahanmuuttajaväestön tarpeet ja kotoutumisen edistäminen on otettava huomioon kunnan ja muiden paikallisten viranomaisten yleisessä suunnittelussa, toiminnassa ja seurannassa.

Lain kotoutumisen edistämisestä 30 § täsmentää kunnan velvollisuudeksi huolehtia siitä, että kunnan palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille ja että maahanmuuttajille laissa tarkoitetut toimenpiteet ja palvelut järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

Tällä hetkellä maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin liittyvät tarpeet ja erityiskysymykset huomioidaan osana kaupungin yleistä suunnittelu- ja päätöksentekoprosessia sekä palvelutuotantoa. Turussa toimii lisäksi useita tietyn väestöryhmän kysymyksiin keskittyneitä toimikuntia tai neuvostoja, joiden toiminnassa maahanmuuttajat huomioidaan yhtenä kohderyhmänä mm. vammais- ja vanhusneuvoissa. Maahanmuuttajuuteen liittyy kuitenkin erityiskysymyksiä, joiden käsittely näihin asioihin keskittyneessä luottamuselimessä on tarkoituksenmukaista.

Maahanmuuttajaneuvoston perustaminen tukee kunnan lakisääteistä tehtävää kotoutumisen edistämisessä ja mahdollistaa kasvavan vähemmistön tarpeiden entistä paremman huomioimisen, lisää maahanmuuttajien osallisuutta ja parantaa yhdenvertaisuutta.

Maahanmuuttajaneuvoston organisoinnista on neuvoteltu kaupungin asiakkuus ja osallisuus -teemasta vastaavan kehittämispäällikkö Sari Kinnusen kanssa. Maahanmuuttajaneuvoston perustaminen tukee kaupungin osallisuustyötä ja ehdotuksen mukainen toimintamalli on linjassa muun osallisuustoiminnan kanssa.

Kokoonpano

Suurista kaupungeista Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa toimii monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta ja Tampereella maahanmuuttoneuvosto. Näiden kaikkien yleinen tavoite on lisätä ja parantaa maahanmuuttajien ja viranomaisten vuoropuhelua, edistää yhdenvertaisuutta ja maahanmuuttajien kotoutumista Suomeen.

Turun maahanmuuttajaneuvoston kokoonpanon on luontevaa mukailla muiden suurten kaupunkien mallia sekä Turun kaupungin muiden neuvostojen ja toimikuntien hyväksi koettua kokoonpanoa. Tämä edesauttaa toimielinten yhteistyötä. Neuvoston tehtävien kannalta yhteys kaupungin päätöksentekoon ja toisaalta vieraskielisten kuntalaisten arkeen on varmistettava.

Neuvoston kokoonpanoksi esitetään:

- 1 luottamushenkilö kaupunginhallituksesta

- 6 luottamushenkilöä kaupungin lauta/-johtokunnista

- 6 edustajaa vieraskielisiä kuntalaisia edustavista järjestöistä

- 1 asiantuntijajäsen kaupungin virkamieskunnasta

Kaupunginhallitus nimeää edustajat lauta/-johtokunnista lautakuntien ehdotuksen pohjalta. Järjestöedustajiksi voivat hakea vieraskielisiä kuntalaisia edustavien järjestöjen edustajat. Kaupunginhallitus valitsee 6 järjestöedustajaa, jotka edustavat mahdollisimman kattavasti eri kieli- ja maahanmuuttajaryhmiä.

Maahanmuuttajaneuvoston toimikausi on kaksi kalenterivuotta. Kaupunginhallitus nimeää toimikaudeksi kerrallaan puheenjohtajan.

Tehtävät

Maahanmuuttajaneuvoston keskeiset tehtävät ovat:

1.     Edistää maahanmuuttajien kotoutumista ja seurata siihen liittyvien toimenpiteiden toteutumista

2.     Osallistua kaupungin suunnitteluun ja päätöksentekoon mm. tekemällä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja maahanmuuttajia koskevissa asioissa

3.     Edistää viranomaisten, vieraskielisten kuntalaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistoimintaa

4.     Vahvistaa monikulttuurisuusosaamista ja edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua kaupungissa

5.     Edistää vieraskielisten kuntalaisten osallisuutta kaupungin toiminnassa, suunnittelutyössä ja päätöksenteossa. Neuvoston tulee mahdollistaa kuntalaisten kuuleminen omassa työskentelyssään.

6.     Hoitaa muut neuvoston toimialaan kuuluvat ja kaupunginhallituksen määrittämät tehtävät

Maahanmuuttajaneuvoston tulee huolehtia toiminnastaan tiedottamisesta kuntalaisille, kaupunkiorganisaation toimijoille ja keskeisille yhteistyötahoille sekä toimia tiiviissä yhteistyössä muiden toimikuntien ja neuvostojen kanssa. Neuvosto laatii vuosittain toimintasuunnitelman ja raportoi toiminnastaan kaupunginhallitukselle.

Resurssit

Kaupungin konsernihallinto nimeää viranhaltijoista sihteerin ja esittelijän. Esittelijänä toimii hyvinvointi- ja maahanmuuttoasioiden kehittämispäällikkö. Kaupunginhallitus hyväksyy neuvostolle vuosittain toimintamäärärahan.

Esitämme, että Turun kaupunginhallituksen alaisuuteen nimetään maahanmuuttajaneuvosto yllä esitetyn mukaisesti.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:                  

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että Turun kaupunkiin perustetaan maahanmuuttajaneuvosto edellä esitetyn mukaisesti ja

että kaupunginhallitus nimeää maahanmuuttajaneuvoston jäsenet myöhemmin erikseen.

PäätösAsia pantiin pöydälle Rinteen Arven kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kh § 261

Pöydältä 9.6.2014 § 237

PäätösEhdotus hyväksyttiin siten tarkistettuna, että toimielimen nimeksi tulee monikulttuurisuusneuvosto.

Päätös asiassa tehtiin Anderssonin Sarlundin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, asianhallinta
tiedKonsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä
tpvLuukkaa Maarit