Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus28116.06.20144

6739-2014 (009)

Eräiden aloitteiden merkitseminen käsitellyiksi (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle eräiden aloitteiden merkitsemistä käsitellyiksi. Aloitteet vastauksineen on luettavissa oheismateriaalista.

Kh § 281

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 9.6.2014:

Kuntalain 15 § mukaan mm. valtuutetun aloitteen käsittelystä annetaan määräyksiä valtuuston hyväksymässä työjärjestyksessä tai muussa johtosäännössä. Turun kaupunginvaltuuston työjärjestyksessä valtuutettujen tekemien aloitteiden käsittelystä määrätään työjärjestyksen 5 §:ssä. Kaupunginvaltuusto on lisäksi 17.9.2007 § 193 hyväksynyt erillisen valtuustoaloitteiden käsittelyohjeen ja kaupunginhallitus on 17.8.2009 § 423 hyväksymissään päätöksenteon tehostamista ja toimielinten työskentelyä koskevissa ohjeissa mm. täsmentänyt valtuustoaloitteiden käsittelyjärjestystä.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen mukaan valtuutetulla on oikeus kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista.

Aloitetta ei oteta käsiteltäväksi heti vaan se lähetetään kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuustoaloitteiden käsittelyohjeiden mukaan valmistelusta palautuneet aloitteet saatetaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn kootusti helmikuussa ja tämän lisäksi vähintään kaksi kertaa vuodessa. Aloitteet pyritään saamaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn viimeistään ensimmäisessä kokouksessa, joka pidetään kuuden kuukauden kuluttua aloitteen tekemisestä.

Aloitteet, jotka valtuustoaloitteiden käsittelyohjeiden 2b. kohdan mukaisesti on lähetetty mahdollisia toimenpiteitä varten, saatetaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn vasta sen jälkeen, kun aloitteen tekijälle on annettu aloitteiden käsittelyohjeissa tarkoitettu ao. viraston antama selvitys.

Oheismateriaalista ilmenevät aloitteet ovat palautuneet valmistelusta kaupunginvaltuuston käsiteltäviksi.

Oheismateriaali 1Aloitteet vastauksineen

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteet käsitellyiksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto