Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus23609.06.20144

6618-2014 (015, 041, 002)

Konetekniikan DI-koulutusohjelman käynnistäminen Turussa

Tiivistelmä: -

Kh § 236

Johtaja Pekka Sundman ja kehittämispäällikkö Sami Savolainen 4.6.2014:

Turun kaupunki, Porin kaupunki, alueiden kauppakamarit ja teknologiateollisuus ovat valmistelleet Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) kanssa hanketta, jonka tavoitteena on kouluttaa diplomi-insinöörejä alueen teknologiateollisuuden tarpeisiin. Hankkeessa käynnistetään vuoden 2015 alussa täydennyskoulutusohjelma, johon voivat hakeutua insinöörit ja AMK-insinöörit, joilla on vähintään muutaman vuoden työkokemus. Opinnot palvelevat alueen teollisuuden keskeisiä osaamistarpeita. Opintojen laajuus on kaikkiaan 110 opintopistettä, pääpaino on moderneissa työstömenetelmissä. Lisäksi järjestetään liiketalouden opintoja sekä metodi- ja yleisopintoja.

Lähiopintojaksot toteutetaan puoliksi Turussa ja Porissa. Opintojen sisältöön hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan paikallisten korkeakoulujen osaamista ja kehitysyhtiöiden tiloja. Hanke kytkeytyy Koneteknologiakeskus Turku Oy:n sijoitetun LUT:n valmistustekniikan professori Antti Salmisen vastuualueelle. LUT:lla on pitkä kokemus vastaavista DI-koulutushankkeista eri puolilla Suomea.

LUT jättää hankkeen ESR-hakemuksen rahoittajalle 1.9.2014 mennessä. Tätä ennen tulisi Turun ja Porin kaupunkien tehdä omalta osaltaan päätökset sitoutua hankkeen kuntarahoitukseen. Hankkeen kokonaiskustannusarvio vuosille 2015 - 2017 on 765.000 €, ja se rahoitetaan kuntien, yritysten ja EU:n rahoituksella. Kuntien rahoitusosuus on 150.000 €, joka jakautuu puoliksi Turun ja Porin kaupunkien kesken (75.000 €/kaupunki ja 25.000€/vuosi).

Turun kaupungin tulisi päättää osallistua hankkeen kustannuksiin vuosina 2015, 2016 ja 2017 enintään yhteensä 75.000 €:lla. Vuoden 2015 talousarvioon tulisi varata yhteensä 25.000 € hanketta varten.

Oheismateriaali 1LUT:n hakemus

Oheismateriaali 2Hankkeen pp-esitys

Oheismateriaali 3Kauppakamarin ja teknologiateollisuuden lausunto

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että Turun kaupunki osallistuu em. hankkeen kustannuksiin vuosina 2015-2017 yhteensä enintään 75.000 eurolla ja

että vuoden 2015 talousarvioon varataan hankkeelle 25.000 euroa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä
tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus