Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus21012.05.20144

5921-2012 (421)

Kaupunginhallituksen käsiteltäväksi otettu kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös 2.4.2014 § 64 "Lasten päivähoidon palvelusetelin suurimman arvon tarkistaminen 1.8.2014 alkaen"

Tiivistelmä:

Kasvatus- ja opetuslautakunta on 2.4.2014 § 64 päättänyt lasten päivähoidon palvelusetelin suurimman arvon tarkistamisesta 1.8.2014 alkaen. Kaupunginjohtaja on ottanut päätöksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kaupunginhallitukselle esitetään, että kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös kumotaan, että kaupungin johto velvoitetaan käymään palveluntuottajien kanssa neuvottelut palvelusetelin arvosta ottaen huomioon taloudellisen tilanteen muutos sääntökirjan hyväksymisen jälkeen ja että palvelusetelin arvosta päätetään vuoden 2015 talousarvion yhteydessä. Lisäksi kaupunginhallitukselle esitetään, että se antaisi tehtäväksi uudistaa päivähoidon palvelusetelin sääntökirjan.

Kh § 210

Kaupunginsihteeri Merja Jokela 6.5.2014:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti 2.4.2014 § 64, että palvelusetelin suurin arvo kuukaudessa 1.8.2014 lukien on 815,00 euroa yli 3-vuotiaan kokopäivähoidossa ja muut arvot saadaan sääntökirjassa päätetyillä kertoimilla. Kaupunginjohtaja on päätöspöytäkirjallaan 10.4.2014 § 59 ottanut ko. päätöksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Palvelusetelin suurimman arvon tarkistamisen periaatteet määritellään päivähoidon palvelusetelin sääntökirjassa. Sääntökirja perustuu kaupunginhallituksen päivähoidon järjestämisen strategisia linjauksia koskevaan päätökseen 7.5.2012 § 234. Sääntökirja on hyväksytty varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnassa 20.6.2012 § 120 ja sitä on muutettu kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksellä 5.6.2013 § 107.

Päivähoidon palvelusetelin sääntökirjan mukaan päiväkotihoidon palvelusetelin suurin arvo hyväksytään Turun kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnassa. Palvelusetelin arvon ohjeellisena tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä. Indeksi muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotason vaikutus on 70 % ja elinkustannusindeksin vaikutus 30 %. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia tilastokeskuksen indeksejä. Palvelusetelin arvoa tarkistetaan aina parillisen vuoden keväällä 30.4. mennessä, ja uusi, tarkistettu setelin arvo otetaan käyttöön aina uuden toimintakauden alusta elokuun 1. päivä.

Sosiaalipalvelujen ansiotasoindeksi on huhtikuussa 2011 ollut 123,9. Elinkustannusindeksi on maaliskuussa 2012 ollut 1857. Palvelusetelin suurimman arvon tarkistamista koskevaa kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöstä tehtäessä viimeisin sosiaalipalvelujen ansiotasoindeksi on huhtikuussa 2014 ollut 129,1. Elinkustannusindeksi on tammikuussa 2014 ollut 1900. Sosiaalipalvelujen ansiotasoindeksissä on tapahtunut 4,20 %:n muutos ja elinkustannusindeksissä 2,32 %:n muutos. Sivistystoimialan laskelman mukaan yhdistetyn indeksin muutos on 3,63 %.

Palvelusetelin suurin arvo on tällä hetkellä 787,00 euroa kuukaudessa. Sääntökirjassa määritellyn yhdistetyn indeksin mukaisesti korotettuna ja lähimpään viiteen euroon pyöristettynä palvelusetelin suurin arvo olisi kasvatus- ja opetuslautakunnan arvon tarkistamista koskevan päätöksen mukainen 815,00 euroa kuukaudessa.

Talouden ja rahoituksen vastuualue 7.5.2014:

Maan hallitus on 24. ja 25.3.2014 sopinut valtiontalouden kehyksistä sekä julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018. Talouspolitiikan tavoitteena on talouden kasvun edellytysten ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan vahvistaminen siten, että julkinen talous on kestävällä pohjalla. Hallitus päätti mm. KEL- ja TyEL-sidonnaiset indeksikorotukset tehdään vuonna 2015 pääsääntöisesti 0,4 % suuruisena. Valtionvarainministeriön peruspalveluohjelmassa 2015-2018 (14a/2014) on myös todettu, että valtakunnallisena tuottavuustavoitteena on hyväksytty kuntien ja kuntayhtymien toimintamenojen vuotuisena kasvuna enintään 0,4 % reaalikasvu.

Turun kaupunginhallitus päätti jatkaa kaupunginvaltuuston viime vuoden kesäkuussa hyväksymää uudistamisohjelmaa tarkentamalla ja syventämällä jo päätettyjä toimenpiteitä. Valtionosuusleikkaukset pienentävät kaupungin tuloja niin paljon, että myös merkittäviä uusia sopeuttamistoimia on aloitettava. Tulevaisuudessa kaupungilla ei ole varaa nykyisenkaltaiseen kustannuskehitykseen. Sopeuttamistarve osoittaa myös sen, että pelkillä säästöillä tätä yhtälöä ei ratkaista. Tarvitaan pysyvää toiminnan sopeuttamista. Kaupunginhallitus on 24.2.2014 § 85 päättänyt vahvistaa lauta- ja johtokuntien sopeuttamistarpeen vuosille 2015 - 2018. Sopeuttamistarve on kaikkien toimialojen osalta määritelty siten että vuodelle 2015 ja vuodelle 2016 toimialoille hyväksytään enintään 0,4 % suuruinen nettomenojen kasvu. Tämä tavoitetaso on hyvin linjassa valtion näkemyksen kanssa kuntien menojen kasvuvarasta. Sopeuttamissuunnitelmista huolimatta tämä merkitsee sitä, että taloussuunnitelma on edelleen alijäämäinen vuosina 2015 – 2017.

Sopeuttamistarve on kohdennettu kaikille keskeisille kustannuslajeille; henkilöstökuluille, palvelujen ostoille, aineille ja tarvikkeille ja muille toimintakuluille, kustannuslajien suhteessa. Päivähoidon palvelusetelikustannukset ovat rinnastettavissa ostopalveluihin. Näiden ulkoisten menojen osalta lautakunnan tulee pystyä osoittamaan, että menokasvu on koko toimialan osalta 0,4 %. Jos toimiala muiden kustannuslajien osalta pystyy sopeuttamaan toimintaa enemmän, voidaan ostopalveluita kasvattaa yli 0,4%:in. Kokonaistavoite tulee kuitenkin saavuttaa. Toiminnan reaalikasvu on myös voitava sisällyttää annettuun nettomenojen kasvuun, näin ollen hintoja nostamiseen ei tällä hetkellä oleteta olevan edellytyksiä. Uudistamisohjelman ja talousarvion valmistelun tässä vaiheessa ei voida päätellä, että sivistystoimiala tänä vuonna ja taloussuunnitelmavuosina pystyisi toimimaan 0,4 % kasvun puitteissa.

Varhaiskasvatukselle ei ole erikseen määriteltyä valtionosuutta, vaan varhaiskasvatuksen valtionosuus sisältyy peruspalveluiden ikäryhmittäin määräytyvään valtionosuuteen. Varhaiskasvatukselle tai edes sivistystoimialalle ei voida yksiselitteisesti määrittää omaa valtionosuutta. Peruspalveluiden valtionosuutta on leikattu tänä vuonna 2,1 %. Ensivuonna leikkaus on alustavien arvioiden mukaan noin 24 milj. euroa eli 9,9 %.  Leikkaus sisältää 15 milj. euroa kehysriihien mukaisia leikkauksia ja 9 milj. euroa valtionosuusjärjestelmän muutoksen tuomaa vähennystä Turulle. Jatkovuosina valtionosuutta leikataan ainakin valtionosuusjärjestelmän muutoksen vuoksi. Vuonna 2016 tämä leikkaus on 9 milj. euroa ja vuonna 2017 8,2 milj. euroa edellisten leikkausten päälle.

Kaupunginvaltuusto muutti 7.4.2014 § 39 vuoden 2014 hyväksyttyä talousarviota osana käynnissä olevaa uudistamisohjelmaa. Toimielinten ulkoisia toimintakuluja vähennettiin yhteensä 6 milj. eurolla ja investointimäärärahoja yhteensä 4 milj. euroa.  Talousarvion sopeuttaminen katsottiin voitavan tehdä, sillä palkka- ja hintakehitys näytti toteutuvan pienempänä kuin talousarviota alun perin laadittaessa ennustettiin. Kasvatus- ja opetuslautakunnalle kohdistettiin tästä vähennyksestä 212.000 euroa. Vähennys mitoitettiin vain materiaalien menolajista, mutta toimielimellä on mahdollisuus kohdistaa vähennys myös henkilöstömenoihin tai palveluiden ostoihin. Tärkeää on vähentää kuitenkin ulkoisia toimintakuluja.

Viimeisimmän ennusteen mukaan sivistystoimialan nettomenot ylittyisivät tänä vuonna noin 300.000 euroa. Tästä ylityksestä varhaiskasvatuksen osuus olisi noin 96.000 euroa. Koska toimialan menot ovat ylittymässä, ei kasvatus- ja opetuslautakunnalla ole mahdollista talouden tasapainottamisen näkökulmasta tehdä päätöksiä, joilla käyttömenoja lisättäisiin aikaisemmasta. Kun otetaan huomioon viimeisimmän ennusteen mukainen taloudellinen tilanne, on mahdollista, että talouden sopeuttamistoimenpiteitä joudutaan tekemään tähän asti päätetty enemmän.

Varhaiskasvatuksen nettomenot olivat vuonna 2013 tilinpäätöksen mukaan 78.332.715 euroa. Vuoden 2014 talousarviossa varhaiskasvatuksen nettomenoiksi on merkitty 80.833.651 euroa. Tämän vuoden kasvuksi tulee 3,2 %. Talousarviota käsiteltäessä opetuslautakunnassa 11.9.2013 § 162 valmistelumateriaalissa todetaan:” Varhaiskasvatuksen tulosalueella nettokasvua ennusteeseen 2013 nähden on 1,3 %. Tässä on huomioitu palveluseteleiden lisääntynyt kysyntä, oman toiminnan lisäyksestä aiheutuneet palkkamenojen kasvut sekä tilapäisen työvoiman palkkauksessa siirtymisestä 10 kk:n palkkauksesta 12 kk:n palkkaukseen. Henkilöstömenoissa kasvua on 4,5 %. Lisäksi ruokapalveluiden hinnoissa on kasvua 5,2 % verrattuna vuoteen 2013. Vastaavasti lasten hoidon tuissa on arvioitu vähennystä.” Mainintaa päivähoidon palvelusetelin hinnan korottamisesta ei ollut.

Kun huomioidaan valtion kehyspäätöslinjaukset, Turun kaupungin uudistamisohjelmien toimenpiteet, kaupunginvaltuuston päättämä kasvatus- ja opetuslautakunnan määrärahan vähennys ja lautakunnan näkymät tämän vuoden määrärahan ylittymisestä, ei kasvatus- ja opetuslautakunnalla ole taloudellisia perusteitä päivähoidon palvelusetelin suurimman arvon tarkistamiseen.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell 7.5.2014:

Peruspalvelulautakunta päätti 30.9.2009 § 400, että palveluseteli otetaan kokeiluna käyttöön päiväkotihoidossa vuoden 2010 ajaksi. Kokeiluaikaa jatkettiin 31.7.2011 asti peruspalvelulautakunnan päätöksellä 24.3.2010 § 119 ja 31.7.2013 asti varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan päätöksellä 26.1.2011 § 6. Palveluseteli vakinaistettiin kaupunginhallituksen päätöksellä 7.5.2012 § 234 ja varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan päätöksellä 6.6.2012 § 99. Palveluseteli on koettu toimivaksi tavaksi järjestää päivähoitopalveluja kaupungin oman toiminnan ohella.

Kaupunginhallituksen edellyttämä palvelusetelin sääntökirja on hyväksytty varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnassa 20.6.2012 § 120 ja sitä on muutettu kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksellä 5.6.2013 § 107. Sääntökirjassa on kaupunginhallituksen päätöksessä edellytetyllä tavalla otettu kantaa mm. palvelujen laatuvaatimusten määrittelyyn sekä seurantaan, palvelusetelin ja kunnallisen päivähoidon peruskäytäntöjen yhdenmukaistamiseen ja palvelusetelin arvon tarkistamiseen. Sääntökirja on laadittu ensimmäistä kertaa, ja palvelusetelin hinnoittelun osalta järjestely on osoittautunut epätarkoituksenmukaiseksi.

Sääntökirjan toisen luvun mukaisesti sääntökirja on laadittu Turun kaupungin menettelytapaohjeeksi varhaiskasvatuksen palveluseteliin eikä se ole sopimus Turun kaupungin ja palvelujen tuottajan välillä. Palvelusetelin sääntökirjan sisältöä tulee arvioida uudelleen siten, että sääntökirjassa määritellään laatuvaatimukset, jotka on täytettävä palveluja tuotettaessa. Sääntökirjassa ei tule ennakoida palvelusetelin arvoa ja sen kehittymistä. Palvelusetelin arvosta on vastaisuudessa käytävä vuosittain erilliset neuvottelut palveluntuottajien kanssa, ja neuvotteluissa on huomioitava kustannustason muutokset sekä kaupungin taloudellinen asema ja siinä tapahtuneet muutokset. Neuvottelujen tavoitteena on päästä toiminnalliselta ja taloudelliselta kannalta kestävään ratkaisuun. Päätös palvelusetelin arvosta on tehtävä osana talousarviota.

Nyt voimassa olevan sääntökirjan hyväksymisen jälkeen yleinen taloudellinen tilanne ja Turun kaupungin taloudellinen tilanne ovat kaupungista riippumattomista syistä muuttuneet huomattavasti vaikeammiksi. Lisäksi Turun kaupungin taloudellista tilannetta huonontavat omalta osaltaan valtionosuusmuutokset. Näistä syistä johtuen kaupunginvaltuusto on huhtikuussa 2014 hyväksynyt sopeuttavan talousarvion vuodelle 2014 ja kaupunginhallitus helmikuussa 2014 lauta- ja johtokuntien sopeuttamistarpeen uudistamisohjelman jatkamiseksi vuosina 2015 – 2018.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan vuoden 2014 talousarvioesityksessä on todettu, että varhaiskasvatuksen tulosalueella nettokasvua ennusteeseen 2013 nähden on 1,3 %. Tässä on huomioitu mm. palveluseteleiden lisääntynyt kysyntä. Talousarvioesityksessä ei ole tuotu esille palvelusetelin hinnan tarkistamista ja sen vaikutusta talousarvioon, eivätkä nämä ole tulleet esille myöskään kaupungin johdon kanssa käydyissä talousarvioneuvotteluissa. Vaikka palvelusetelin kysynnän lisääntyminen on huomioitu talousarviossa, viimeisimmän ennusteen mukaan varhaiskasvatus on ylittämässä nettomenojaan tänä vuonna noin 96.000 euroa.

Talouden toteutumisennusteiden mukaan näyttää siltä, että sivistystoimiala on ylittämässä talousarvionsa ja että taloutta joudutaan entisestään sopeuttamaan. Tässä tilanteessa ei tulisi päättää sellaisista menolisäyksistä, jotka vaikuttavat kasvattavasti tulevien vuosien talousarvioihin. Kaikille toimialoille on annettu vastaavanlainen ohje hillitä toiminnassaan kaikenlaista menokasvua sekä pyrkiä ostopalveluissa ja niihin rinnastettavissa palveluissa ehkäisemään hintojen nousua. Lisäksi tuottavuutta tulee pyrkiä parantamaan sekä omassa tuotannossa että käytettävissä olevin keinoin myös ostopalveluissa.

Oheismateriaali 1Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös 2.4.2014 § 64

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös 2.4.2014 § 64 kumotaan ja että kaupungin johto velvoitetaan käymään palveluntuottajien kanssa neuvottelut palvelusetelin arvosta ottaen huomioon taloudellisen tilanteen muutos sääntökirjan hyväksymisen jälkeen ja että palvelusetelin arvosta päätetään vuoden 2015 talousarvion yhteydessä.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että palvelusetelin sääntökirjaa uudistetaan siten, että sääntökirjassa ei ennakoida palvelusetelin arvoa ja sen kehittymistä. Palvelusetelin arvosta ja sen kehittymisestä käydään vuosittain neuvottelut palveluntuottajien kanssa osana talousarvioprosessia, ja neuvotteluissa huomioidaan kustannustason muutokset sekä kaupungin taloudellinen asema ja siinä tapahtuneet muutokset.

PäätösAsia pantiin pöydälle Mannin Laihisen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.