Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta11408.04.20146
Kaupunginhallitus15114.04.20147

1149-2013 (041, 650)

Vanhuspalvelun ympärivuorokautisen hoidon tilatarveselvitys (Ht)

Tiivistelmä:

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 6.3.2013 § 58 hyväksynyt ympärivuorokautisen hoidon tuotantosuunnitelman, jonka lähtökohtana ovat olleet vanhuspalvelulain (28.12.2012/980) ja laatusuosituksen linjaukset yksiportaisuudesta ja vanhusten siirtymisestä asumaan tehostettuihin palveluasumisyksiköihin pois laitosmaisista hoitoympäristöistä. Hyvinvointitoimiala esittää ratkaisuvaihtoehdoksi kolmivaiheista hoidon uudelleen järjestelyä. Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että vanhuspalvelun tehostetun palveluasumisen ensimmäisen vaiheen valmistelua jatketaan Hila -vaihtoehdon pohjalta yhteistyössä Turun Palvelutilat Oy:n kanssa ja että hankkeen tulisi valmistua 2017 ja että toisen vaiheen valmistelua kiirehditään käynnistämällä kaavoitus eri vaihtoehtojen osalta siten, että rakennushanke on mahdollista käynnistää vuonna 2018.

Sosterla § 114

Toimialajohtaja Riitta Liuksa, hallintoylihoitaja Taina Soini, ympärivuorokautisen hoidon vs. johtaja Kirsi Kiviniemi, vs. tilajohtaja Tuomas Koskiniemi, tilacontroller Johanna Aarnio 20.3.2014:

 

Hyvinvointitoimiala on laatinut ympärivuorokautisen hoidon tuotantosuunnitelman, joka on hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 6.3.2013 § 58. Tuotantosuunnitelman lähtökohtana ovat olleet vanhuspalvelulain (28.12.2012/980) ja laatusuosituksen linjaukset, joita ovat yksiportaisuus ja se, etteivät vanhukset asu enää laitosmaisissa hoitoympäristöissä, vaan tehostetuissa palveluasumisyksiköissä.

 

Ympärivuorokautisen hoidon sisäisen palvelurakenteen kehittäminen vanhuspalvelulain ja laatusuositusten linjausten suuntaan edellyttää vanhainkotihoidon ja pitkäaikaissairaanhoidon toimintamallin kehittämistä tehostetuksi palveluasumiseksi. Tuotantosuunnitelman mukaiseen toimintamalliin siirtyminen tarkoittaa Turussa vanhuspalvelun pienten yksiköiden korvaamista suuremmilla yksiköillä.

 

Liite 1                                  Vanhuspalvelun ympärivuorokautisen hoidon tarveselvitys

 

Turussa ympärivuorokautisessa hoidossa on viisi monimuotoista vanhuskeskusta, joiden yksiköt sijaitsevat 15 eri osoitteessa. Näistä kahdeksan pientä kohdetta sekä Kurjenmäkikodit I ja II kuuluvat nyt esitettävään järjestelykokonaisuuteen. Kohteet ovat:

 

Mäntykoti, Mäntymäen sairaala-alueella, rakennus 25

Sävelkoti, Sävelkuja 2

Katariinan puisto, Jagellonicankatu 3

Kurjenpesä, Luolavuorentie 4

Mansikkapaikka ja Pohjantähti, Karviaiskatu 7

Höveli, Hyrköistentie 35

Kutomokoti, Kutomokoti 1

Niittykoti, Liinahaankatu 32

Kurjenmäkikodit I ja II, Kurjenmäen sairaala-alue

 

Tulevat tilojen muutostarpeet huomioiden ratkaisuvaihtoehdoksi esitetään kolmivaiheista hoidon uudelleen järjestelyä. Tarkoituksena on korvata edellä mainitut kahdeksan pientä yksikköä kaksivaiheisesti kahdella suurella yksiköllä. Molempien koko olisi noin 120 asiakaspaikkaa. Hankkeilla täytetään vanhuspalvelulaissa mainittu tavoite siitä, miten vanhusasuminen tulisi järjestää ja samalla tavoitellaan toiminnan tehostumista. Tämän tarkoitus on osittain purkaa laitoshoitopaikkoja sekä tehostaa henkilöstön käyttöä ja vähentää logistiikkaan liittyviä kuluja. Järjestelyssä luovutaan pienistä ja siten ylläpidoltaan kalliista toimipisteistä. Kolmannessa vaiheessa kaupungin omistamat Kurjenmäkikodit I ja II peruskorjataan ja niitä laajennetaan.

 

Ensimmäisen vaihe on kaavailtu toteutettavaksi yhteistyössä Turun Palvelutilat Oy:n kanssa (TVT Asunnot Oy:n tytäryhtiö). TVT Asunnot Oy on hakenut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (Ara) erityisryhmien investointiavustusta Kuralankatu 2:ssa sijaitsevaan kiinteistöön, niin sanottuun Hilan kiinteistöön. Kohteeseen voidaan toteuttaa 120 -paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö. Esitetty ratkaisumalli on tarkastelluista vaihtoehdoista toteutukseltaan nopein ja se voitaisiin toteuttaa 2016–2017.

 

Toinen vaihe: Tarkoituksena on, että toisessa vaiheessa toteutetaan niin ikään noin 120 -paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö. Tämä toteutus ajoittuu vuosille 2018 – 2019 ja hankkeen toteutukselle on alustavasti selvitetty useampia sijaintivaihtoehtoja: mm. Liinahaan vanhainkodin ja Runosmäen vanhainkodin läheisyydessä. Toimiala pitää parhaimpana uusien yksiköiden sijoittamista jo olemassa olevien välittömään läheisyyteen, koska näin toiminnalliset synergiat ovat suurimmat. Useimpien tutkittujen rakennuspaikkojen nykyiset kaavat eivät mahdollista kaavailtujen hankkeiden toteutusta ja siten hankkeen toteuttaminen edellyttäisi kaavamuutosta.

 

Kolmas vaihe on kaupungin omistamien Kurjenmäkikotien I ja II peruskorjaus ja laajentaminen. Jotta Kurjenmäkikotien paikkamäärä saadaan pidettyä nykyisessä 160:ssä, tulee rakennusta peruskorjauksen yhteydessä laajentaa. Peruskorjaus ja laajennus –hanke on alustavasti tarkoitus toteuttaa kaupungin omana investointihankkeena vuosina 2020 – 2021.

 

Tulevat kustannukset:

 

Seuraavassa taulukossa on esitetty investointien alustavat kustannusarviot sekä niiden aiheuttamat vuokrakustannukset kaupungille kaikista tiloista. Kustannuslaskenta tarkentuu tilahankkeiden hankesuunnitteluvaiheessa.

 

 

Ensimmäisen ja toisen vaihe on tarkoitus toteuttaa siten, että järjestelyssä kaupunki vuokraa kaikki tilat ja näistä asunnot vuokrataan edelleen asukkaille. Tämä järjestely mahdollistaa hankkeen alv-vähennysoikeuden. Yhteiskäyttötilojen kustannukset jäävät kaupungin maksettavaksi ja näiden tilojen osuus on noin 10–30 % hankkeesta riippuen.

 

Vertailua nykyiseen vuokratasoon on hankalaa, johtuen nykyisten vanhuspalvelutilojen vuokra- ja palvelusopimusten sisällöistä verrattuna uuteen esitettävään malliin.

 

Ensimmäisen vaiheen kustannusarviot ja vuokrakustannukset perustuvat olettamukseen, että hankkeet toteutetaan yhteistyössä Turun palvelutilat Oy:n kanssa ns. Hilan kiinteistöön ja että hankkeisiin saataisiin ARA:lta erityisryhmien investointiavustusta.

 

Kurjenmäkikotien peruskorjauksen hinta ja vuokrakustannus selviää myöhemmin tehtävän hankesuunnittelun pohjalta.

 

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 28.3.2014:

 

Hankkeiden toteutusaikatauluksi on kaavailtu vuosia 2016-2021. Hyvinvointitoimialan toiminnanharjoittajana tulee saada varmuus siitä, että tarvittavia tiloja valmistuu muutaman vuoden välin siten, että ensimmäinen kohde voidaan ottaa käyttöön viimeistään vuonna 2017. Vanhustenhuollon rakennushankkeiden kokonaisratkaisun edistäminen edellyttää kaikkien toteutuksessa tarvittavien toimijoiden määrittämistä sekä heidän systemaattista ja saumatonta yhteistyötä. Rakennushankkeiden kokonaisratkaisujen edistämistä tulee kiirehtiä.

 

Ehdotus        Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää

hyväksyä osaltaan vanhuspalvelun ympärivuorokautisen hoidon tarveselvityksen

esittää kaupunginhallitukselle, että vanhuspalvelun tehostetun palveluasumisen ensimmäisen vaiheen valmistelua jatketaan Hila -vaihtoehdon pohjalta yhteistyössä Turun Palvelutilat Oy:n kanssa ja että hankkeen tulisi valmistua 2017

esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että toisen vaiheen valmistelua kiirehditään käynnistämällä kaavoitus Murkionkatu 10, Niittykodin alueen ja Runosmäen koulun tontin osalta.

 

PäätösSosiaali- ja terveyslautakunta päätti esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti

Lisäksi lautakunta edellytti, että vuokrakustannusten jako toteutetaan aiempien käytäntöjen mukaisesti.

Ennen päätöksentekoa lautakunta korjasi Vänttisen ehdotuksesta Rosenlöfin kannattamana esittelijän muutosehdotuksen sanat ”hoidon tarveselvitys” kuulumaan "hoidon tilatarveselvitys".

Esittelijä muutti pykälän otsakkeen kuulumaan em. korjauksen mukaisesti.

Lisäksi Haltsonen ehdotti Lähteenmäen kannattamana, että selvitettäisiin tilojen ostomahdollisuudet kaupungin omaan omistukseen. Asiasta äänestettiin.

Hyväksytyksi tulleen esittelijän muutetun päätösehdotuksen - korjattuna em. Vänttisen Rosenlöfin kannattamana tehdyllä korjauksella - puolesta äänestivät Lauren, Alvesalo, Vänttinen, Rotgers, Engdahl ja Rosenlöf. Haltsosen Lähteenmäen tekemän lisäehdotuksen puolesta, että selvitettäisiin tilojen ostomahdollisuudet, äänestivät Haltsonen, Lehtinen, Hölttä, Lampi, Karvonen ja Lähteenmäki. Koska äänet menivät tasan 6 - 6, puheenjohtajan ääni ratkaisi ja päätökseen ei tehty Haltsosen esittämää ja Lähteenmäen kannattamaa lisäystä.

Kh § 151

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että vanhuspalvelun tehostetun palveluasumisen ensimmäisen vaiheen valmistelua jatketaan Hila -vaihtoehdon pohjalta yhteistyössä Turun Palvelutilat Oy:n kanssa siten, että hankkeen tulisi valmistua 2017

ja että toisen vaiheen osalta käynnistetään kaavoitus eri vaihtoehtojen pohjalta siten, että rakennushanke on mahdollista käynnistää vuonna 2018.

PäätösAsia pantiin pöydälle Rinteen Sarlundin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.


Liitteet:

Sosterla § 114
Liite 1:Vanhuspalvelun ympärivuorokautisen hoidon tarveselvitys