Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus10803.03.20144

8990-2013 (012)

Turun kaupungin DriveTurku-kehittämisohjelma vuosille 2014-2015

Tiivistelmä:

Turun kaupunginjohtaja asetti päätöksellään 7.2.2014 § 21 DriveTurku-kehittämisohjelman vuosille 2014-2015. DriveTurku-ohjelma tuottaa asiakaspalvelulinjausten mukaisia asiakaslähtöisiä, helppokäyttöisiä sekä päätelaiteriippumattomia digitaalisia informaatio- ja asiointipalveluja, joissa digitalisoidaan sekä asiakaspalvelua että viranomaiskäsittelyä.

Kh § 108

Ohjelmajohtaja Päivi Saalasto 25.2.2014:

Kaupunginvaltuusto on asettanut kaupunginhallituksen yhdeksi toiminnalliseksi tavoitteeksi vuodelle 2014 asiakaspalvelukokonaisuuden kehittämisen painottaen sähköisen palvelukokonaisuuden uudistamista DriveTurku hankkeen osana.

Kaupungin uuden toimintamallin mukaisesti pyritään kehittämään työtapoja ja Turun kaupungin tarjoamia palveluja aktiivisesti. DriveTurku-ohjelmassa paneudutaan erityisesti digitaalisten asiointikanavien kehittämiseen, jolloin asiakas voi itse määritellä asioimisajankohtansa. Samalla on kehitettävä kaupungin asiointiprosesseja. Asiakkaalle tarjotaan mahdollisuus seurata asiansa etenemistä kaupungin palveluissa.

Osallisuutta tuetaan tarjoamalla asiakkaalle mahdollisuus osallistua esimerkiksi palvelujen tuottamiseen ja omaa asuinaluetta koskeviin päätöksiin.

DriveTurku-ohjelman toimenpiteillä toteutetaan uudistamisohjelman vaateita; mm. nykyisten ulkoisten sivujen (www.turku.fi) ja sisäisen informaatiokanavan (Netku) korvaaminen avoimeen lähdekoodiin perustuvilla tuotteilla, joilla ei ole lisenssimaksuja. Lisäksi uusien toimintatapojen ja digitaalisen asioinnin käyttöönotto pienentää kustannuksia työmäärän vähentyessä.

Kaupunginjohtaja on asettanut hankkeen 7.2.2014 § 21. Kaupunginhallituksen hyväksymässä budjetissa vuodelle 2014 on ohjelmalla varattu määrärahaa 1 200 000 €. Rahoitus ei kata kaikkea tavoiteltavaa uudistamista ja täten ohjelman osahankkeille haetaan lisäksi ulkoista rahoitusta.

Kaupunginjohtaja on hyväksynyt DriveTurku-ohjelman projektisuunnitelman asettamispäätöksessään 7.2.2014. Suunnitelman mukaan pääasialliset tehtävät ovat:

1.   DriveTurku-ohjelman tehtävänä on luoda mahdollisuuksia monikanavaisen asiakaspalvelun tuottamiseen nimenomaan digitaalisen asiointikanavan avulla.

2.   DriveTurku-ohjelma edistää digitaalisen asioinnin yhteistoimintaa muiden julkishallinnon toimijoiden kanssa luoden yhteisen digitaalisen asioinnin ekosysteemin.  Samalla mahdollistetaan paikallisten ratkaisujen leviämistä julkisella sektorilla.

3.   DriveTurku-ohjelma toteuttaa edellytykset uuden digitaalisen verkkopalvelun, joka toimii mobiilipäätelaitteista taulutelevisioihin, ja jossa käyttäjä pystyy asioimaan, osallistumaan digitaalisesti sekä saa uusimmat kaupungin uutiset ja nykyaikaiset palvelut, missä tahansa hän liikkuukin.

4.   DriveTurku toteuttaa digitaalisen työpöydän, joka kokoaa yhteen näkymään työntekijän tai johtajan tärkeimmät työkalut, raportit, dokumentit, tehdyt päätökset sekä kaupungin sisäisen viestinnän tehtäväroolien mukaisesti. Työpöytä edistää työn tehostumista uudistuneen toimintamallin ja valmisteilla olevan strategian mukaisesti. Työntekijä näkee työpöydällään hänelle ajankohtaiset työtehtävät eri sovelluksista ja hän pääsee työstämään niitä ilman erillistä kirjautumista. Työpöydällä näkyvät työnkulut rakentuvat sitä mukaa, kun digitaalinen asiointi kaupungissa etenee. Digitaalisen työpöydän rakentuminen jatkuu DriveTurku-ohjelman päättymisen jälkeen. Tavoitteena on, että myös digitaalinen työpöytä toimii mahdollisimman päätelaiteriippumattomasti.

DriveTurku seuraa ja ottaa huomioon kansallisella tasolla tehdyt ratkaisut ja ohjeistuksen. Kansallinen palveluarkkitehtuuri mahdollistaa aiempaa parempien digitaalisten palveluiden tehokkaan rakentamisen kansalaisille ja yhteisöille sekä helpottaa julkisen hallinnon eri tietojärjestelmien välistä yhteentoimivuutta. Kansallisena tavoitteena on edistää julkisen hallinnon tietojen yhteiskäyttöä ja tukea kansantalouden kasvua hyödyntämällä ICT:tä entistä tehokkaammin. Kansallinen palveluarkkitehtuuri koostuu kolmesta keskeisestä osasta. Kansallinen palveluväylä on tiedonvälityspalvelu, jonka avulla julkinen hallinto ja yritykset voivat kytkeytyä siihen liittyneisiin palveluihin ja tietovarantoihin. Digitaalinen tunnistaminen mahdollistaa kansalaisten, yritysten ja viranomaisten pääsyn tähän tiedonvälityspalveluun. Yhteiset palvelunäkymät kokoavat kansalaisten, yritysten ja viranomaisten tarvitsemat palvelut helposti käytettäväksi omaan henkilökohtaiseen palvelunäkymään.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:                     

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä asian tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, asiakkuudet ja osallisuus