Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus10503.03.20141

972-2014 (031)

Turun verotilitystiedot tammi - helmikuu 2014

Tiivistelmä: -

Kh § 105

Johtaja Jukka Laiho, talousarviopäällikkö Heikki Silpola ja apulaissuunnittelija Riikka Rannikko, talouden ja rahoituksen vastuualue 26.2.2014:

 

Kunnallisveron tilitysten osalta kuntaryhmän jako-osuus verovuodelle 2014 aleni helmikuussa 61,96 prosentista 61,76 prosenttiin. Tähän vaikutti mm. valtiolle tilitettävän pääomaverojen suhteellisen osuuden kasvu vuoden 2012 verotuksessa.

 

Jako-osuuden alenemisesta huolimatta kunnallisveron tilitykset olivat helmikuussa huomattavasti viime vuotta suuremmat. Tähän oli kaksi keskeistä syytä: tilitysuudistuksesta johtuen jäännösverojen toinen erä tilitetään aiemmasta poiketen maaliskuun sijaan jo helmikuussa ja toisaalta tammikuun lopussa maksetut ennakontäydennysmaksut olivat kaikkien veronsaajien osalta noin 200 milj. euroa suuremmat kuin vuosi sitten. Maaliskuun tilitykset jäävät jäännösverojen tilityksien helmikuulle siirtymisen seurauksena taas pienemmiksi kuin viime vuonna.

Yhteisöveron kuntien jako-osuudet on syksyllä vahvistettujen lakimuutosten mukaiset ja niissä on huomioitu vuosille 2013 - 2015 tehdyt lainsäädäntömuutokset (verokannan alentaminen 24,50 % -> 20,00 %) ja niiden kompensointi kunnille jako-osuutta muuttamalla (29,49 % -> 35,56 %).

 

Turku, tilitetty määrä, helmikuu 2014:

 

Helmikuun verotilitystiedot julkaistiin veronsaajien palveluissa 24.2.2014.

 

Verotuloja kertyi Turulle 69,0 milj. euroa, joka oli noin 14,0 milj. euroa enemmän kuin viime vuoden helmikuun tilityksessä. Kasvua edellisen vuoden helmikuuhun nähden oli 25,5 prosenttia. Tämän vuoden talousarvion mukaan verotulotavoite on 710,5 milj. euroa, mistä tammi-helmikuun tilityksissä saatiin 18,4 prosenttia.

 

Kunnallisveroa tilitettiin 62,5 milj. euroa, yhteisöveroja 6,5 milj. euroa ja kiinteistöveron tilityksiä oli 0,001 milj. euroa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä verotilitystiedot tammi - helmikuulta 2014 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, talous ja rahoitus