Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus10403.03.20146

957-2014 (009)

Kaupunginhallituksen ilmoitus kunnan jäsenten aloitteista vuodelta 2013 (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitetään vuoden 2013 kuntalaisaloitteiden loppuun käsittelemistä.

Kh § 104

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 27.2.2014:

Kuntalain 28 §:n mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa kuntalaisten sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tekemät aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Hallintosäännön 69 §:n 1 momentin mukaan kaupunginhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on esitettävä tiedot kaupunginhallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle niiden päättämällä tavalla vuosittain helmikuun loppuun mennessä. Lautakunnille on esitetty tiedot tehtäväalueella tehdyistä aloitteista seuraavasti:

- kasvatus- ja opetuslautakunta 12.2.2014 § 33

- kiinteistöliikelaitoksen johtokunta 26.2.2014 § 84

- liikuntalautakunta 18.2.2014 § 36

- nuorisolautakunta 20.2.2014 § 30

- sosiaali- ja terveyslautakunta 25.2.2014 § 67

Hallintosäännön 69 §:n 2. momentin mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo kaikista tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Valtuuston tulisi merkitä aloitteista käsitellyiksi ne, joihin on vastattu. Niiden aloitteiden osalta, joihin ei ole vastattu, olisi tarkoituksenmukaista, että valtuusto asettaisi määräajan vastaamiselle.

Liite 1Vuoden 2013 aloitteet ja vastaukset

Liite 2Vuoden 2013 vastaamattomat

Kaupunginhallituksen ehdotus             

Kaupunginvaltuusto päättää,

että liitteestä 1 ilmenevät aloitteet merkitään loppuun käsitellyiksi ja

että toimialojen tulee maaliskuun 2014 loppuun mennessä vastata liitteestä 2 ilmeneviin vastaamattomiin kuntalaisaloitteisiin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kh § 104
Liite 1:Vuoden 2013 aloitteet ja vastaukset
Liite 2:Vuoden 2013 vastaamattomat