Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus7524.02.20149

10713-2010 (033, 444, 5124)

Osallisena Suomessa -hankkeen 2011 - 2013 toiminnan raportointi

Tiivistelmä:

Turussa toteutettiin ajalla 1.2.2011 - 30.6.2013 Osallisena Suomessa -hanke osana sisäasiainministeriön valtakunnallista kokeilua. Turun hankkeen asiakaskohderyhminä olivat erityistä tukea tarvitsevat maahanmuuttajat (esim. kotiäidit, luku- ja kirjoitustaidottomat) ja 15 - 24 -vuotiaat nuoret. Hankkeen loppuraportti ja valtakunnalliset kehittämissuositukset esitetään merkittäväksi kaupunginhallituksen tiedoksi.

Kh § 75

Projektikoordinaattori Elina Mäntylä 10.1.2014

Kotouttamislainsäädännön uudistus ja Osallisena Suomessa -hanke

Sisäasiainministeriö (SM) käynnisti  vuoden 2011 alkaessa maahanmuuttajien kotouttamislainsäädännön uudistamisen yhteydessä Osallisena Suomessa – kokeiluhankkeen. Kaupunginhallitus päätti 8.11.2011 § 585 jättää hankehakemuksen kokeiluun ja SM hyväksyi 1.2.2011 Turun hankkeen mukaan kokeiluun yhtenä kymmenestä eri puolilla maata käynnistetyistä hankkeista. Hankkeen rahoittajia ovat SM, työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Suomen Kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden sekä Suomen Kuntaliitto. Turun hanketta rahoitti lisäksi Turun kaupunki. Kotouttamisasiat siirtyivät SM:stä TEM:lle vuoden 2012 alussa. Ministeriön asettamana tavoitteena oli kehittää kokeilujen avulla uusia kotoutumiskoulutuksen toimintamalleja. Alueelliset hankkeet päättyivät 31.7.2013 mutta valtakunnallinen hanke jatkui 31.12.2013 asti.  

Ajalla 1.2.2011 – 30.6.2013 toteutetun Turun hankkeen kustannukset olivat 1 002 609 €, josta ulkoista rahoitusta oli 868 101 €.  Ulkoiseen rahoitusosuuteen sisältyi 403 664 € TEM:n työvoimapoliittiseen kotoutumiskoulutukseen osoittamaa määrärahaa ELY-keskukselle. Kaupungin omarahoitusosuus oli 134 517 €. Turun oma panostus sisälsi mm. pedagogisen koordinaattorin palkan, koto-ohjaajien työpanosta sekä työtiloja ja – välineitä. Hankkeessa toimi 2 työntekijää. TEM on hyväksynyt kaikki maksatuksissa haetut kustannukset.

Turun kaupungin Osallisena Suomessa -hanke

Valtakunnallisesti kotoutumiskoulutusten sisällössä ja järjestämisessä ei nykymuotoisena oteta riittävästi huomioon maahanmuuttajien erilaisia taustoja. Koulutukset eivät aina etene riittävän johdonmukaisesti, jotta maahanmuuttaja saavuttaisi riittävän kielitaidon ja työllistyisi. Myös koulutusten seurannan ja arvioinnin osalta on kehitettävää. Kotoutumiskoulutuksen rahoitusta ohjaa Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Turun Osallisena Suomessa -hankkeessa kotoutumiskoulutusta kehitettiin erityistä tukea tarvitsevat maahanmuuttajien (esim. kotiäidit, luku- ja kirjoitustaidottomat) ja 15–24-vuotiaat nuorten osalta.

Turun hankkeen keskeisiä tavoitteita ja tuloksia olivat:

1.    Kotoutumiskoulutuksen järjestämisen selkiyttäminen yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa:

Kaupungin ja ELY-keskuksen välille kehitettiin yhteishankintamenettelyä. Pilottina toteutettiin neljä 10 kuukauden pituista työvoimapoliittista koulutusta nuorille luku- ja kirjoitustaidottomille.

2.    Suomen kielen opettajien ja muiden toimijoiden ammattitaidon parantaminen:

Hankkeessa kehitettiin toiminnallista pedagogiikkaa sekä toteutettiin täydennyskoulutuksia kotouttamisen parissa toimiville henkilöille. Hankeaikana oli satoja osallistujia.

3.    Asiakasprosessien ja alkuvaiheen palvelujen kehittäminen:

Hankkeessa luotiin ja testattiin malli koulutusohjaukseen. Laadittiin malli yläkouluikäisenä Turkuun muuttaneiden nuorten koulutuspolusta.

4.    Asiakaslähtöisyyden ja koulutuksen vaikuttavuuden lisääminen:

Hankkeessa laadittiin oppilaitosten kanssa Opetushallituksen (OPH) uusien määräysten mukaiset opetussuunnitelmat kotoutumiskoulutuksiin sekä laadittiin ehdotus kotoutumiskoulutusten laatukriteereistä ministeriön käyttöön.  Hankkeessa kehitetty kaupungin vastuulla (äitiys- tai vanhempainvapaalla) olevien kotoutumiskoulutus vakiintui kaupungin pysyväksi toiminnaksi. Vapaa-aikatoimialan toteuttamat Suomi tutuksi –palvelut vakiintuivat. Hankeaikana osallistujia oli tuhansia. Hankkeessa kokeiltiin lisäksi omakielisiä Suomen yhteiskuntaa perehdyttäviä kursseja ostopalveluina järjestöiltä.

5.    Kotouttamiskoulutuksen järjestämisen kustannustehokkuuden parantaminen:

Hankkeessa toteutetut toimet edistävät laadukasta, asiakkaiden tarpeiden mukaan kohdennettua koulutusta jolloin opiskelijat saavuttavat paremmin koulutuksen tavoitteita ja etenevät koulutuspolulla. Tämä on pidemmällä aikavälillä kustannustehokasta.

6.    Lainsäädännöllisten ja rahoituksellisten muutostarpeiden esille nostaminen:

Valtakunnallisessa hankkeen valmisteluvaiheessa nousi esiin kehittämistarpeita, joihin vastattiin osin jo hankkeen aikana. Lisäksi valtakunnallinen Osallisena Suomessa -hankkeen kehittämisryhmä on tehnyt lukuisia suosituksia alueellisten hankkeiden kokemusten perusteella (liite 2).

Turun hanke on vaikuttanut seuraaviin kehittämisryhmän antamiin suosituksiin: Kotoutumiskoulutuksen tarjoaminen työmarkkinoiden ulkopuolella (kaupungin vastuulla) oleville aikuisille, kotoutumisen alkuvaiheen palvelukokonaisuuksien luominen (omakieliset yhteiskuntakurssit ja Suomi tutuksi -palvelut), oppivelvollisuusiän loppuvaiheessa tai sen jälkeen Suomeen muuttaneiden nuorten koulutustarpeiden tunnistaminen (laadukas luku- ja kirjoitustaidon koulutus, tarvittaessa yhteishankintana ELY+ kaupunki), asiantuntijoiden osaamisen vahvistaminen (hankkeessa toteutetut koulutukset), verkostojen vahvistaminen osallisuuden ja työllistymisen tukemiseksi (eri toimijoiden yhteistyö.)

Hankkeen pitkäaikaisena tuloksena ovat kaupungin pysyväksi toiminnaksi muodostuneet palvelut, hankkeen panos valtakunnalliseen kehittämistyöhön sekä hankkeen aikana kootut ja kehitetyt materiaalit (täydennyskoulutusmateriaalit, monikieliset asiakasmateriaalit) jotka ovat hyödynnettävissä hankkeen jälkeenkin. Kaikki hankkeelle asetetut tavoitteet eivät toteutuneet ja osa tavoitteista ylitettiin. On huomattava että hankehakemuksessa tavoitteet on mitoitettu 3-vuotiselle, budjetiltaan 1 milj. € suuremmalle hankkeelle.

Liite 1Osallisena Suomessa – Turun hanke 2011 - 2013, loppuraportti

Liite 2Osallisena Suomessa – valtakunnalliset kehittämissuositukset

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä Osallisena Suomessa -Turun hanke 2011 - 2013 loppuraportin tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedMäntylä Elina


Liitteet:

Kh § 75
Liite 1:Osallisena Suomessa - Turun hanke 2011 - 2013, loppuraportti
Liite 2:Osallisena Suomessa - valtakunnalliset kehittämissuositukset