Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus7024.02.20144

14725-2013 (222)

Turun kaupungin lausunto pelastustoimen aluejakoesitykseen

Tiivistelmä:

Sisäasiainministeriö on pyytänyt lausuntoa pelastustoimen järjestelmän uudelleenorganisoinnista. Uudelleen organisointi perustuu hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoon.

Kh § 70

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

Osana hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa toteutetaan pelastustoimen järjestelmän uudelleenorganisointi. Hallituksen päätöksen mukaisesti pelastustoimen alueita vähennetään 22:sta 11:een lähtökohtaisesti vuonna 2014 voimaan tulevan poliisilaitosaluejaon mukaisesti. Aluejakopäätöksessä on tarkoitus asettaa määräaika yhteistoiminnan ehtojen sopimiseksi siten, että uudet pelastustoimen alueet aloittaisivat toimintansa vuoden 2016 alusta.

Aluejakoa ja sen muuttamista koskevaa päätöstä tehtäessä on kuultava kuntia, joita aluejako tai sen muutos koskee.

Sisäasiainministeriö on pyytänyt kunnilta lausuntoa oheismateriaalina olevassa muistiossa esitetystä aluejakoehdotuksesta. Lausunnonantajia pyydetään ottamaan kantaa seuraaviin kysymyksiin:

1. Onko ehdotettu aluejako soveltuva pelastustoimen aluejaoksi?

2. Jos aluejako ei ole soveltuva, mitkä ovat toiminnalliset, hallinnolliset ja muut syyt, joiden takia aluejaon tulisi olla erilainen.

3. Ehdotus vaihtoehtoiseksi aluejaoksi.

Lausunto tulee antaa viimeistään 17.3.2014.

Lausunto pelastustoimen aluejakoesityksestä

Turun kaupunki kannattaa pelastustoimen aluejaon järjestämistä muistiossa (SM 050:00/2013) esitetyn mukaisena. Esitetyssä aluejaossa, jossa Varsinais-Suomi ja Satakunta yhdistettäisiin yhteiseksi pelastustoimen alueeksi, on aluejakomuutosta tukevia muita vastaavia viranomaiskokonaisuuksia, kuten mm. Lounais-Suomen poliisilaitos. Esitetty alue toisi siten yhtenäisiä toiminta-alueita, jotka tukevat turvallisuusviranomaisten keskinäistä kanssakäymistä toiminnallisesti ja hallinnollisesti. Mikäli esitetty aluejakouudistus ei toteudu, on kuitenkin toiminnallisesti ja hallinnollisesti perusteltua, että Varsinais-Suomen nykyinen pelastustoimen alue jää voimaan nykyisessä muodossaan.

Toiminnan käynnistämisen nopeasta aikataulusta johtuen on tärkeää, että aluejakopäätöstä vahvistettaessa päätetään samalla uuden pelastuslaitoksen vastuukunnasta. Uuden Lounais-Suomen pelastustoimen alueen osalta vastuukunnaksi tulisi nimetä Turun kaupunki, jonka hallinnoima nykyinen pelastustoimen kokonaisuus on tällä hetkellä tilastojen perusteella taloudellisemmin ja tehokkaammin hoidettu.

Asian jatkovalmistelua tulisi yksinkertaistaa siten, että laissa tai sen perusteluissa määritettäisiin muutoksen valmisteluvastuu nimeämällä uudelle pelastustoimen alueelle vastuukunta (Lounais-Suomen osalta Turun kaupunki). Menettelyllä varmistettaisiin pelastustoimen uudelleenorganisoinnin pysyminen aikataulussa.

Oheismateriaali 1Lausuntopyyntö ja muistio

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää antaa edellä olevan lausunnon pelastustoimen aluejakoesityksestä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausSisäasiainministeriö
tiedVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta