Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus44404.11.20134
Kaupunginhallitus45611.11.20134

12204-2013 (031)

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2014

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Veroprosentit on ilmoitettava verohallitukselle viimeistään 18.11.2013. Kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksessa kaupungin vuoden 2014 kunnallisveron veroprosenttia esitetään korotettavaksi 18,75:stä 19,50:een. Kiinteistöveron veroprosentit esitetään pidettäväksi ennallaan.

Kh § 444

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell, johtaja Jukka Laiho ja talousarviopäällikkö Heikki Silpola 29.10.2013:

 

Vuoden 2014 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava Verohallinnolle viimeistään maanantaina marraskuun 18. päivänä 2013. Määräajan ja menettelytavan noudattaminen on erittäin tärkeää. Vuoden 2014 verokorttien laskenta-ajo käynnistyy marras-joulukuun 2013 vaihteessa. Jos kunta ei ole ilmoittanut tietoja määräajassa, käytetään vuoden 2014 ennakkoperinnässä vuoden 2013 veroprosenttia.

 

Kaupungin talouteen vaikuttaa suuresti yleinen taloudellinen kehitys. Euro-alueen taantuma ja Suomen valtion taloudelliset vaikeudet heijastuvat rajusti Turunkin taloudelliseen tilanteeseen. Viime vuodet ovat olleet talouden kannalta vaikeita, eikä merkittävää helpotusta näyttäisi olevan lähivuosina edessä. Valtion budjettiesitys kiristää kuntataloutta ja valtion rakennepoliittisessa ohjelmassa on esitetty kunnille kahden miljardin tuottavuustavoite. Yksi miljardi pitäisi saavuttaa kuntien tehtävien ja velvoitteiden purulla ja toinen miljardi kuntien omin toimin ja veroratkaisuin. Kunnat joutuvat tämän vuoksi merkittäviin toimiin taloutensa tasapainottamiseksi. Kuntien talouden tasapainottaminen edellyttää toimintojen uudistamista ja mitoitusten tarkistamista.

 

Kaupungin talouden keskeisin ongelma on käyttötalouden nettomenot. Käyttömenojen määrärahat ovat ylittymässä tämän vuoden talousarviossa erityisesti sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä kasvatus- ja opetuslautakunnan osalta. Talouden kehittyminen huonompaan suuntaan on jatkunut jo pidempään. Nettokäyttömenojen kasvu on ollut huomattavasti suurempaa kuin päärahoituslähteen, verojen ja valtionosuuksien kasvu. Vuonna 2011 nettokäyttömenot kasvoivat 6,3 % kun verorahoitus (verot + valtionosuudet) kasvoi 2,3 %, vuonna 2012 nettokäyttömenot kasvoivat 5,6 %, kun verorahoitus kasvoi 4,2 %. Tänä vuonna nettokäyttömenot saattavat kasvaa 5,6 %, kun verorahoitus kasvanee vain 3,6 %. Käyttömenoja on pystyttävä vähentämään merkittävästi lyhyellä ajalla ja pidemmällä ajalla käyttömenot on saatava vastaamaan tulopohjaa.

 

Vaikean suhdannetilanteen vuoksi verotulojen kasvu on hiipunut ja valtionosuuden leikkauksia on tehty valtion talouden tasapainottamiseksi. Valtionosuuksien tason on ennakoitu vuonna 2014 olevan noin 37,7 milj. euroa alempana kuin, mitä se olisi ilman vuonna 2012 alkaneita leikkauksia.

 

Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus vuodelle 2014 on tilikauden tuloksen osalta 17,7 milj. euroa alijäämäinen. Talouden saamiseksi tulevina vuosina tasapainoon, joudutaan jo toteutuksessa olevan talouden uudistamisohjelman lisäksi laatimaan uudistamisohjelmalle toinen vaihe. Uudistamisohjelman lisäksi talouden tasapainottamiseksi tarvitaan verorahoitukseen parannusta.

 

Kaupunginjohtaja esittää kunnallisveron veroprosentin nostoa 18,75:stä 19,50:een. Kunnallisveroprosentin nostoon vaikuttavat talouden epätasapaino ja nopea velan kasvu. Velkaa on kasvattanut käyttömenojen lisäksi investointimenojen korkeataso. Viimeksi veroperusteita muutettiin vuodeksi 2010. Kiinteistöveroprosentteihin tehtiin pieniä korotuksia ja mm. kunnallisveroon tehtiin 0,75 prosenttiyksikön korotus. Tämä heijastui vuoden 2010 kunnallisverotulon kasvuun.

 

Verotulot ovat kaupungin tärkein tulonlähde ja kaupunginjohtajan 28.10.2013 julkaiseman vuoden 2014 talousarvioehdotuksen mukaan ne kattavat vuoden 2014 toimintakatteesta noin 76 prosenttia. Verotuloista kunnallisvero on merkittävin ja talousarvioehdotuksen mukaan vuoden 2014 kertymäksi ennustetaan noin 568,5 milj. euroa ilman veronkorotusta ja 589,6 milj. euroa veronkorotuksen kanssa. Kunnallisveron kasvuprosentti olisi 2,4 ilman korotusta ja 6,2 prosenttia korotuksen kanssa. Muut kunnan saamat verot ovat yhteisövero ja kiinteistövero. Yhteisöveroa kertyy ensi vuonna n. 73,4 milj. euroa ja kiinteistöveroa kertyy n. 47,5 milj. euroa. Kunnallisveron kertymistä arvioitaessa on otettu huomioon talouden hivenen parantuneet kehitysnäkymät. Verotulojen arviointia vaikeuttaa talouden epävarmuus. Kaiken kaikkiaan koko verotuloarvio talousarviovuodelle 2014 on 710,5 milj. euroa ja vuoden 2013 kolmanteen ennusteeseen tulee kasvua 6,0 % veronkorotus huomioiden. Veronkorotus 0,75 prosenttiyksiköllä riittää kattaman hyvin toimintakatteen kasvun vuonna 2014. Vuosien 2015 ja 2016 osalta tasapainoa joudutaan hakemaan uudistamisohjelman toisen vaiheen toteuttamisella.

 

Turun kiinteistöveroprosentteihin ei esitetä muutoksia. Maan hallitus on esittänyt eduskunnalle kiinteistöverotukseen liittyen rakennusten, rakennelmien ja maapohjan verotusarvojen määräytymisperusteisiin muutoksia. Nämä muutokset tulevat vaikuttamaan lisäävästi kuntien saamaan kiinteistöverotuottoon.

Seuraavaan taulukkoon on koottu verotuloarviot talousarvio- ja taloussuunnitteluvuosille. Verotulojen ennustamisessa käytetään pohjataulukkona Kuntaliitolta tilattua veroennustekehikkoa. Kunnallisveron kertymistä arvioitaessa on otettu huomioon työllisyystilanteen mahdollinen kehittyminen hieman parempaan suuntaan.

 

Ennuste verotulojen kehittymisestä vuosina 2012 - 2016:

 

Verotulot,
milj. €

TP
2012

TA
2013

Ennuste
2013

TAE
2014*

TS
2015

TS
2016

Kunnallisvero

527,0

550,0

555,4

589,6

609,1

627,4

Yhteisövero

69,2

67,7

70,6

73,4

76,3

68,1

Kiinteistövero

42,5

42,3

44,0

47,5

48,6

49,7

Yhteensä

638,8

660,0

670,0

710,5

734,0

745,2

 

 

 

 

 

 

 

Muutos-%

TP
2012

TA
2013

Ennuste
2013

TAE
2014*

TS
2015

TS
2016

Kunnallisvero

1,5

4,4

5,4

6,2

3,3

3,0

Yhteisövero

-11,2

-2,2

2,0

4,0

4,0

-10,7

Kiinteistövero

3,9

-0,7

3,4

8,0

2,3

2,3

Yhteensä

0,1

3,3

4,9

6,0

3,3

1,5

*kunnallisveron korotus 18,75->19,50

 

 

 

 

 

 

 

Nykyisin käytössä olevat veroprosentit:

 

 

 

Turku 2013

Tuloveroprosentti

 

18,75

Kiinteistöveroprosentit:

Rajat

 

Yleinen veroprosentti

0,60-1,35

1,00

Vakituinen asuinrakennus

0,32-0,75

0,32

Rakentamaton rakennuspaikka

1,00-3,00

3,00

Muu kuin vakituinen asuinrakennus

0,50-1,00

0,70

Yleishyödyllinen yhteisö

0,00-1,00

 

 

Edellä olevan perusteella tulisi vuodelle 2014 päättää

 

-tuloveroprosentiksi 19,50 %

-yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 1,00 %

-vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentiksi 0,32 %

-muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 0,70 %

-rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentiksi 3,00 %.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää määrätä Turun kaupungin vuoden 2014

- tuloveroprosentiksi 19,50 %

- yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 1,00 %

- vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentiksi 0,32 %

- muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 0,70 %

- rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentiksi 3,00 %.

PäätösAsia pantiin pöydälle Arven ehdotuksesta yksimielisesti.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä johtaja Jukka Laiho.

Kh § 456

Pöydältä 4.11.2013 § 444

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä johtaja Jukka Laiho.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto