Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus45204.11.20131

12017-2013 (042)

Työllisyysmäärärahan siirtäminen hyvinvointitoimialalle

Tiivistelmä:

Kaupungin vuoden 2013 talousarviossa on 3,8 milj. euron varausmääräraha kaupungin omaan työllistämiseen. Määrärahasta on kaupunginhallituksen päätöksen 26.3.2013 perusteella siirretty 3,75 milj. euroa peruspalvelulautakunnan alaiselle kuntoutumispalveluiden työelämäkuntoutuksen työllistymispalveluyksikölle. Käyttämättä olevasta 50.000 euron varausmäärärahasta esitetään siirrettäväksi 17.438,70 euroa. Em. summalla on tarkoitus mahdollistaa kuuden ompelijan palkkaaminen Mika Kaurismäen The Girl King -elokuvan puvustuksen tekemiseen.

Kh § 452

Johtaja Pekka Sundman ja johtaja Niko Kyynäräinen 30.10.2013:

Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 26.3.2013 § 166 vuoden 2013 työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelman peruspalvelulautakunnan 24.10.2012 § 359 esityksen ja laadittujen lisäselvitysten mukaisesti. Päätöksellä siirrettiin työllisyysmäärärahaa yhteensä 3.750.000 euroa peruspalvelulautakunnan alaiselle kuntoutumispalveluiden työelämäkuntoutuksen työllistymispalveluyksikölle (kustannuspaikat 22400-22404). Työllistymispalveluyksikkö on tavoitteiden mukaisesti pystynyt hyödyntämään työllisyysmäärärahaa täysimääräisesti, mikä tarkoittaa ettei rahaa ole enää käytettävissä uusiin työllistämisiin. Momentilla on 50.000 euroa käyttämättä, josta 17.438,70 euroa esitetään siirrettäväksi työllistymispalveluyksikölle Mika Kaurismäen elokuvan työllistämistarpeisiin.

Elokuvakomission kautta töitä työttömille

Turun Seudun Keittämiskeskuksen yhteydessä toimiva Länsi-Suomen elokuvakomissio on tehnyt erinomaista yhteistyötä työllistymispalveluyksikön ja Turun kaupungin työkeskuksen kanssa viime vuodesta alkaen. Työkeskuksen eri osastot ovat osallistuneet muun muassa Rölli-elokuvan puvustuksen tekemiseen. Elokuvatuotannot mahdollistavat uusia mielenkiintoisia työllistymispaikkoja sekä työllistymispalvelukeskuksen että TE-toimiston yhteydessä toimivan Luovamon asiakkaille.

Mika Kaurismäen suurelokuva Turkuun

Mika Kaurismäki kuvaa seuraavan pitkän elokuvansa The Girl King (Tyttökuningas) Turussa 11.2. – 22.3.2014, yhteensä 30 kuvauspäivän ajan. 1600-luvulle sijoittuva epookkielokuva on yhteistuotanto Kanadan (päätuottaja), Saksan, Ruotsin ja Suomen välillä ja sen budjetti on noin 6,5 miljoonaa euroa, josta Turkuun arvioidaan jäävän noin miljoona euroa. Elokuva kertoo Ruotsin kuningatar Kristinasta, joka hallitsi Ruotsia 1632 – 1654.

Länsi-Suomen elokuvakomissio (WFFC) on neuvotellut kuvausten tuomisesta Turkuun ja myöntänyt tähän kannustimena tuotantotukea, joka koostuu pääosin kaupungin tarjoamista palveluista. Tuotantoyhtiön on käytettävä myönnettyyn tuotantotukeen nähden vähintään nelinkertainen määrän muuta rahoitusta palveluihin, palkkoihin ja tuotteisiin Turussa ja Turun seudulla.

Oppilaitokset mukaan elokuvatuotantoihin

WFFC on sopinut tuotantoyhtiön kanssa, että elokuvan upea epookkipuvustus valmistetaan Turussa turkulaisia ammattilaisia, palveluntarjoajia ja oppilaitoksia hyödyntämällä. Pukuja tulee olemaan yhteensä yli 1000 kpl ja niiden valmistukseen käytetään yli 10.000 työtuntia. Yhteistyössä työllistymispalveluyksikön kanssa tuotantoon on jo palkattu kolme työntekijää.

Tuotantoon voidaan palkata vielä kuusi työntekijää ajalle 28.10.2013 – 31.3.2014. Työllistämällä varsinkin nuoria tekijöitä tällaiseen kansainväliseen produktioon tarkoittaa näiden käsityöläisten työmahdollisuuksien parantamista. Lisäksi Turun työkeskus tekee ostopalveluna n. 200 pukua tuotannolle. Elokuvakomissio pyrkii dokumentoimaan puvustuksen tekemisen, niin että yhteistyöstä jää kuvamateriaalia kaupungin ja elokuvakomission käyttöön. Turun kilpailuvaltti elokuvatuotantojen houkuttelemisessa kaupunkiin, on juuri tällaisen erikoisosaamisen (puvustus ja lavastus tarjoaminen tuotannoille.

Vuoden 2013 työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelman (11379-2012 [101, 042]) mukaan pyritään nostamaan n. 200 henkilöä pois työmarkkinatuen kuntaosuuslistalta työllisyysmäärärahoin tehtävillä palkkauksilla. Palkkatukea kohdennetaan ensisijaisesti vaikeasti työllistyviin henkilöihin sekä alle 30-vuotiaisiin nuoriin, mikä pyrkii osaltaan toteuttamaan vuoden 2013 alusta alkavaa nuorten yhteiskuntatakuuta.

The Girl King –elokuvatuotannon puvustukseen työllistetään pääpainoisesti juuri näitä vuoden 2013 työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelman määrittelemiä kohderyhmiä. Alustavien haastattelujen pohjalta elokuvan puvustaja Marjatta Nissinen (puvustajana mm. Mannerheim / Solar Films, Raja 1918, Tali-Ihantala 1944) on kiinnostunut ottamaan työryhmään mm. kaksi vastavalmistunutta maahanmuuttajanaista, kaksi pitkäaikaistyötöntä naista sekä vastavalmistuneita nuoria. Muutamaan rooliin etsitään vielä henkilöitä Luovamon avustuksella.

Esitämme, että Turun kaupungin työllisyysmäärärahasta (kustannuspaikka 11004 KH/varausmäärärahat ja tilastollinen tilaus 10002 KH/Varaus kaupungin omaan työllistämiseen) siirretään 17.438,70 euroa Hyvinvointitoimialan momentille 22400 / työsuhteista aiheutuvat kustannukset, jotta The Girl King – elokuvatuotannon puvustukseen voidaan palkata kuusi ompelijaa jo palkattujen kolmen lisäksi. Kustannukset käsittävät kuukausipalkan, henkilösivukulut sekä mahdolliset kokemuslisät. Kustannukset on laskettu vuoden 2013 tukisummien ja henkilösivukulukerrointen mukaan.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että työllisyysmäärärahasta (kustannuspaikka 11004 KH/varausmäärärahat ja tilastollinen tilaus 10002 KH/Varaus kaupungin omaan työllistämiseen) siirretään 17.438,70 euroa hyvinvointitoimialan momentille 22400 / työsuhteista aiheutuvat kustannukset.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvHyvinvointitoimiala
tiedKonsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä
tpvKonsernihallinto, talous- ja strategiaryhmä
tiedTurun Seudun Kehittämiskeskus