Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallituksen konsernijaosto9721.10.20135
Kaupunginhallitus44804.11.20138

11677-2013 (011)

Turun Kaupunginteatterin toiminnan luovutus ja siihen liittyvät sopimukset

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginteatterin yhtiöittämisestä 18.6.2012 § 152, että yhtiöittäminen tehdään kahdessa vaiheessa. Valtuuston päätökseen sisältyivät yhtiön perustamisasiakirjat sekä linjaus yhtiön rahoituksesta. Yhtiöittämisen rakennemuutoskokonaisuutta koskeva päätöksenteko on nyt edennyt toiseen vaiheeseen, jossa käsiteltäväksi tulevat talouden mallinnus, toiminnan luovutukseen liittyvät asiakirjat sekä henkilöstösopimus, jonka yhtiö tekee henkilöstön kanssa. Konsernijaosto on esittänyt kaupunginhallitukselle toiminnan luovutukseen liittyvän sopimuskokonaisuuden hyväksymistä.

Khkon § 97

Kaupunginlakimies Laura Klami, controller Kim Moisiolinna ja hallintopäällikkö Ilkka Mäkynen 17.10.2013

Aikaisemmat päätökset ja asian tausta

Turun kaupunginvaltuusto päätti Turun Kaupunginteatteri Oy:n perustamisesta 18.6.2012 § 152. Valtuuston päätökseen sisältyivät yhtiön perustamisasiakirjat sekä linjaus yhtiön rahoituksesta. Yhtiön osakepääoma on 2.500 euroa ja hyväksytyn yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu viidestä seitsemään varsinaista jäsentä. Kaupunginhallitus päätti valtuuston päätöksen täytäntöönpanosta 25.6.2012 § 339 päättäen muun ohella, että yhtiön tilintarkastajaksi esitetään valittavaksi PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana Tomi Moisio, yhtiön valvontavastuuhenkilöksi nimetään kaupunginjohtaja Aleksi Randell, yhtiö lisätään konserniohjeen mukaisiin strategisiin yhtiöihin, yhtiön osakkeet lisätään keskushallinnon taseeseen.

Valtuuston päätöksen mukaan yhtiön omistajapoliittisena linjauksena on, että Turun Kaupunginteatteri Oy on kaupungin 100 % omistama yhtiö, jonka tehtävänä on ylläpitää taiteellisesti korkeatasoista ja asiakaslähtöistä teatteria Turussa. Valtuuston päätöksen mukaan yhtiö saa rahoituksensa valtionosuuksista, lipputuloista ja muista liiketoiminnan tuloista sekä kaupungin sopimusohjauksella yhtiöön kanavoitavasta tulosta. Yhtiötä ohjataan osana vapaa-ajan toimialan kulttuurilaitosten sopimusohjausta. Yhtiön tehtävänä ei ole omistaa kiinteistöjä, vaan se järjestää toimintansa vuokratiloissa. Yhtiön tavoitteena on kasvattaa lipputulojen ja muun liiketoiminnan tulojen osuutta kokonaistuloista.

Turun kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti 17.12.2012 § 101, että Turun Kaupunginteatteri Oy:n hallitukseen kuuluu seitsemän jäsentä, joista kolme luottamushenkilöedustajaa, yksi teatterialaa edustava jäsen ja sen lisäksi kolme kaupungin virkahenkilöä tai työntekijää. Lisäksi konsernijaosto oikeutti kaupunginjohtajan käymään neuvottelut kaupunginteatterin henkilöstön kanssa henkilöstön osallistumisesta hallitustyöskentelyyn ja tekemään päätöksen hallituksen jäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimeämisestä.

Turun kaupunginjohtajan päätöksellä 22.3.2013 § 64 Turun Kaupunginteatterin hallitukseen on nimetty puheenjohtajaksi Maija Kyttä sekä jäseniksi Joachim Thibblin, Minna Sartes, Maija Perho, Aimo Massinen, Elina Rantanen ja Jukka Aaltonen. Hallituksen sihteeriksi on nimetty kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors.

Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell on päätöksellään 19.4.2013 § 83 päättänyt asettaa työryhmän saattamaan loppuun Turun kaupunginteatterin yhtiöittämisen edellyttämät toimenpiteet kuten teatteriyhtiön toiminnan omistaja-ohjauksen ja rahoituksen periaatteiden rakenteen ja tason määrittely, liiketoiminnan luovutus ja henkilöstön siirtyminen Turun kaupunginteatteri Oy:n toiminnan aloittamiseksi 1.1.2014 ja nimetä työryhmään seuraavat henkilöt:

Laura Klami kaupunginlakimies, puheenjohtaja

Minna Sartes toimialajohtaja, vapaa-aikatoimiala

Valtteri Mikkola/ Kim Moisiolinna, controller, talous ja strategia

Raija-Liisa Seilo, teatterinjohtaja, kaupunginteatteri

Jere Pensikkala vs. hallintopäällikkö, kaupunginteatteri

Juhani Koski käyttöpäällikkö, kaupunginteatteri

Ilkka Mäkynen talouspäällikkö, vapaa-aikatoimiala

Marja Vyyryläinen, henkilöstöjärjestöjen edustaja

Outi Kari-Granfors, kaupunginsihteeri, työryhmän sihteeri

Turun kaupunginhallitus on 8.10.2013 § 414 päättänyt Turun kaupunginteatterin rahoituksesta, että Turun kaupunki sijoittaa Turun Kaupunginteatteri Oy:n sijoitetun vapaan pääoman rahastoon 199.900 euroa ja että sijoitus rahoitetaan kaupunginhallituksen investointiosaan osakkeiden hankintaan vuodelle 2013 varatuista määrärahoista. Tällä esityksellä on tarkoitus ainoastaan turvata Turun Kaupunginteatteri Oy:n vuoden 2013 rahoitus. Tällöin on esitetty, että kaupunginhallitukselle tullaan erikseen tuomaan päätettäväksi osakeyhtiön vuoden 2014 omistajaohjausta ja rahoitusta koskevat järjestelyt.

Turun kaupungin yhteistyötoimikunta on käsitellyt toiminnan luovuttamista 15.10.2013. 

Toinen vaihe

Kaupunginvaltuusto päätti yhtiön perustamisesta 18.6.2012 § 152, että yhtiöittäminen tehdään kahdessa vaiheessa, jotta aloittavan yhtiön hallitus voi käynnistää toimitusjohtajan rekrytoinnin ajoissa sekä aloittaa liiketoiminnan suunnittelun ennen liiketoiminnan luovutusta. Yhtiöittäminen toteutetaan samanaikaisesti kaupunginteatterin korjausaikataulun kanssa.

Liiketoiminnan luovutukseen liittyvät asiakirjat, kuten taloudellinen mallinnus ja liiketoimintasuunnitelma, kauppakirjat, velkakirjat ja henkilöstösopimukset valmistellaan toisessa vaiheessa yhtiöittämisen jälkeen.

Turun Kaupunginteatteri Oy on merkitty kaupparekisteriin 14.9.2012.

Toimitusjohtajan valintaa on käsitelty Turun kaupunginhallituksen konsernijaostossa 10.6.2013 § 73. Turun Kaupunginteatteri Oy:n hallitus on valinnut toimitusjohtajaksi Arto Valkaman. Hän on aloittanut tehtävässään 15.8.2013.

Yhtiöittämisen rakennemuutoskokonaisuutta koskeva päätöksenteko on nyt edennyt toiseen vaiheeseen, jossa käsiteltäväksi tulevat toiminnan luovutukseen liittyvät asiakirjat. 

Turun kaupungin yhtiölle luovutettavan omaisuuden ja toiminnan omistus-, hallinta ja käyttöoikeudet siirtyvät yhtiölle 1.1.2014 (luovutushetki).

Toiminnan luovutuksen osalta ratkaisevaa on tilanne luovutushetkellä. Täsmennysten tarpeesta johtuen tulee varata kaupunginjohtajalle oikeus tehdä lisäyksiä, muutoksia ja tarkennuksia asiakirjoihin.

Yhtiön rahoitus 

Turun kaupunginvaltuuston 18.6.2012 § 152 päätöksen perusteluosassa todetaan, että yhtiön rahoitusmallin pohjana ajalla 06/2012–12/2013 on yhtiön enintään 215.000 euron määräinen oma pääoma. Sijoitetulla pääomalla katetaan toimitusjohtajan palkka- ja muut vähäiset hallintokustannukset. Yhtiötä pääomitetaan vielä vuoden 2013 aikana siten, että oman pääoman määrä vastaa suunniteltua tasoa ja kaupunginvaltuuston päätöstä.

Yhtiön taloudesta ja rahoituksesta toiminnan luovutuksen jälkeen on tehty suunnitelmat ja laskelmat, jotka on esitetty liitteessä 1. Laskelmat on tehty varovaisuuden periaatteen mukaisesti ja tavoitteena on ollut saavuttaa tuloslaskelman tasapaino koko suunnittelukaudella ja edelleen määritellä kaupungin toiminta-avustuksen taso tämän perusteella. Toiminnan siirto tehdään liiketoimintakauppana. Omaisuuden arvo perustuu sen kirjanpitoarvoon, joka vastaa myös sen käypää arvoa. Koska yhtiön pääomarakenne on melko ohut, on perusteltua antaa kauppahinta yhtiölle korottomaksi velaksi ja konvertoida se myöhemmin vuonna 2014 sijoitetun vapaan pääoman rahastoon.

Esitetyissä laskelmissa kaupungin toiminta-avustuksen taso vaihtelee n. 3,6 – 3,8 milj. euron tasolla. Kyseinen nettomeno sisältyy kulttuurilautakunnan vuoden 2014 talousarvioon ja vuosien 2015 – 16 taloussuunnitelmaan. Teatterin peruskorjauksen valmistuttua tulee lisäksi harkittavaksi erillisen vuokra-avustuksen myöntäminen, koska yhtiön tulorahoituksen kasvu ei riitä voimakkaasti nousevan vuokrakulun kattamiseen.

Yhtiön talouden tasapainottamisen tekee haasteelliseksi kaupunginteatterin siirtyminen väistötilaan vuoden 2014 puolivälissä, mikä pienentää merkittävästi katsomopaikkojen määrää ja edelleen yhtiön tulonmuodotusta. Lisäksi väistötiloihin siirtymisestä aiheutuu muutto- ja varastotilakustannuksia, joiden lopullinen määrä on vaikeasti arvioitavissa.

Turun Kaupunginteatteri Oy:n arvonlisäverovelvollisuus

Turun Kaupunginteatteri Oy:n arvonlisäverokysymyksistä on pyydetty veroasiantuntijan lausunto.

Selvittelyn yhteydessä veroasiantuntija on pyytänyt Turun Kaupunginteatteri Oy:n arvonlisäverorekisteröintiin liittyvät asiakirjat yhtiön arvonlisäverostatuksen selvittämistä varten. Asiakirjojen mukaan yhtiö on ilmoittautunut liiketoiminnasta arvonlisäverovelvolliseksi 1.1.2014 alkaen. Yhtiö pitää toimintaansa yleishyödyllisenä.

Yleishyödyllinen yhteisö on arvonlisäverovelvollinen vain toiminnasta, josta saatua tuloa pidetään sen elinkeinotulona. Yhteisön on ilmoittauduttava arvonlisäverovelvolliseksi elinkeinotoiminnasta, ja ilmoittautumiseen perustuva rekisteröinti koskee vain tätä toimintaa. Yleishyödylliseksi katsottavaa toimintaa ei ilmoittautumisen perusteella saada arvonlisäverotuksen piiriin.

Mikäli yleishyödyllisellä yhteisöllä on yleishyödyllistä toimintaa, joka tapahtuu arvonlisäverolaissa tarkoitetulla tavalla liiketoiminnan muodossa, voi yhteisö hakeutua vapaaehtoisesti tällaisesta toiminnasta arvonlisäverovelvolliseksi. Vapaaehtoisen hakeutumisen myötä yhteisöä koskevat samat säännöt kuin muitakin verovelvollisia, eikä yleishyödyllisyyteen liittyviä erityissäännöksiä tällöin sovelleta. Yhteisö tilittää arvonlisäveron kaikesta liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta myynnistään, myös yleishyödyllisen toiminnan osalta, ja sillä on ostoista vastaava vähennysoikeus.

Vapaaehtoinen hakeutuminen tulee kyseeseen silloin, kun toiminta halutaan arvonlisäverotuksen piiriin myös yleishyödyllisenä pidettävän toiminnan osalta investointien ja kulujen vähennyskelpoisuuden turvaamiseksi. Hakeutuminen on kannattavaa esimerkiksi tilanteissa, joissa myyntiin sovelletaan alennettuja verokantoja, toimintaa rahoitetaan osittain arvonlisäverottomilla yleisavustuksilla tai tulossa on merkittäviä kiinteistö- tai muita investointeja.

Turun Kaupunginteatteri Oy:n tulevaa toimintaa on yhtiössä tarkoitettu harjoitettavan arvonlisäverollisena. Asiantuntijan ehdotuksen mukaan verollisuus on kannattavaa, koska teatterilippuihin sovelletaan 10 %:n alennettua verokantaa (ja verollisiin hankintoihin taas soveltuu pääosin 24 %:n verokanta) ja toiminnan rahoitus koostuu yli 50 % kaupungin ja valtion arvonlisäverottomista yleisavustuksista. Teatteritiloissa on lisäksi alkamassa mittava korjaushanke, johon sisältyvä arvonlisävero on kiinteistön omistavalle Turun kaupungille vähennyskelpoinen vain, jos yhtiön toiminta on verollista ja vuokraus voidaan näin käsitellä verollisena.

Jotta yhtiön yleishyödyllisenä pidettävää toimintaa voidaan käsitellä arvonlisäverollisena ja sen myötä saavuttaa edellä kuvattuja etuja, on yhtiön myös hakeuduttava toiminnastaan vapaaehtoisesti arvonlisäverovelvolliseksi. Veroasiantuntija on suositellut, että yhtiö tässä yhteydessä myös varmistaa toiminnan yleishyödyllisyyden verovirastolta haettavalla ennakkoratkaisulla.

Yhtiötä on ohjeistettu ja yhtiö on ryhtynyt veroasiantuntijan esittämiin toimenpiteisiin.

Arvonlisäveroasiantuntija on hyväksynyt osaltaan toiminnan luovutusasiakirjan arvolisäveroa koskevan ehdon.

Valtionosuuksien siirto

Turun kaupunginvaltuuston 18.6.2012 § 152 päätöksen mukaan Turun Kaupunginteatteri Oy on kaupungin 100 % omistama yhtiö, jonka tehtävänä on ylläpitää taiteellisesti korkeatasoista ja asiakaslähtöistä teatteria Turussa. Valtuuston päätöksen mukaan yhtiö saa rahoituksensa valtionosuuksista, lipputuloista ja muista liiketoiminnan tuloista sekä kaupungin sopimusohjauksella yhtiöön kanavoitavasta tulosta.

Turun kaupunginteatterin valtionosuustehtävä siirtyy 1.1.2014 alkaen Turun Kaupunginteatteri Oy:lle.

Valtionosuuksien siirtämisestä Turun Kaupunginteatteri Oy:lle on tehty Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 23.9.2013 (OKM/26/221/2013).

Ohjausmalli

Kaupunginhallitus päätti 25.6.2012 § 339 yhtiön perustamisen täytäntöönpanoa koskevassa päätöksessään, että yhtiön valvontavastuuhenkilöksi nimetään kaupunginjohtaja Aleksi Randell ja yhtiö lisätään konserniohjeen mukaisiin strategisiin yhtiöihin.

Kuntalain 13 §:n (27.4.2007/519) mukaan valtuuston tulee muun ohella päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista.

Turun kaupunginhallituksen johtosäännön 9 §:n 4-kohdan mukaisesti kaupunginhallituksen konsernijaoston tehtävänä on huolehtia strategisiksi yhteisöiksi määritettyjen yhteisöjen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden määrittelystä ja seurannasta.

Turun kaupunki asettaa Turun Kaupunginteatteri Oy:lle tavoitteet talousarvion laatimisen yhteydessä kulloinkin valitun mittariston ja seurantajärjestelmän mukaisesti. Valmistelussa tulee kiinnittää huomiota siihen, että mittarit ovat riittävän informatiivisia sekä antavat oikeaa ja tarpeellista tietoa Turun kaupungille omistajana. Yhtiölle asetettavista tavoitteista neuvotellaan vapaa-aikatoimen kanssa, jolloin otetaan huomioon kaupunginhallituksen ja lautakunnan välisen sopimuksen kaupunginteatteria koskevat tavoitteet.

Turun Kaupunginteatteri Oy raportoi toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta Turun kaupungin toiminnan- ja talouden seurantaraportoinnin yhteydessä kaupunginhallituksen konsernijaostolle.

Turun Kaupunginteatteri Oy tekee kulttuurilautakunnan kanssa sopimuksen, jossa määritellään yhtiön teatteripalveluiden tavoitteet ja kaupungin osoittaman avustuksen suuruus. Sopimuksen sisällön ja tavoitteiden tulee olla kulttuurilautakunnan ja kaupunginhallituksen välisen strategisen palvelusopimuksen mukaisia. Lautakunnan ja yhtiön välisessä sopimuksessa otetaan huomioon toimialaa ja teatteritoimintaa koskevat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Yhtiö raportoi yhteistyösopimuksen tavoitteiden toteutumisesta kulttuurilautakunnalle.  

Henkilöstösopimus

Liikkeen luovutusta koskevat normit ovat liikkeenluovutusdirektiivi (2001/23/EY), työsopimuslaki, laki kunnallisesta viranhaltijasta sekä laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa.

Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Saman pykälän 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle.

Lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa mukaisesti liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niille henkilöstön edustajille, joiden edustamia työntekijöitä luovutus koskee:

1) luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta;

2) luovutuksen syyt;

3) luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset; sekä

4) suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet.

Luovuttajan on annettava hallussaan olevat edellä tarkoitetut tiedot henkilöstön edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteuttamista. Luovutuksensaajan on annettava 1 momentissa mainitut tiedot henkilöstön edustajille viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta.

Kaupunginhallituksen hallintojaosto (1.10.2010 § 215) ja kaupunginhallitus (4.10.2010 § 516) ovat käsitelleet kaupungin omien toimintojen yhtiöittämiseen liittyvät henkilöstöä koskevat periaatteet.

Kaupunginhallitus on 15.10.2012 § 467 päättänyt, että eläkemenoperusteinen maksu siirretään osakeyhtiömuotoiselle Turun kaupunginteatterille, että kaupunki tekee perustettujen yhtiöiden kanssa sopimukset eläkemenoperusteisten maksujen siirtämisestä yhtiöiden vastuulle ja että yhtiöille siirrettävä eläkemenoperusteinen maksu vastaa lähtökohtaisesti Kuntien eläkevakuutuksen laskuttamia, Turun Kaupunginteatterin palveluksesta karttuneista eläkkeistä maksettavia eläkemenoperusteisia maksuja. Kaupunginteatterin osalta määrä on noin 400.000 euroa.

Turun kaupunginhallituksen konsernijaosto on 26.8.2013 § 78 päättänyt ilmoittaa Turun Kaupunginteatteri Oy:lle omistajan ennakkonäkemyksenä, että yhtiön tulee järjestäytyä työnantajana Suomen Teatterit ry:n kautta.

Henkilöstösopimusneuvottelu on saatu päätökseen 1.10.2013. Työnantajan neuvotteluosapuolina ovat olleet pääsopijajärjestöjen edustajina JUKO ry, Jyty Turku ry, Tekniikka ja Terveys KTN Turku ry sekä Turun yhteisjärjestö JHL ry. Neuvottelun tuloksena saavutettu henkilöstösopimus on liitteenä 3.

 Keskitettyjen konsernipalveluiden linjaus

Konsernijaosto käsitteli 5.12.2011 § 93 kysymystä keskitetyistä konsernipalveluista ja päätti ilmoittaa omistajan ennakkonäkemyksenä, että Turun Seudun Kuntatekniikka Oy, Turun Seudun Rakennustekniikka Oy ja Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy käyttävät seuraavia keskitettyjä konsernipalveluja: taloushallinto, rahoitus, IT, dokumenttienhallinta, lakipalvelut, palvelussuhdeneuvonta sekä hankinta- ja logistiikkapalvelut. Näitä palveluita koskien tarkemmat ohjeet annetaan keskushallinnon toimintasäännön mukaan toimi-alakohtaisesti. Lisäksi konsernijaosto päätti, että yhtiön tulee tiedustella omistajan ennakkonäkemystä viestinnän ja markkinoinnin linjaratkaisuista, jotta yhtiön viestintä ja markkinointi nivoutuu tarvittavien osin yhdeksi kokonaisuudeksi konsernin viestinnän ja markkinoinnin kanssa. Kaupunginjohtaja oikeutettiin antamaan tarvittavat ohjeet koskien yhtiön viestinnän ja markkinoinnin linjaratkaisuja, sekä muita muihin kuin edellä mainittuihin keskitettyihin konsernipalveluihin ja yhtiöiden toiminnan käynnistämisvaiheessa ratkaistavaksi tuleviin omistajan ennakkonäkemystä edellyttäviin kysymyksiin. Lisäksi konsernijaosto päätti, että konserniyhteisöille järjestettävien keskitettyjen konsernipalvelujen toteuttamisesta raportoidaan vuosittain ja tarvittaessa.

Turun Kaupunginteatteri Oy:n osalta tulee noudattaa keskitettyjen konsernipalveluiden linjausta.

Kaupunginjohtajan työryhmässä nimetyt tahot olleet mukana esityksen valmistelussa kaupunginjohtajan 19.4.2013 § 83 päätöksen edellyttämällä tavalla eikä niillä ole asiaan huomautettavaa.

Liite 1Talouden mallinnus

Liite 2Toiminnan luovutusasiakirja luonnos liitteineen

Liite 3Henkilöstösopimus

Liite 4Henkilöstö (ei julkisuuteen)

Liite 5Oikeudelliset riidat (ei julkisuuteen)

Oheismateriaali 1Teatterin sopimusluonnos 2014–2016

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyy osaltaan liitteet 1-3 ja päättää saattaa esitetyn toiminnan luovutuksen sopimuskokonaisuuden kaupunginhallituksen päätettäväksi. Tässä yhteydessä kaupunginhallituksen tulee päättää, että Turun Kaupunginteatteri Oy:n toiminnan luovuttamisen rahoittamiseksi myönnetty koroton velka konvertoidaan yhtiön sijoitetun pääoman rahastoon vuoden 2014 aikana.

Lisäksi konsernijaosto päättää, että Turun Kaupunginteatteri Oy:n tulee noudattaa keskitettyjen konsernipalveluiden linjausta.

Kaupunginjohtaja oikeutetaan tekemään toiminnan luovutukseen liittyviin asiakirjoihin tarpeellisia lisäyksiä, muutoksia ja tarkennuksia.

Päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaiseksi tuloa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 448

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen:

Turun Kaupunginteatteri Oy:n hallitus on 31.10.2013 päättänyt osaltaan hyväksyä Turun Kaupunginteatteri Oy:n talouden mallinnuksen, toiminnan luovutusasiakirjaluonnoksen ja henkilöstösopimuksen konsernijaoston päätöksen mukaisesti.

Liite 1Talouden mallinnus

Liite 2Toiminnan luovutusasiakirja luonnos liitteineen

Liite 3Henkilöstösopimus

Liite 4Henkilöstö (ei julkisuuteen)

Liite 5Oikeudelliset riidat (ei julkisuuteen)

Oheismateriaali 1Teatterin sopimusluonnos 2014–2016

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että toiminnan luovutukseen liittyvä sopimuskokonaisuus hyväksytään,

että Turun Kaupunginteatteri Oy:n toiminnan luovuttamisen rahoittamiseksi myönnetty koroton velka konvertoidaan yhtiön sijoitetun pääoman rahastoon vuoden 2014 aikana,

että kaupunginjohtaja oikeutetaan tekemään toiminnan luovutukseen liittyviin asiakirjoihin tarpeellisia lisäyksiä, muutoksia ja tarkennuksia ja

että tämä päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaiseksi tuloa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedTurun Kaupunginteatteri Oy
tpvKonsernihallinto, lakiasiat
tpvKonsernihallinto, strateginen HR
tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tiedVapaa-aikatoimiala
tiedRandell Aleksi


Liitteet:

Khkon § 97
Liite 1:Talouden mallinnus
Liite 2:Toiminnan luovutusasiakirja liitteineen
Liite 3:Henkilöstösopimus

Kh § 448
Liite 1:Talouden mallinnus
Liite 2:Toiminnan luovutusasiakirja luonnos liitteineen 1-6
Liite 3:Henkilöstösopimus
Liite 4:Henkilöstö (ei julkisuuteen)
Liite 5:Oikeudelliset riidat (ei julkisuuteen)