Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta25410.09.20134
Kaupunginhallitus40030.09.20135

2109-2012 (233)

Ilmanlaadusta Turun kaupunkiseudulla vuonna 2012 (Yt)

Tiivistelmä:

Raportti ilmanlaadusta Turun kaupunkiseudulla vuonna 2012 on valmistunut. Turun keskustassa ilmanlaatu oli vuonna 2012 ilmanlaatuindeksillä luonnehdittuna yleensä tyydyttävää. Vuoden korkeimmat ilmanlaatuindeksin arvot aiheutuivat kohonneista hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista. Mittauksia on Kauppatorin lisäksi tehty Ruissalossa ja Orikedolla.

Ksylk § 254

Ympäristönsuojelu / vs. ympäristötarkastaja Toni Mattila 2.9.2013

Tiivistelmä:

Raportti ilmanlaadusta Turun kaupunkiseudulla vuonna 2012 on valmistunut. Rikkidioksidipitoisuuksia mitattiin Turussa Ruissalon Saaronniemessä. Mitatut rikkidioksidipitoisuudet olivat hyvin alhaisia. Typpidioksidipitoisuuksia mitattiin Ruissalossa, Kauppatorilla ja Orikedolla. Mitatut pitoisuudet eivät ylittäneet ohjearvoja. Hengitettäviä hiukkasia mitattiin Kauppatorilla ja Orikedolla. Orikedolla mitattiin lisäksi pienhiukkasia. Hengitettävien hiukkasten osalta Kauppatorilla ylitettiin ohjearvo yhtenä vuorokautena. Hengitettävien hiukkasten pitoisuus oli korkea erityisesti kevään katupölyaikana. Hiilimonoksidia mitattiin Kauppatorilla. Mitatut hiilimonoksidipitoisuudet olivat alhaisia. Otsonia mitattiin Ruissalossa. Mitatut otsonipitoisuudet eivät ylittäneet valtioneuvoston antamaa tavoitearvoa.

Turun seudun ilmansuojelun yhteistyöryhmän raportti ilmanlaadusta vuonna 2012 on valmistunut. Raportissa käsitellään Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Kaarinassa ja Paraisilla mitattuja ilman epäpuhtauspitoisuuksia.

Turun keskustassa ilmanlaatu oli vuonna 2012 ilmanlaatuindeksillä luonnehdittuna yleensä tyydyttävää. Vuoden korkeimmat ilmanlaatuindeksin arvot aiheutuivat kohonneista hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista. Ilmanlaatuindeksin jakautuminen eri luokkiin Turun keskustan mittausasemalla vuosina 2007 – 2012:

Luokittelu200720082009201020112012
Hyvä5451665957103
Tyydyttävä218237228231242231
Välttävä766852605726
Huono137111255

Erittäin

huono

234201

Rikkidioksidi

Vuonna 2012 Turun, Kaarinan, Raision, Naantalin ja Paraisten ympäristönsuojelulain nojalla lupavelvollisten laitosten rikkidioksidipäästöt olivat yhteensä noin 3300 tonnia. Turussa sijaitsevien laitosten rikkidioksidipäästöt olivat noin 540 tonnia. Suurimmat yksittäiset rikkidioksidin päästölähteet Turun seudulla olivat Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitos (noin 1336 tonnia, laitos Turun Seudun Energiatuotanto Oy:n (TSE) hallinnassa) ja Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamo (noin 1285 tonnia).

Turussa rikkidioksidin pitoisuuksia mitattiin Ruissalon mittausasemalla. Pitoisuudet mittausasemalla olivat yleensä hyvin alhaisia. Rikkidioksidin vuosikeskiarvo oli 3 µg/m3. Ohjearvon tai raja-arvon numeroarvon ylittäviä pitoisuuksia ei mitattu.

Typen oksidit

Lupavelvollisten laitosten typen oksidien kokonaispäästö typpidioksidiksi laskettuna oli Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa ja Paraisilla yhteensä noin 5600 tonnia. Turussa sijaitsevien laitosten päästöt olivat yhteensä noin 590 tonnia. Suurin yksittäinen typen oksidien päästölähde Turun seudulla oli Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitos (noin 3119 tonnia, laitos TSE:n hallinnassa). Liikenteestä aiheutuvat typen oksidien päästöt olivat Turussa noin 653 tonnia.

Typen oksideja mitattiin Turussa vuonna 2012 Kauppatorin, Ruissalon ja Orikedon mittausasemilla. Kauppatorin mittausaseman typpidioksidin vuosikeskiarvo oli 26 µg/m3, Ruissalon 8 µg/m3 ja Orikedon 12 µg/m3. Vuosikeskiarvolle on annettu raja-arvo 40 µg/m3

Millään mittausasemalla ei mitattu typpidioksidin ohjearvojen ylittäviä pitoisuuksia vuonna 2012. Korkein ohjearvoon verrattava pitoisuus Turussa mitattiin Kauppatorilla tammikuussa, jolloin vuorokausikeskiarvo oli 60 µg/m³ (86 % ohjearvosta). Typpidioksidin raja-arvon numeroarvon ylityksiä ei mitattu Turun seudulla vuonna 2012. Orikedolla korkein ohjearvoon verrattava pitoisuus mitattiin helmikuussa, jolloin vuorokausikeskiarvo oli 47 µg/m3 (67 % ohjearvosta).

Kauppatorin typpidioksidipitoisuuden tunnuslukuja vuosina 2007 – 2012:

Kauppatori NO2 (µg/m 3)200720082009201020112012

Vuosikeskiarvo

(raja-arvo 40 µg/m3)

292729333026

Korkein ohjearvoon verrattava vrk-arvo

(ohjearvo 70 µg/m3)

615969726860

Korkein ohjearvoon verrattava tuntiarvo

(ohjearvo 150 µg/m3)

918412510211086

Hiukkaset

Lupavelvollisten laitosten hiukkaspäästöt olivat Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa ja Paraisilla yhteensä noin 460 tonnia. Suurimmat yksittäiset päästölähteet olivat Neste Oil Oyj:n Naantalin jalostamo (noin 224 tonnia) ja Fortum Power and Heat Oy:n Naantalin voimalaitos (noin 128 tonnia, laitos TSE:n hallinnassa). Turussa sijaitsevien laitosten päästöt olivat noin 42 tonnia. Liikenteen pakokaasupäästöistä aiheutuva hiukkaspäästö oli Turussa noin 37 tonnia.

Hengitettäville hiukkasille on annettu vuorokausiraja-arvo (50 µg/m3), joka saa kalenterivuoden aikana ylittyä 35 kertaa ennen kuin raja-arvo katsotaan ylittyneeksi. Hengitettävien hiukkasten raja-arvon numeroarvo ylittyi vuonna 2012 Kauppatorilla neljänä vuorokautena. Vuonna 2011 numeroarvon ylityksiä oli kahtena, vuonna 2010 kuutena, vuosina 2009 ja 2008 seitsemänä ja vuonna 2007 viitenätoista vuorokautena.

Hengitettävien hiukkasten pitoisuus Kauppatorilla vuonna 2012 ylitti vuorokausiohjearvon (70 µg/m3) kerran. Korkein ohjearvoon verrattava pitoisuus mitattiin maaliskuussa, jolloin pitoisuus oli 89 µg/m3 (127 % ohjearvosta).

Kauppatorin hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien tunnuslukuja vuosina 2007 – 2012:

Kauppatori PM10 (µg/m 3)200720082009201020112012
Vuosikeskiarvo181717151514

Korkein ohjearvoon verrattava vrk-arvo

(ohjearvo 70 µg/m3)

8011158744789

Orikedolla mitattiin hengitettävien hiukkasten (PM10) lisäksi pienhiukkasten (PM2,5) pitoisuuksia. Hengitettävien hiukkasten ohjearvoon verrattavat vuorokausiarvot Orikedolla vaihtelivat kesäkuun 13 µg/m3:n ja maaliskuun 32 µg/m3:n välillä (19 % − 46 % ohjearvosta). Pienhiukkasten vuosikeskiarvolle on annettu raja-arvo 25 µg/m3. Orikedon aineistosta laskettu vuosikeskiarvo vuonna 2012 oli 8,3 µg/m3.

Hiilimonoksidi

Hiilimonoksidin eli hään pitoisuuksia mitattiin Turun keskustan mittausasemalla Kauppatorilla. Hiilimonoksidi pitoisuudet olivat alhaisia eivätkä ylittäneen kahdeksan tunnin keskiarvolle annettua ohjearvoa (8 mg/m3). Korkein kahdeksan tunnin pitoisuus (1,1 mg/m3) mitattiin lokakuussa.

Otsoni

Otsonipitoisuuksia mitattiin Ruissalon mittausasemalla. Korkeimmat 8 tunnin keskiarvot mitattiin heinäkuussa, jolloin keskiarvo oli 110 µg/m3 (92 % tavoitearvosta). Tavoitearvoa ei siis ylitetty lainkaan vuonna 2012. Myöskään vuonna 2011 tavoitearvoa ei ylitetty. Vuonna 2010 tavoitearvo ylitettiin viitenä vuorokautena. Tavoitearvo saa ylittyä enintään 25 päivänä kalenterivuodessa kolmen vuoden keskiarvona. Korkein otsonipitoisuuden tuntiarvo mitattiin toukokuussa (124 µg/m3).

Ruissalon otsonipitoisuuksien tunnuslukuja vuosina 2007 – 2012:

Ruissalo O3 (µg/m 3)200720082009201020112012
Korkein 8 tunnin keskiarvo 11012590129115110
Korkein tuntiarvo11813695147125124

Oheismateriaali 1Vuosiraportti 2012 (jaetaan kokouksessa)

Toimialajohtaja Markku Toivonen:

EhdotusKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättää merkitä raportin tiedoksi ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle sekä kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalle ja rakennuslautakunnalle tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 400

Oheismateriaali 1Turun kaupunkiseudun ilmanlaatu vuonna 2012

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä raportin Turun kaupunkiseudun ilmanlaadusta vuonna 2012 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.