Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus37616.09.20132

10244-2013 (011)

Turun ammattikorkeakoulu Oy:n tiedustelu omistajan ennakkonäkemyksen saamiseksi toimilupahakemuksesta

Tiivistelmä:

Turun ammattikorkeakoulu Oy on tiedustellut omistajan ennakkonäkemystä toimilupahakemuksestaan. Kaupunginhallitukselle esitetään, että se päättäisi ilmoittaa yhtiölle omistajan ennakkonäkemyksenä, että yhtiö voi jatkaa toimilupahakemuksen valmistelua esitetyltä pohjalta ja päättää sen jättämisestä valtioneuvostolle syyskuun loppuun mennessä. Salassa pidettävä asia: Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 § 20-kohta

Kh § 376

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

Tiedustelu

Turun ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus päätti 19.8.2013 kokouksessaan pyytää omistajan ennakkonäkemystä toimilupahakemuksesta, joka tulee toimittaa ministeriöön 31.9.2013 mennessä. Toimiluvan hakijana on yhtiö ja strategisena asiana siitä tulee kuulla omistajaa.

Tausta

Valtioneuvoston linjauksen mukaisesti ammattikorkeakoulujen toimiluvat on tarkoitus uudistaa 1.1.2014 alkaen. Kaikkien nykyisten ammattikorkeakoulujen ylläpitäjien toimiluvat päättyvät vuoden 2013 lopussa ja uusien ammattikorkeakoulujen ylläpitäjien tulee hakea uutta toimilupaa valtioneuvostolta 31.9.2013 mennessä. Turun ammattikorkeakoululle toimilupaa hakee Turun ammattikorkeakoulu osakeyhtiö, joka ottaa vastuulleen Turun kaupunginhallitukselta ylläpitäjän tehtävät 1.1.2014 alkaen. OKM on ohjeistanut toimiluvan hakijoita ja laatinut lomakkeen tätä varten.

Ammattikorkeakoulujen toimiluvista säädetään ammattikorkeakoululain (351/2003) 6 §:ssä. Hallituksen esityksessä (HE 9/2013 vp) toimilupaa koskevaa sääntelyä on ehdotettu muutettavaksi seuraavasti:

”Valtioneuvosto voi myöntää ammattikorkeakoulun toimiluvan kunnalle tai kuntayhtymälle taikka rekisteröidylle yhteisölle. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että ammattikorkeakoulu on koulutustarpeen vaatima ja että hakijalla on taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset ammattikorkeakoululain 4 §:n mukaisten tehtävien asianmukaiseen järjestämiseen toiminnan laatu, vaikuttavuus ja tehokkuus huomioon ottaen. Valtioneuvoston asetuksella säädetään toimiluvan hakemisesta ja toimilupahakemukseen liitettävistä asiakirjoista ja selvityksistä. Toimiluvan saajalla on oikeus ylläpitää ammattikorkeakoulua, jossa annetaan ammattikorkeakouluopetusta toimiluvassa määrätyn koulutustehtävän mukaisesti. Toimiluvassa voidaan ammattikorkeakoululle määrätä myös sen tehtäviin kohdistuvia kehittämis- ja muita velvoitteita.”

Valmistelu

Turun kaupunginjohtaja asetti toimilupaa valmistelavan työryhmän 13.2.2013. Työryhmän tehtävänä oli valmistella ehdotus toimilupahakemukseksi Turun ammattikorkeakoulu Oy:n hallitukselle ja kaupunginjohtajalle. Rehtorin johdolla työskennelleeseen työryhmään kuuluivat lisäksi AMK Oy:n toimitusjohtaja, vararehtorit, talousjohtaja ja kehitysjohtaja. Työskentelyn aikana kuultiin mm. työ- ja elinkeinoelämän sekä opiskelijoiden edustajia. Valmistelun etenemisestä tiedotettiin henkilöstölle yhtiön ja ammattikorkeakoulun koolle kutsumissa henkilöstötilaisuuksissa maaliskuussa ja kesäkuussa. Turun AMK:n YT-ryhmä käsitteli hakemusta 22.8.2013. Sillä ei ollut merkittävää huomautettavaa hakemukseen. Turun kaupungin yhteistyötoimikunta käsitteli asiaa 3.9.2013 todeten, että sillä ei ole huomautettavaa asian suhteen ja että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain mukainen yhteistoimintavelvoite on tällä käsittelyllä tässä käsittelyssä mukana olleiden seikkojen osalta täytetty.

Yhtiön hallitus merkitsi työryhmän ehdotuksen vastaanotetuksi 25.6.2013 kokouksessa. Toimilupahakemusta on sen jälkeen täydennetty toimitusjohtajan ohjeistuksella. Hakemuksen painopisteistä on käyty neuvotteluja Turun yliopiston, Novian, Humakin ja Diakin kanssa. Lisäksi suurten kaupunkien ammattikorkeakoulut ovat pitäneet yhteyttä valmistelun aikana.

Valmisteluaikataulu on ollut/on seuraava:

· 25.6. Oy:n hallitus kuulee ja vastaanottaa työryhmän esityksen

· 19.8. Oy:n hallitus käsittelee ja pyytää omistajien ennakkonäkemyksen hakemusluonnokseen

· 26.8. kaupunginhallituksen konsernijaosto käsittelee  

· 11.9. Oy:n hallitus käsittelee

· 16.9. kaupunginhallitus käsittelee asiaa

· 25.9. Oy:n hallitus hyväksyy hakemuksen toimitettavaksi valtioneuvostolle

· Hakijoiden tulisi varautua 11.10., 16.10. ja 18.10. mahdollisiin neuvotteluihin ministeriön kanssa

· 5.12 tai 12.12 Valtioneuvostokäsittelyt

· 1.1.2014 Toimiluvat tulevat voimaan

Kuten edellä olevasta valmisteluaikataulusta ilmenee, konsernijaosto on käsitellyt asia kokouksessaan 26.8.2013. Konsernijaosto on tuolloin merkinnyt toimiluvan valmistelutilannetta koskevan katsauksen tiedoksi. Ottaen huomioon asian merkittävyyden, tuodaan asia kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Ammattikorkeakoulun toimilupaa koskevan asian käsittelyn jälkeen tuodaan myöhemmin erillisinä kokonaisuuksina käsittelyyn yhtiön perustamiseen liittyvä liiketoimintakauppa ja investointirahaston käyttö. 

Hakemuksen keskeiset perustelut toimiluvalle

Liitteenä 1 olevasta hakemuksesta ilmenevät keskeiset perustelut toimiluvalle ovat seuraavat:

- Turun ammattikorkeakoulu on kyennyt määrittämään tulevaisuudelle neljä painopistealaa, joilla koulutusta ja TKI-toimintaa järjestetään; 1) tekniikka, 2) sosiaali- ja terveys, 3) liiketalous ja 4) kulttuuri. Valituilla aloilla Turun ammattikorkeakoululla on alueellinen koulutusvastuu ja ne muodostavat kansallisesti merkittäviä osaamiskeskittymiä alueen yliopistojen ja muiden ammattikorkeakoulujen kanssa.

- Turun ammattikorkeakoulu on toimintakaudellaan osoittanut kykenevänsä toteuttamaan tuloksellisesti ja laadukkaasti tutkintokoulutustehtävän, tutkimus- ja kehitystyötä sekä alueen kehittämistehtävää.

- Haetun koulutustarjonnan tarpeellisuuden osoittavat valmistuneiden erittäin hyvä työllistyminen ja sijoittuminen talousalueelle. Turun ammattikorkeakoulu on ainoa monipuolinen tekniikan alan korkeakoulu maakunnassa.

- Opetukseen integroitu, työelämää ja alueen kehittymistä tukeva tutkimus- ja kehitystoiminta on korkeatasoista, kansainvälistä ja uskottavaa, mitä osoittaa nopeasti kasvanut ulkoinen rahoitus.

- Järjestäjä- ja toimipisteverkkoa on uudistettu voimakkaasti 2000-luvulla ministeriön tavoitteiden mukaisesti. Turussa toimintaa suunnitellaan keskitettävän Kupittaan kampusalueelle, mikä vahvistaa työelämäyhteistyötä sekä tehostaa ratkaisevasti tukitoimintoja ja tilankäyttöä.

- Turun ammattikorkeakoululla on kansainvälinen CARPE-kumppanuusverkosto sekä strateginen liittouma Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa.

- Turun ammattikorkeakoulun toiminnan tehokkuutta, tuloksellisuutta, asiakaslähtöisyyttä varmistaa laatujärjestelmä, joka on läpäissyt Korkeakoulujen arviointineuvoston auditoinnin vuonna 2010.

- Ylläpitäjäyhtiön vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden tunnusluvut ovat suunnitellulla pääomituksella vakaalla pohjalla. Tilikauden tulos on positiivinen koko tarkastelukauden ajan, mikä edellyttää suunniteltujen sopeutustoimien ja rakenteellisten muutosten läpikäymistä.

- Ylläpitäjäyhtiön perustamis- ja osakassopimuksissa on ennakoitu valmisteilla oleva AMK-lain muuttuminen mahdollisimman hyvin.

Liite 1Turun ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen pöytäkirjanote

Liite 2Hakulomake ammattikorkeakoulun toimilupaa varten liitteineen

Oheismateriaali 1Turun ammattikorkeakoulu Oy:n tiedustelu

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää ilmoittaa Turun ammattikorkeakoulu Oy:lle omistajan ennakkonäkemyksenä, että yhtiö voi jatkaa toimilupahakemuksen valmistelua esitetyltä pohjalta ja päättää sen jättämisestä valtioneuvostolle syyskuun loppuun mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä Turun ammattikorkeakoulu Oy:n toimitusjohtaja Sami Savolainen.

Jakelu

tiedTurun ammattikorkeakoulu Oy


Liitteet:

Kh § 376
Liite 1:Turun AMK Oy:n hallituksen pöytäkirjanote
Liite 2:Hakulomake ammattikorkeakoulun toimilupaa varten liitteineen