Hyvinvointitoimialan sopeuttamistoimenpiteet vuonna 2013

 

Toimenpide

Perustelu

Arvioitu vaikutus vuonna 2013

Arvioitu vaikutus vuosina 2014-2016

Koko toimialaa koskevat toimenpiteet

1. Tulosalueille ja tulos­yksiköille esimiesjakeluna annettu ohje kustannusten hallitsemiseksi vuonna 2013

Hyvinvointitoimialalla 22.5.2013 toimialajohtajan ja palvelutuotantojohtajan allekirjoituksella annetun ohjeen tavoitteena on:

suosia talkoovapaiden antamista niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista ilman sijaisten palkkausta ja ylitöiden käyttöä.

minimoida sijaisten käyttöä perustehtävien sen mahdollistaessa

järjestellä työt siten, että tilapäisiä palkkaamislupia ei tarvita

säästää investointimäärärahoja niissä kohteissa, joissa se on mahdollista niin, että hankkeen toteuttaminen ei kohtuuttomasti kärsi.

tehdä vain sellaisia käyttöomaisuusinvestointeja, joka ovat toiminnan kannalta välttämättömiä tai lisäävät tuottavuutta.

suorittaa vain toiminnan kannalta ehdottoman tarpeelliset käyttötaloudesta maksettavat tavara/palveluhankinnat

 

Tässä yhteydessä otetaan huomioon myös seuraavat toimenpiteet:

Kriittinen suhtautuminen ostopalvelujen hinnantarkistuksiin

Joulunajan toiminnan supistukset 2013

Oman tuotantokapasiteetin 100% käyttötavoite ja ajoittaisten ylipaikkojen käyttäminen

Muiden kuntien Turkuun sijoittamien lasten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten periminen ao. kunnilta

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory):

Sitova säästötavoite

1 270 000 €

 

Sosiaalityö: 500 000 €

Perusterveydenhuolto: 220 000 €

Oma erikoissairaanhoito: 150 000 €

Kuntoutumispalvelut: 150 000 €

Vanhuspalvelut: 250 000 €

 

* PTH:n 220 000 € koostuu suun terveydenhuollon tulolisäyksestä 200 000 € ja palkkasäästöistä 20 000 5

 

Vastuuhenkilö:

Ao. tulosaluejohtaja

 

Raportointi:

Kuukausittain toimialan johtoryhmässä. Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tarvittaessa kuukausiraportoinnin yhteydessä.

Vähennys: 3 000 000 €/vuosi

2. Toimialan avustusstrategian uudelleen rakentaminen periaatteella ”Jaetaan harvemmille, mutta toimialan tavoitteiden kannalta vaikuttavampaan toimintaan”

Vuoden 2013 avustusresurssit 1,4 M€ jaettu (Perla 16.1.2013 § 3-4)

Ei vaikutusta vuoden 2013 talousarvioon säästöjen osalta

Vastuuhenkilö:

Ao. palvelujohtaja

Valmistelu:

Otetaan huomioon alkuvuodesta 2014 avustusvalmistelussa

Vähennys: 500 000 €/vuosi

3. Koulutusmenojen karsiminen ja keskitettyjen koulutuksien jaksottaminen pidemmälle aikajänteelle

Koko toimialan koulutuskustannukset laskutavasta riippuen vuositasolla 1 000 000 – 1 500 000 €

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory):

Sitova säästötavoite

200 000 € (koulutuskustannukset ja siihen liittyvät palkkayms. menot)

Vastuuhenkilö:

Ao. tulosaluejohtaja

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

 

Vähennys: 200 000 €/vuosi

4. Hyvinvointitoimialan johdon palkattomat lomat/talkoovapaat

Toimialajohdon, keskitettyjen hallintopalvelujen johdon, tulosaluejohdon ja tulosyksikköjohtajien palkattomat lomat/talkoovapaat

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory):

Sitova säästötavoite

75 000 € (palkkamenot)

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Ei tiedossa

5. Hälytysrahojen käytön vähentäminen koko toimialalla tarveharkintaa käyttäen

 

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory):

Sitova säästötavoite

30 000 € (palkkamenot)

Vastuuhenkilö:

Ao. tulosaluejohtaja

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Laskeva trendi

6. Kokouspalveluista karsiminen

Vuonna 2012 tilattiin kokouspalveluita yhteensä 170 000 €:n arvosta. Loppuvuodeksi otetaan käyttöön tiukka tarveharkinta.

 

 

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

120 000 €

Vastuuhenkilö:

Ao. tulosaluejohtaja

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

 

7. Koulutuskorvausten nettohanketilille kertyneiden resurssien karsiminen

Nettohanketilillä koulutuskorvauksia on nettona tällä hetkellä 290 000 € ja ne on ennusteessa laskettu käytettäväksi kokonaan. Tililtä maksetaan tänä vuonna ainoastaan sovitut LOVE-lääkehoitokoulutukset ja syksyllä 2013 käynnistyvän hyvinvointitoimialan esimiesvalmennuksen kustannukset

 

 

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

250 000 €

Vastuuhenkilö:

Palvelutuotantojohtaja

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

 

8. Toimialan merkittävien kehittämishankkeiden aktiivinen toimeenpano ja ulkopuolisen kehittämispanoksen hankkiminen toimialalle

Potentiaaliset rahoitustahot: STM, Tekes, Sitra, EU (ELY), Työsuojelurahasto ja niin edelleen

Tulojen kasvu lisärahoituksen muodossa: 800 000 €

Vastuuhenkilöt: Toimialajohtaja, palvelutuotantojohtaja ja ao. tulosaluejohtaja

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Tavoitteena: 2 000 000 – 3 000 000 vuosittainen lisärahoitus

9. Tuotannon kriittisten kehittämiskohteiden projektoiminen ja muutoshankkeiden läpivienti

Toteutus vuosina 2013-2014:

Lastensuojelun palvelujärjestelmä

Ikäihmisten ehkäisevät palvelut ja kotihoito

Työllisyysasiat ja pitkäaikaistyöttömyyden hoito

Vammaispalvelut

Terveysasemien toiminta ja terveysasemien mahdolliset hallinnolliset uudelleen järjestelyt

Osaamisen johtamisen strategiahanke

Ei yksilöitävissä vielä tässä vaiheessa

Vastuuhenkilö: Palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen

Raportointi:

Hankesuunnitelmat 09/2013

Väliraportti 12/2013

Ei yksilöitävissä vielä tässä vaiheessa

 

Sosiaalityön tulosalue

10. Työntekijäresurssien uudelleen kohdentaminen lastensuojelun palveluissa

Toimialajohtajan päätöksellä tehdään kesäkuussa YT-menettelyjen jälkeen seuraavat vakanssisiirrot työvoimaresurssien uudelleen kohdennuksena:

Sosiaalityön tulosalueelta siirretään ehkäisevän perhetyön osuus perusterveydenhuollon tulosalueen ehkäisevän terveydenhuollon perhetyöhön yksi (1) vakanssi 1.8.2013 lukien. Tavoitteena on rakentaa selkeä kokonaisuus ennaltaehkäisevän lastensuojelun osalta, jolloin koko ennaltaehkäisevä työ (neuvolan perhetyö, Torinkulma, lapsiperheiden kotipalvelu, ennaltaehkäisevä perhetyö) olisi yhdellä tulosalueella.

Avohuollon lastensuojelun perhetyö ja intensiivinen perhetuki yhdistetään yhdeksi yksiköksi 1.8.2013 lukien. Tällä hetkellä avohuollon lastensuojelun perhetyön asiakkaina ovat 0-12 vuotiaat lapset ja intensiivisen perhetuen asiakkaina 13-17 -vuotiaat lapset. Tavoitteena on rakentaa selkeä kokonaisuus lastensuojelun perhetyöhön/perhetukeen. Tarkoituksena on tuottaa kaiken ikäisille lapsille perinteistä lastensuojelun perhetyötä ja intensiivistä perhetyötä.

Intensiivisestä perhetuesta siirretään kaksi (2) ohjaajan vakanssia sosiaalipäivystykseen 1.8.2013 lukien. Tavoitteena on rakentaa nopean tiimityöskentelyn toimintamalli. Toimintamallin asiakkaina olevien lasten ikä on 0-17-vuotiaat ja mallin tavoitteena on nopea ja lyhytaikainen tuki alkuvaiheen tilanteen selvittelyä varten. Tavoitteena on päästä mahdollisimman nopeasti lastensuojeluilmoituksen saapumisen jälkeen tekemään lapsen ja hänen perheensä kanssa lastensuojelutyötä, jolloin osalle asiakkuuksista voidaan hoitaa peruspalveluissa niihin palvelukokonaisuudet räätälöiden. Lisäksi voidaan päästä joissain asiakkuuksissa päästä työskentelemään lapsen ja hänen perheensä kanssa ennen kuin tilanne kehittyy hallitsemattomaksi.

 

Kustannuksia laskeva sijaishuollon tarpeen siirtyessä/poistuessa

 

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Leila Visa

 

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Kustannuksia laskeva sijaishuollon tarpeen siirtyessä/poistuessa

11. Muut lastensuojeluun liittyvät toimenpiteet

UPS/SIHA:n toimintatavat sijoitustoiminnassa ja lastensuojelulasten ja heidän perheidensä hoitoisuusluokituksen rakentaminen 31.5.2013 mennessä.

Lastensuojelutyöntekijöille tarkoitettu vertaisoppimista ja muutosjohtamista koskeva seminaari 14.6.2013/ Puutarhakatu 1:sen auditorio

Lapsiperheiden kotipalvelutoiminnan käynnistäminen 1.8.2013 lukien (resurssikohdennus 200 000 € PTH:n tulosalueen budjetista)

Avohuollon kokeilutoiminta Pansio-Pernossa 1.8.2013 lukien (Turku Ice Hearts ry; resurssikohdennus 25 000 – 50 000 € sosiaalityön tulosalueen budjetista)

Omien lastenkotien käyttöasteen maksimointi, tavoitteena 100% käyttöaste

Kustannuksia laskeva sijaishuollon tarpeen siirtyessä/poistuessa

Omien laitosten suoritekustannusten aleneminen käyttökapasiteetin tehostumisena

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Leila Visa

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

 

12. Lastensuojelun asiakasmaksutulojen perinnän tehostaminen

 

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

100 000 €

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Leila Visa

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

 

13. Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut

Ko. asiakasryhmän omistajuuden tarkempi määrittäminen ja työnjaosta sopiminen yhteistyössä erikoissairaanhoidon kanssa

Tavoitteena kustannuskasvun hillintä ja asiakaslähtöisempi prosessi.

Sitova säästötavoite

75 000 €

Vastuuhenkilö:

Palvelujohtaja Maisa Kuusela ja tulosaluejohtaja Leila Visa

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Tavoitteena kustannuskasvun hillintä ja asiakaslähtöisempi prosessi.

14. Päihdehuollon laitosten palkkamenot

 

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

50 000 € (palkkamenot)

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Leila Visa

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Vähennys: 50 000 €/vuosi

15. Kesäaikana toimeentulotukea hakevien opiskelijoiden työllistäminen

Jatketaan aiempien vuosien käytäntöä vuosina 2013-2016

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

50 000 € (toimeentulotuen kustannukset)

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Leila Visa

Raportointi:

Syyskuussa toimialan johtoryhmässä

Vähennys: 50 000 €/vuosi

Perusterveydenhuollon tulosalue

16. Hoitoon pääsyä kiireettömään hoitoon parannetaan ja lisätään sähköistä asiointia.

 

 

Terveysasemat huolehtivat yhdenvertaisesta hoitoon pääsystä kiireettömään hoitoon niin, että hoitoon pääsy toteutuu kaikilla asemilla viimeistään kolmen viikon sisään.  Samassa yhteydessä selkiinnytetään työnjakoa lääkärien ja hoitajien välillä ja edistetään sähköistä asiointia ja ajanvarausta.

 

Ei tiedossa. Kustannukset eivät ainakaan kasva

Vastuuhenkilö:

Vs. tulosaluejohtaja

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Ei tiedossa. Kustannukset eivät ainakaan kasva

17. Perusterveydenhuollon maksuvapautuksista luopuminen lukuun ottamatta sotainvalideja tai rintamamiestunnuksen haltijoita 1.1.2014 lukien

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta hylkäsi asiaa koskevan ehdotuksen kokouksessaan 22.5.2013 § 115

Vastuuhenkilö:

Vs. tulosaluejohtaja

Tulojen kasvu vuositasolla noin 140 000 €/vuosi

18. Korvaushoitoprosessin kehittäminen.

Turussa asiakkaita kaikkiaan noin 300 henkilöä, joiden palveluprosessi ulottuu useille tulosalueille ja sairaanhoitopiiriin.

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

50 000 €

Vastuuhenkilö:

Palvelujohtaja Maisa Kuusela ja PTH:n vs. tulosaluejohtaja

Laskeva trendi

Erikoissairaanhoidon tulosalue

19. Sairaalan tulosalueen perustaminen ja kaupunginsairaalan vuodeosastojen hoitolinja-ajattelun uudistaminen

Hoitolinja-ajattelun selkiinnyttäminen sairaalapalveluja antavissa yksiköissä ja ikäihmisten sairaalapalvelujen kokonaisuuden parempi koordinaatio

2013 valmistelutyö, käynnistäminen 1.1.2014 lukien

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Hilkka Virtanen/Vs. tulosaluejohtaja

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Siirtoviivemaksujen väheneminen 1 000 000 €/vuosi ja oman tuotannon tehostaminen noin 100 000 €/vuosi.

20. Geriatrisen poliklinikan täysimittainen käyttöönotto 2.5.2013 lukien

Päivystyksen käytön vähentäminen edelleen.

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

380 000 € (EPLL:n käyttö)

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Hilkka Virtanen

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Vähennys:

1 000 000 €/vuosi

21. Laboratorio- ja kuvantamistutkimuksiin liittyvän entistä tarkemman tarveharkinnan käyttöönotto

 

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

50 000 €

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Hilkka Virtanen

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

 

22. VSSHP:n käytön mukaisen laskutuksen varmistaminen

Varmistetaan, että kuntalaskutus mukailee jatkossakin väheneviä suoritelukuja

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

5 000 000 €

Vastuuhenkilö:

Toimialajohtaja Riitta Liuksa/tulosaluejohtaja Hilkka Virtanen

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Ei tiedossa.

Kuntoutumispalvelujen tulosalue

23. Pitkäaikaistyöttömyyteen liittyvän syrjäytymiskehityksen katkaiseminen

Kelalistalaisia (noin 2800 yli 500 työttömänä olleet) koskevat toimenpiteet keinoina mm.

Tulosalueiden uudentyyppinen yhteistyö

Varissuon kuntakokeilu ja sen laajentaminen

Työetsijämallin kilpailutus ja toteutus 2013

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite 200 000 € (työmarkkinatuen kuntaosuuden toteutuma tänä vuonna enintään 11,8M€)

Vastuuhenkilöt:

Tulosaluejohtaja Jukka Juvonen ja tulosaluejohtaja Leila Visa

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Vähennys:

500 000 €/vuosi

24. Oman tuotannon ja erityishuoltopiirin toimintojen ja organisaatioiden päällekkäisyyksien purkaminen ja selvityksen tekeminen erityishuoltopiirin purkamisen mahdollisuuksista (erityishuoltopiirin kustannukset 2012 TP 12,6M€)

Toteutus vuosina 2013-2015

Ei yksilöitävissä vielä tässä vaiheessa

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Jukka Juvonen

Valmistelu:

Hankesuunnitelma lokakuussa 2013

Vaikeasti yksilöitävissä, kustannuksia alentava joka tapauksessa

25. Kehitysvammapalvelujen rakennemuutoksen toteuttaminen (ml. oman tuotannon lisääminen, ostopalvelujen kilpailuttaminen ja suunnitelmallinen prosessi vuoteen 2020 asti)

Asiakaskohtaisten suunnitelmien laatiminen 2013

Oma palvelutuotantosuunnitelma 2013

Kilpailutus 2014

Ei yksilöitävissä vielä tässä vaiheessa. Kustannuksia hillitään kuitenkin kaikin mahdollisin keinoin.

Vastuuhenkilö:

Palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen ja tulosaluejohtaja Jukka Juvonen

Valmistelu:

Hankesuunnitelma lokakuussa 2013

Vaikeasti yksilöitävissä, kustannuksia alentava joka tapauksessa.

 

Vanhuspalvelujen tulosalue

26. Asiakaspalvelupisteen avaaminen kaupungin ydinkeskustassa (Ns. Forum-hanke)

Tavoitteena on luoda asiakaslähtöinen toimintamalli, jonka tavoitteena on siirtää jatkuvan kotihoidon ja muun palvelun tarvetta ja joka toteutetaan olemassa olevilla resursseilla (vanhuspalvelujen ehkäisevät palvelut, Poiju, palveluohjaus jne.)

Toimintamalliin liittyvän virtuaalisen palveluohjauksen kehittämiseen haetaan Sitran kehittämisrahaa yhteensä 20 000 € kuluvalle vuodelle

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Sari Ahonen

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Kokonaissäästöjen suuruus ei tiedossa, koska kyseessä voi olla paljon latenttia palvelukysyntää. Toimintamalliin liittyvän virtuaalisen palveluohjauksen kehittämiseen haetaan Sitran kehittämisrahaa yhteensä 50 000 € vuonna 2014.

 

27. GAK:n toiminnan sulku kesällä 5 viikkoa

Voidaan toteuttaa geriatrisen poliklinikan toiminnan tästä vaikeutumatta

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

30 000 € (palkkamenot)

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Sari Ahonen

Raportointi:

Kuukausiraportoinnin yhteydessä toimialan johtoryhmässä syyskuussa 2013

GAK yhdistetään sairaalan tulosalueeseen. Säästövaikutus noin 50 000 €/vuosi

28. Kotihoidon, siivouksen ja asumispalvelujen palvelusetelien lopettaminen ja vastaava oman palvelutuotannon supistaminen (vakanssien jättäminen avoimeksi niiden vapautuessa)

 

Vähennys suhteessa ennusteeseen (22.5.2013 Hyto Jory): Sitova säästötavoite

250 000 € (palveluseteleihin liittyvät kustannukset tai vaihtoehtoisesti palkkamenot)

Vastuuhenkilö:

Tulosaluejohtaja Sari Ahonen

Raportointi:

Yhteenveto toimialan johtoryhmässä loppuvuodesta 2013

Ei tiedossa.

Yhteensä

Kustannussäästö/tulo­jen lisäykset yhteensä

 

9 000 000 €