Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2009-20124730.05.20133
Kaupunginhallitus30810.06.20135

5023-2013 (045)

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen (Kv)

Tiivistelmä: -

Tlk2009- § 47

Revisiotoimisto 27.5.2013:

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 26.3.2013 § 174 päättänyt allekirjoittaa vuoden 2012 tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajien tarkastettavaksi (diaari 3341-2013 (045).

 

Kuntalain 73 §:n mukaan tilintarkastajien on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajien on tarkastettava:

 

1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;

 

2) onko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista;

 

3) ovatko valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot oikeita; sekä

 

4) onko kunnan sisäinen valvonta ja konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

 

Tilintarkastajien on kuntalain 75 §:n mukaan annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Tilivelvollisista on päätetty talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

 

Turun kaupungin tilintarkastusta koskevan sopimuksen mukaan tilintarkastaja antaa kaupunginvaltuustolle osoitetun tilintarkastuskertomuksen vuosittain huhtikuun loppuun mennessä. Mikäli tilintarkastuskertomusta ei tarkastuskohteesta johtuvista syistä voida antaa em. ajankohtaan mennessä, on kertomus annettava joka tapauksessa viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

 

Turun kaupungin tilintarkastaja, PwC Julkistarkastus Oy, JHTT-yhteisö, vastuunalaisena tilintarkastajana JHTT Irma Kivilähde on antanut tilintarkastuskertomuksen 30.4.2013. Tilintarkastaja on esitellyt tilintarkastuskertomuksen sisältöä tarkastuslautakunnan kokouksessa 2.5.2013.

 

Kuntalain 75 §:n mukaan, jos tilintarkastajat havaitsevat, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.

 

Tarkastuslautakunta päätti 2.5.2013 § 37 merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2012 ja todeta, ettei tilintarkastuskertomus tilintarkastajan mukaan sisällä sellaisia kuntalain 75 §:ssä tarkoitettuja muistutuksia, joista tarkastuslautakunnan on lain mukaan hankittava asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto.

 

Liite 1                                  PwC Julkistarkastus Oy, JHTT-yhteisö, JHTT Irma Kivilähde 30.4.2013: Tilintarkastuskertomus 2012 (pdf-tiedosto)

 

Tilintarkastuskertomuksen mukaan:

 

”Kaupungin hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti lukuun ottamatta eräitä valtuustoon nähden sitovien määrärahojen ylityksiä sekä tuloarvioiden ja liikeylijäämätavoitteiden alituksia, joita ei ole kuntalain ja kaupungin hallintosäännön mukaisesti esitetty talousarviovuoden aikana valtuuston hyväksyttäväksi. Merkittävimmät talousarviopoikkeamat ovat:

 

Kaupunginhallitus, tulojen alitus

 

2.295.804 euroa

Varhaiskasvatus ja perusopetuslautakunta, menojen ylitys

 

2.668.806 euroa

Vesiliikelaitoksen johtokunta, liikeylijäämä + poistot

tavoitteen alitus

 

1.659.817 euroa

Satamaliikelaitoksen johtokunta, liikeylijäämä + poistot

-tavoitteen alitus

 

3.106.844 euroa”

 

Tilintarkastuskertomuksessa on esitetty lausunnot tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä:

 

”Esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä.

 

Esitämme vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy menojen ylitykset sekä tuloarvioiden ja liikeylijäämätavoitteiden alitukset.”

 

Tilintarkastaja on raportoinut talousarviopoikkeamista kaupunginvaltuustolle myös aiempina vuosina. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 29.4.2013 käsitellyt tilintarkastajan raportointia ylityksistä vuodelta 2011 ja antanut selvityksen tilintarkastusmuistion aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Kaupunginhallituksen selvitys vuotta 2011 koskevaan tilintarkastajan raporttiin:

”PwC Julkistarkastus Oy, vastuunalaisena tilintarkastajana JHTT Irma Högman on jättänyt raportin tilinpäätöksen 2011 tilintarkastuksesta. Kaupunginvaltuusto on lähettänyt tilintarkastusta koskevan raportin kaupunginhallitukselle tiedoksi ja toimenpiteitä varten.

 

Tilintarkastajan raporttiin kirjatut havainnot ovat asianmukaiset. Tarkastusmuistion kohdassa Talousarvion noudattaminen on mainittu suurimmat poikkeamat valtuuston hyväksymästä talousarviosta. Poikkeamia ei ole hyväksytty kaupunginvaltuustossa talousarviovuoden 2011 aikana. Tilintarkastaja toteaa, että eräiden hallintokuntien kohdalla talousarviopoikkeamat ovat olleet suuria ja vuosittain toistuvia. Tilintarkastaja esittää raportissaan, että talousarvion toteutumisen seurannassa ja valvonnassa ei voida katsoa menetellyn kaupungin hallintosäännön, kaupunginvaltuuston hyväksymien talousarvion noudattamista koskevien määräyksiin ja keskushallinnon toimintasäännön mukaisesti.

 

Valtuusto on 18.6.2012 hyväksynyt vuoden 2011 talousarvion määrärahojen ylitykset ja myöntänyt vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2011 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille.

 

Turun kaupunki laatii tilikauden aikana kolme seurantaraporttia, joista kaksi sisältää talouden toteutumisennusteen ja yksi raportti sisältää sekä toiminnallisten että taloudellisten tavoitteiden toteutumisennusteen. Raportit annetaan kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. Neljännesvuosiraportoinnin tarkoituksena on mahdollistaa huomion kiinnittäminen poikkeamiin sekä tarvittaviin toimiin niiden pohjalta mahdollisimman oikea-aikaisesti. Hyvää taloudenpitoa ei ole lisätä määrärahaa ennustetun ylityksen kattamiseen ilman, että ei selvitetä toimenpiteitä ylitysuhan poistamiseksi. Kaupunginhallitus on tilikaudella 2012 tehtyjen talousennusteiden perusteella antanut eri toimielimille tehtäväksi laatia toimintasuunnitelman toimintamenojen alentamiseksi ja toimintatulojen kasvattamiseksi talousarviossa pysymiseksi tai talousarviopoikkeamien kaventamiseksi. Osa toimielimistä on onnistunut toteutetuilla suunnitelmilla pääsemään talousarviotavoitteisiin. Esimerkkinä on peruspalvelulautakunta, jolle kaupunginvaltuusto päätti 17,0 milj. euron määrärahankorotuksesta lautakunnan esittämän 22,0 milj. euron sijasta. Peruspalvelulautakunnan vuoden 2012 toimintakulut toteutuivat 1,5 milj. euroa muutettua talousarviota pienempinä.”

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 26.3.2013 Turun kaupungin tilinpäätös 2012 -asian käsittelyn yhteydessä saanut tiedon ja lyhyen selvityksen talousarvion toteutumisesta muun muassa talousarvion määrärahojen toteutumisen osalta. Esittelyssä todetaan muun muassa, että peruspalvelulautakunnan nettomenot alittivat 1,6 milj. eurolla muutetun talousarvion, mikä sinällään lienee huomion arvoista.

 

Kuntalain 75 §:n mukaan valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Tarkastuslautakunta päättää

lähettää tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginhallitukselle,

esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen ja päättää

hyväksyä kaupungin vuoden 2012 tilinpäätöksen

hyväksyä tilintarkastuskertomuksessa ilmenevät vuoden 2012 talousarvion sitovien määrärahojen ylitykset sekä tuloarvioiden ja liikeylijäämätavoitteiden alitukset sekä

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2012 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille edellyttäen, että valtuusto on hyväksynyt tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat.

Lisäksi tarkastuslautakunta päättää, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Tarkastuslautakunta totesi seuraavat esteellisyydet, minkä osalta henkilöt eivät ole osallistuneet asian käsittelyyn:

Jäsen Lindholm varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan ja Turun Tekstiilihuolto Oy:n osalta sekä kaupunginreviisori Koivuluhta rakennuslautakunnan osalta.

Kh § 308

Oheismateriaali 1Tilintarkastuskertomus 2012

Tarkastuslautakunnan ehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen ja päättää

hyväksyä kaupungin vuoden 2012 tilinpäätöksen

hyväksyä tilintarkastuskertomuksessa ilmenevät vuoden 2012 talousarvion sitovien määrärahojen ylitykset sekä tuloarvioiden ja liikeylijäämätavoitteiden alitukset sekä

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2012 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille edellyttäen, että valtuusto on hyväksynyt tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat.

PäätösAsia lähetettiin kaupunginvaltuustolle.


Liitteet:

Tlk2009- § 47
Liite 1:PwC Julkistarkastus Oy, JHTT-yhteisö, JHTT Irma Kivilähde 30.4.2013: Tilintarkastuskertomus 2012 (pdf-tiedosto)