Lounaisrannikko -yhteistyön päätavoitteet, Lippulaivat, vuodelle 2013 ja eteenpäin

Lippulaivat

Tavoitteet

Perustelut

Meriosaaminen yhdistää

Jatketaan käynnissä olevissa teemoissa:

Innovaatioalustan kehittäminen

Offshore-toiminnan vahvistaminen

Satamayhteistyön lisääminen

Brasilia yhteistyön edistäminen

 

TEKES-hankkeiden toteutuminen.

 

Meriosaaminen on lounaisrannikon ydinaluetta.

Energiarannikko uudistaa

Toteutetaan tehtyä lounaisrannikon ympäristö- ja energiaselvitystä.

Käynnistetään SITRA-yhteistyö ja mahdollisten hankkeiden valmistelu.

Alueella on alan osaamista, yritystoimintaa ja koulutusta, ja toimijoiden välisellä yhteistyöllä energiasta voi tulla rannikolle oma vahva osaamisalansa ja brändinsä meriosaamisen rinnalle.

 

Lounaisrannikko viettelee

Toteutetaan tehtyä toimenpideohjelmaa:

mm. yhteinen markkinointi, tiedonkulun lisääminen matkailun myynti- ja markkinointiorganisaatioiden välillä, yhteistyön lisääminen yritysten ja kehittäjien välillä.

Matkailun potentiaali on alueella niin suuri, että yhteistä kehittämistä on viisasta jatkaa ja tehdä aiempaa pontevammin.

Matkailun kehittämisrahoitus vähenee seuraavalla ohjelmakaudella joten LOURAa voidaan käyttää resurssina tärkeiden asioiden valmisteluun ja pilotointiin.

Sijoituksia houkutellaan

 

Toteutetaan tehtyä Invest in toimenpideohjelmaa: yhteinen näkyvyys ja osallistuminen tapahtumiin ja messuille.

Yksi selkeimmistä yhteistyön tekemisen paikoista on Invest in -toiminta rannikolla. Tiimi on aktiivinen.

Ennakoiva elinvoimatoiminta

On uusi kokonaisuus, joka muodostuu seuraavista aiemmista lippulaivoista: Innovaatiot tuottavat, Tulevaisuuteen tiedolla, Elinkeinopalvelut trimmataan

Tunnistetaan uusia asioita ja innovaatioita, käynnistetään rohkeita kehittämistoimenpiteitä

Kehittämisrahoitusten tehokkaampi saaminen alueen hyväksi edellyttää ennakoivaa ja reagoivaa toimintaa, jossa LOURAn toimijat ovat avainasemassa.

LOURA yhteistyö

Uusi nimi entiselle Yhteistyö vakinaistetaan lippulaivalle.

Kehitetään LOURAn ohjauksen, valmistelun ja toteuttamisen mallia.

Kytketään LOURA-toiminta Pohjoisen kasvukäytävään (Turku-Helsinki-Tukholma-Pietari)

Lisätään LOURAn näkyvyyttä.

Hyvin aloitettua työtä on tarkoituksenmukaista kehittää, jotta asetetut tavoitteet saavutetaan.