Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus22529.04.201311

5017-2013 (041)

Osaamis-, yrittäjyys- ja elinkeino-ohjelman raportointi vuodelta 2012 (Kv)

Tiivistelmä:

Osaamis-, yrittäjyys- ja elinkeino-ohjelman toiminnalliset tavoitteet ovat vuoden 2012 seurantatietojen perusteella toteutuneet hyvin. Vastuutahot eivät ole ilmoittaneet merkittävistä poikkeamista. Raportti esitetään merkittäväksi tiedoksi ja lähetettäväksi kaupunginvaltuustolle.

Kh § 225

Erityisasiantuntija Sami Savolainen 23.4.2013:

Osaamis-, yrittäjyys- ja elinkeino-ohjelman täytäntöönpano jatkui vuonna 2012 painottuen neljään valittuun menestystekijään: 1) kaupungin veropohjan vahvistaminen ja ulkoisen rahoituksen hankkiminen, 2) koulutus- ja tutkimuskaupungin korostaminen ja sen aluevaikuttavuuden tehostaminen, 3) pk-yritysten kasvu ja kärkialojen uudistuminen työpaikkojen luomiseksi ja 4) kansainvälisyyden arkipäiväistyminen ja vetovoimaisuuden lisääminen.

Ohjelman toteutuksesta vastasivat konsernin eri osat siten, että jokaiselle toimenpidekokonaisuudelle oli osoitettu vastuutaho. Ohjelman vuoden 2012 toteuma oli tavoitteiden mukaista. Vuoden 2012 elinkeinopolitiikan toimintaa leimasi jatkunut talouden epävarmuus ja teollisuuden rakennemuutos. Toimenpiteiden kohderyhminä painottuivatkin rakennemuutosalojen pk-yritykset, kansainvälistä kasvua hakevat yritykset sekä työttömyysuhan alaisena olevat. Kansainväliset yhteydet suuntautuivat selkeämmin kehittyville markkinoille (Brasilia, Kiina, Venäjä). Kulttuuripääkaupunkivuodelta periytyneet hyvät toimintamallit näkyivät positiivisesti matkailun tuloksissa. Toisaalta kansainvälisten lehtoyhteyksien kasvattaminen ei toteutunut tavoitteiden mukaisesti. Osaamiseen ja koulutukseen liittyvät tavoitteet etenivät onnistuneesti. Meriteollisuuden rakennemuutostoimenpiteissä painottui korkeakoulujen välisen yhteistyön tiivistäminen ja uuden tutkimusalustan perustaminen. Ammattikorkeakoulun toimintaa leimasi koulutusalojen rakenteellinen uudistaminen neljään painopistealaan ja 10 % aloituspaikkaleikkauksien kohdistaminen. Nuorten koulutuksessa painottui valmistautuminen nuorisotakuun käynnistykseen. Alueen korkeakoulujen vetovoima ja tunnettuus pysyivät kansallisesti korkealla tasolla.

Meri- ja elektroniikkateollisuuden vaikeudet maakunnassa heijastuivat Turun työllisyystilanteeseen. Yritysten maksamien yhteisöverojen osuus supistui vuodesta 2011 lähes 9 milj. euroa ja kuntaveron tuotot nousivat vain nimellisesti. Vetovoiman kasvua osoittaa lähes 1600 asukkaan lisäys, mutta samanaikainen verotulojen heikko kehitys kertoo muuttoliikkeen epäedullisesta rakenteesta.

Vuonna 2012 ohjelman toimeenpanon johtaminen ja seuranta olivat Turun kaupungin elinkeino- ja omistaja-ohjauksen johtoryhmän sekä osaamistoimen sektorin vastuulla. Ohjelmalle ei ole perustettu omaa johto- tai seurantaryhmää. Turun kaupungin toimintamallin uudistus valmisteltiin vuoden 2012 aikana ja se astui voimaan 2013 alussa. Uudistuksessa konsernihallintoon perustettiin kaupunkikehitysryhmä, joka jatkossa vastaa ohjelman sisältöön kuuluvien teemojen konserniohjauksesta ja tuesta johdolle.

Oheismateriaali 1Osaamis-, yrittäjyys- ja elinkeino-ohjelman vuosiraportti 2012

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä Osaamis-, yrittäjyys- ja elinkeino-ohjelman raportin vuodelta 2012 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto