Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus21929.04.20135

5007-2013 (000, 011)

Yhteenveto Turku-sopimuksen toimeenpano-ohjelmien raportoinnista vuodelta 2012 (Kv)

Tiivistelmä:

Turku-sopimuksen toimeenpano-ohjelmien toteutus raportoidaan kerran vuodessa tilinpäätösaikataulussa. Yhteenvetona ohjelmien seurantaraportoinnista 2012 voidaan todeta, että ohjelmat ovat pääosin toteutuneet asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Ohjelmatyötä tulee kuitenkin alkaneella valtuustokaudella tehostaa ja systematisoida kytkemällä se toiminnan ja talouden vuosijohtamisen aikatauluun.

Kh § 219

Kehittämispäällikkö Heini Parkkunen:

Ohjelmat muodostavat strategisen kehittämisen kokonaisuuden

Turun kaupunkikonsernin johtaminen ja ohjaus valtuustokaudella 2009–2012 perustui valtuustoryhmien väliseen sopimukseen (Kv 16.2.2009 § 55). Turku-sopimus on ryhmien välisen sopimuksen toimeenpanokokonaisuus. Se sisältää kahdeksan kaupunginvaltuustossa hyväksyttyä toimeenpano-ohjelmaa. Lähtökohtana on kestävästi kehittyvä ja tasapainoinen Turku. Ohjelmien seuranta toteutetaan tilinpäätöksen yhteydessä, ja niihin on ollut mahdollista tehdä muutoksia talousarvioaikataulussa.

Turku-sopimus ja sen ohjelmat jakautuvat kolmeen strategiseen teemaan: vetovoimaisuus ja kilpailukyky, asukkaiden hyvinvointi sekä resurssien tasapainoinen ohjaus. Kaksi ensimmäistä teemaa kytkeytyvät kaupungin palvelutuotantoon ja kolmas käsittelee palvelutuotannon resursointia ja ohjausta.

Ohjelmarakenne ja vuoden 2012 raportointivastuut

Vetovoimaisuus ja kilpailukyky -teemaan sisältyvät ohjelmat ja vuoden 2012 raportoinnista vastanneet tahot ovat

- Turun kaupungin asunto- ja maankäyttöohjelman 2009–2013 (Kv 5.10.2009 § 219) vuoden 2012 toteutumisen raportoinnista on vastannut apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

- Turun kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelman 2009–2013 (Kv 26.10.2009 § 239) vuoden 2012 toteutumisen raportoinnista on vastannut apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen

- Turun kaupungin osaamis-, yrittäjyys- ja elinkeino-ohjelman 2009–2013 (Kv 26.10.2009 § 238) vuoden 2012 toteutumisen raportoinnista ovat vastanneet erityisasiantuntija Sami Savolainen ja vs. elinkeinojohtaja Niko Kyynäräinen.

Hyvinvointi -teeman ohjelma on Asukkaiden hyvinvointiohjelma (Kv 28.9.2009 § 206), ja sen vuoden 2012 toteutumisen raportoinnista on vastannut johtaja Maija Kyttä.

Resurssien tasapainoiseen ohjaukseen sisältyvät ohjelmat ja vuoden 2012 raportoinnista vastanneet tahot ovat

- Henkilöstöohjelman 2010–2013 (Kv 25.1.2010 § 17) vuoden 2012 toteutumisen raportoinnista on vastannut henkilöstöjohtaja Marja Salmi-Tuominen

- Talousohjelman 2010–2012 (Kv 22.6.2009 § 172) vuoden 2012 toteutumisen raportoinnista on vastannut jonka vastuutaho on yhteysjohtaja Antti Kirkkola

- Omistajapolitiikan 2009–2013 (Kv 5.10.2009 § 220) vuoden 2012 toteutumisen raportoinnista on vastannut kaupunginlakimies Laura Klami

- Tilaohjelman 2011–2013 (Kv 7.3.2011 § 60) vuoden 2012 toteutumisen raportoinnista on vastannut vs. tilajohtaja Tuomas Koskiniemi.

Ilmasto- ja ympäristöohjelman toimeenpanosta ja seurannasta huolehtii kaupunginjohtajan asettama hallintokuntien ja liikelaitosten edustajista koostuva työryhmä. Asukkaiden hyvinvointiohjelmaa on seurannut poikkihallinnollinen Hyvinvoinnin edistämisen johtoryhmä, joka perustettiin syksyllä 2011.

Edellisen kerran kaupunginvaltuusto hyväksyi toimeenpano-ohjelmien seurantaraportit (2011) vuoden 2012 kesä- ja syyskuussa. Nykyiset ohjelmat ovat talousohjelmaa lukuun ottamatta voimassa vuoden 2013 loppuun asti.

Ohjelmien vuosiraporttien rakenne ja aikataulu

Ohjelmien vuosiraportointia varten on laadittu yhteinen malli, joka on hyväksytty kaupungin johtoryhmässä vuonna 2011. Sen avulla toimeenpano-ohjelmien toteutumista arvioidaan eri näkökulmista:

1. Ohjelman jalkauttamisen periaatteet; miten tavoitteet muuttuvat toiminnaksi

2. Toimintaympäristön muutos; ovatko ohjelman taustaoletukset edelleen paikkansapitäviä

3. Tavoitteiden ja mittareiden toteutumat täydennettynä kommenteilla, mikäli tavoitteita ei ole saavutettu

4. Kokonaisarvio ohjelman edistymisestä sisältäen myös arvion ohjelman jalkautuksen kattavuudesta kaupunkitasolla

Kaikki kahdeksan strategista toimeenpano-ohjelmaa raportoidaan edellä kuvatulla tavalla keväällä 2013. Kaupunginvaltuusto käsittelee ohjelmien raportoinnin tilinpäätöskokouksessa 17.6.2013.

Arvio ohjelmakokonaisuudesta

Kokonaisarviona voidaan todeta, että ohjelmat ovat pääosin toteutuneet hyvin, ja mittareissa näkyy positiivista kehitystä asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Vetovoimaisuuteen, kilpailukykyyn ja hyvinvointiin liittyvät neljä ohjelmaa (AMO, IYO, AHV, OYE) ovat olleet pitkäkestoisia ja strategisia. Resurssien ohjaukseen ja käyttöön liittyvät ohjelmat ovat olleet luonteeltaan konkreettisia toimenpideohjelmia. Kaikissa on kuitenkin ollut johtavana periaatteena poikkihallinnollisuus ja matriisimaisuus eikä vain yhden sektorin/hallintokunnan toiminnan kehittäminen.

Syksyllä 2012 osana kaupungin toimintamallin uudistusta ja päättyneen valtuustokauden arviointia kerättiin palautetta myös ohjelmien onnistumisesta mm. kaupunginvaltuuston jäseniltä ohjelmien vastuuhenkilöiltä. Niitä ja Talent Vectian tekemän ulkoisen arvioinnin tuloksia hyödynnetään uuden strategia- ja ohjelmakauden valmistelussa.

Haasteena on ollut, että ohjelmille ei ole ollut yhtenäisiä työvälineitä tai toimintatapoja. Kaikille ohjelmille ei ole myöskään nimetty pysyvää seuranta- tai ohjausryhmää, joka on vaikeuttanut ohjelmakokonaisuuden arviointia, raportointia, systemaattista seurantaa, ja aktiivista viestintää. Ohjelmien ohjaus ja johtaminen onkin otettava paremmin huomioon mm. selkiyttämällä ohjausryhmän ja vastuujohtajan roolit ja vastuut, sekä sovittava ohjausmalleista.

Raportoinnin aikataulu on asettanut haasteita, koska seurantatietojen keruu tilinpäätösaikataulussa ei onnistu tällä hetkellä kaikilta osin johtuen mittaritietojen päivittymisen aikatauluista, jolloin tietojen analysointi ja poikkihallinnollinen käsittely ovat jääneet puutteelliseksi.  

Ohjelmatyö voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: ohjelmien valmistelu, niiden toteutus ja ohjaus sekä raportointi ja päivittäminen. Tarkoituksenmukaisinta on, että ohjelmat kytkeytyvät konkreettisiin muutosprojekteihin sekä ovat ketteriä reagoimaan muuttuviin tilanteisiin. Näihin tuleekin kiinnittää huomiota uusia ohjelmia valmisteltaessa.

Ohjelmien suunnittelu, seuranta ja raportointi tulee kytkeä tiiviisti strategiahierarkiaan, vuosijohtamisen, talousarvioprosessiin ja sopimusohjaukseen. Ohjelmat ovat tärkeitä ohjaus- ja kehittämistyön välineitä ja niille tarvitaan yhteinen ohjelmajohtamisen tapa ja yhteys kaupungin johtamisjärjestelmään.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä yhteenvedon Turku-sopimuksen toimeenpano-ohjelmien seurannasta ja raportoinnista vuodelta 2012 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto