Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta5713.03.201322
Kaupunginhallitus16426.03.20134

6992-2010 (002, 042)

EVIVA -toimintaohjelman vuosiraportti 2012

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään EVIVA-(ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika) toimintaohjelman 2012 vuosiraportin merkitsemistä tiedoksi.

Kultlk § 57

Vapaa-aikatoimialan toimisto, hankekoordinaattori Riitta Luoma:

EVIVA-toimintaohjelman tavoitteena on ennaltaehkäisevää vapaa-ajanpalvelutoimintaa kehittämällä innostaa nykyistä suurempi osa kaupunkilaisista vapaa-ajanharrastusten pariin, lisätä asukkaiden osallisuutta ja vahvistaa poikkihallinnollista yhteistyötä. Tavoitteena on näin vähentää merkittävästi sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 28.11.2011 EVIVA-toimintaohjelman 500 000 euron rahoituksen vuodelle 2012. Vuonna 2012 EVIVA on yhteistyössä kaupungin hallintokuntien kanssa kehittänyt toimenpiteitä vastaamaan palvelukysynnän haasteisiin ja hillitsemään hyvinvointierojen kasvua. Tässä yhteistyössä on vapaa-ajanhallintokuntien lisäksi ollut mukana kasvatus- ja opetustoimi, sosiaali- ja terveystoimi ja kolmannen sektorin toimijat.

Toimintaa vuonna 2012 kolmella suuralueella

Toimenpiteet keskittyivät keväällä Runosmäki-Raunistulan pilottialueelle. Alueella kartoitettiin asukkaiden kokemuksia sekä tarpeita vapaa-ajan palveluiden suhteen ja yhteistyössä poikkihallinnollisesti sekä kolmannen sektorin kanssa kehitettiin näiden tarpeiden pohjalta alueen vapaa-ajan palveluita ja alueellista viestintää. Toimijoiden osaamisen tueksi tarjottiin palvelumuotoilun koulutusta. Lisäksi alueella vahvistettiin verkostotyötä vapaa-ajan palveluiden suunnittelussa ja toteutuksessa. 

Kevään aikana aloitettiin tarvekartoitukset myös Nummi-Halisten sekä Pansio-Pernon alueella. Syksyn aikana alueellinen verkostoitumis- ja vapaa-ajanpalveluiden kehittämistyö aloitettiin tarvekartoitusten pohjalta myös Nummi-Halisissa. Rahoituksen puitteissa vapaa-ajan palveluiden kehittämistyötä ei voitu laajentaa vielä Pansio-Pernon alueelle, mutta syksyn aikana Pansio-Pernossa tehtiin vielä toinen tarvekartoitus asukkaiden vapaa-ajanpalvelutoiveista omalla lähialueella. 

Asukkaiden osallisuuden edistäminen

Asukkaiden osallisuutta on edistetty jalkautumalla näille kolmelle toiminta-alueelle ihmisten pariin, jotta saadaan tilastojen lisäksi kokemuksellista ja suoraa palautetta alueen vapaa-ajan palveluiden tilasta. Vuoden aikana tietoa kerättiin Vapaa-aikaräätäleiden avulla, jotka haastattelivat alueiden asukkaita, ja tekemällä kohdennettuja haastatteluja eri kohderyhmille. Asukkaiden osallisuuden edistämiseksi ryhdyttiin loppuvuonna 2012 kehittämään myös Unelmieni kotikulmat metodia, jossa yhdessä asukkaiden kanssa tarkastellaan alueen vapaa-ajan palveluja ja etsitään kehitysideoita yhdessä työskennellen.

Lisäksi kaikissa uusissa palvelutuotteissa on ollut edellytyksenä asukkaiden osallistaminen suunnittelussa ja toteutuksessakin mahdollisuuksien mukaan. Palvelumuotoilun koulutus on ollut tässä tukena. Vuoden lopussa 2012 järjestettiin työpajoja, joissa asukkaita osallistui palveluiden suunnittelutyöhön.

Alueellisten vapaa-aika palveluiden viestinnän kehittäminen

Yhteisen alueellisen vapaa-ajan viestinnän kehittäminen on tiivistänyt poikkihallinnollista yhteistyötä vapaa-aikatoimialan, hyvinvointitoimialan ja sivistystoimialan välillä. Vuoden 2012 viestinnän kehittämisen pääpaino oli Runosmäen alueellisen viestinnän kehittämisessä. Runosmäessä on syntynyt yhteinen tavoite saavuttaa vähän tai ei lainkaan harrastavat asukkaat ennaltaehkäisevien vapaa-ajan palveluiden pariin kehittämällä alueen yhteistä viestintää ja asiakasohjauksen keinoja poikkihallinnollisessa yhteistyössä.

Runosmäessä kokeiltiin erilaisia viestinnän keinoja asukkaiden tavoittamiseksi. Onnistuneimpia toimenpiteitä olivat ikäryhmäkohtaiset esitteet, joissa oli kootusti matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia, alueen oma vapaa-aikaa ja harrastusmahdollisuuksia käsittelevä julkaisu, joka jaettiin kotitalouksiin ja viestinnällinen yhteistyö isännöitsijäyhtiö Runosmäen lämmön kanssa.

Uusien palvelutuotteiden kehittäminen

Kehittämistyön alla on vuoden aikana ollut yhteensä 24 erilaista palvelutuotepilottia. Nämä pilotit pitävät sisällään useita satoja erilaisia kerhoja, kursseja, tapahtumia ja alueellista harrastustoimintaa. Toiminta on vuonna 2012 pääasiallisesti keskittynyt Runosmäkeen. Syksyllä 2012 myös Nummi-Halisten suuralueelle on aloitettu uusien palvelutuotteiden kehittäminen. Kävijöitä näissä palvelutuotteiden uusissa toiminnoissa on vuonna 2012 ollut yhteensä 19 978.

Palvelumallien kehittämisen tueksi EVIVA on vuoden 2012 aikana järjestänyt alueellisia työpajoja, kaksi seminaaria päättäjille ja ensimmäiset palvelumuotoilukoulutukset sekä palvelumuotoilun työpajat. Nämä tilaisuudet ovat lisänneet verkostoitumista niin poikkihallinnollisesti kuin kolmannen sektorinkin välillä ja synnyttäneet uusia palvelumalli-ideoita.

Pysyvien toimintamallien kehittäminen

Haasteena EVIVAssa kuten muissakin hankkeissa on toiminnan jatkuvuus hankeajan päätyttyä. Vuonna 2012 on keskitytty löytämään nimenomaan pysyviä ratkaisuja vapaa-aikatoimialan alueellisten vapaa-ajan palveluiden tuotantotapoihin. Vuoden aikana on aloitettu vapaa-aikatoimialan alueellisen yhteistyön toimintamallin luominen, josta ehdotus valmistuu vuonna 2013. Tavoitteena on löytää pysyvä rakenne vapaa-aikatoimialan lähipalveluiden verkosto- ja poikkihallinnolliseen työtapaan. Lisäksi yhteistä mallia uusien palvelutuotteiden ja olemassa olevien palveluiden kehittämiselle on aloitettu suunnittelemaan vuoden lopussa 2012. Tässä ohjaavana tekijänä on asukkaiden osallisuuden mahdollistaminen.

EVIVAn toiminnasta on lyhyellä aikavälillä saatu positiivisia tuloksia

EVIVA on konkreettisesti edistänyt toimintaohjelman tavoitteiden mukaisesti kaupunkilaisten vapaa-ajan aktiivisuuden ja hyvinvoinnin lisäämistä vapaa-ajantoimintaa kehittämällä. EVIVAn kaikki toimenpiteet ovat saavuttaneet yhteensä 24 357 turkulaista 1.1.–31.12.2012 välisenä aikana.

Käyttäjäkyselyistä saatujen vastausten perusteella voidaan todeta, että EVIVAn toimenpiteet ovat tavoittaneet vapaa-ajallaan in-aktiivisia asukkaita. Vastanneista 50 % oli vapaa-ajallaan inaktiivisia eli vähemmän kuin kaksi kertaa viikossa vapaa-ajallaan harrastavia asukkaita.

Kyselytulosten ja hanketoteuttajien itse tekemien arviointien perusteella voidaan todeta, että EVIVA toimenpiteillä on ollut positiivinen vaikutus Runosmäen alueen vapaa-ajan palveluiden tarjontaan ja eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön.

Asukkaat ovat olleet myös erittäin tyytyväisiä käyttämiinsä uusiin vapaa-ajan palveluihin, minkä voi olettaa näkyvän myös jatkossa korkeampina käyttäjämäärinä. Vaikka alueen asukkaiden hyvinvoinnin lisääntymisestä on jo myönteisiä merkkejä, pysyvien vaikutusten todentamista voidaan arvioida vasta pidemmällä aikavälillä.

EVIVAn kokonaiskustannukset vuonna 2012

Suurin osa hankkeelle vuodelle 2012 varatusta rahoituksesta on mennyt palvelujen ostoihin ja henkilöstökuluihin. Palvelujen ostot pitävät sisällään uusiin palvelutuotepilotteihin, viestintään, osaamisen tukemiseen ja asukkaiden osallistamiseen liittyviä kustannuksia. Henkilöstökuluihin kuuluvat uusien palvelutuotteiden toteuttamisiin liittyvät henkilöstökustannukset ja alueelliseen vapaa-aikaohjaajaan sekä kolmeen hankekoordinaattoriin liittyvät kustannukset.  EVIVA toimintaohjelman kokonaiskustannukset olivat vuonna 2012 yhteensä 507 826,24€.

Liite 1EVIVA – ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika Vuosiraportti 2012

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää merkitä tiedoksi EVIVA- toimintaohjelman vuosiraportin 2012 ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 164

Liite 1EVIVA -toimintaohjelman vuosiraportti 2012

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi EVIVA -toimintaohjelman vuosiraportin 2012.

PäätösKaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi EVIVA –toimintaohjelman vuosiraportin 2012.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että raporttia tulee vastaisuudessa kehittää siten, että siinä arvioidaan myös suoritettujen toimenpiteiden vaikuttavuutta.

Päätös asiassa tehtiin Arven ehdotuksesta yksimielisesti.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakelu

tpvVapaa-aikatoimiala


Liitteet:

Kultlk § 57
Liite 1:EVIVA - ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika Vuosiraportti 2012

Kh § 164
Liite 1:EVIVA - ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-aika Vuosiraportti 2012