Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus15818.03.20134

1224-2011 (015, 654, 021)

Palloiluhallin toteuttaminen (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuuston hyväksymiin Turun kaupungin vuosien 2011 ja 2012 talousar-vioihin sisältyy talousarviolausekkeet, jotka koskevat palloiluhallin toteuttamista. Em. kaupunginvaltuuston hyväksymien lausekkeiden pohjalta on valmisteltu palloiluhallihanketta. Kaupunginhallituksen 31.10.2011 hyväksymän hankesuunnitelman tilatarvetta on kaupunginjohtajan asettaman työryhmän työn pohjalta kevennytty. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että hankkeen valmistelutilanne merkitään tiedoksi, että hankkeen valmistelua jatketaan ja että hankkeen vuokrakustannuksiin varaudutaan tulevien vuosien talousarvioissa.

Kh § 158

Talous- ja strategiaryhmä, vs. tilajohtaja Tuomas Koskiniemi 15.3.2013:

Hankkeen valmistelu

Vuonna 2009 liikuntalautakunta teki ehdotuksen sisäpalloiluhallin toteuttamiseksi asettaen ko. hankkeen lautakuntakautensa ykköstavoitteeksi. Tavoite on mainittu lautakunnan vuoden 2010 talousarviossa.

Kaupunginjohtaja asetti 9.3.2010 § 71 työryhmän palloiluhallivaihtoehtojen selvittämiseksi. Työryhmän raportti valmistui syyskuussa 2010. Raportissa määriteltiin tilantarve, mahdolliset sijainti- ja rahoitusvaihtoehdot. Raportin mukaan hallin tulee palvella seuraavia lajeja: salibandy, koripallo, lentopallo, käsipallo, futsal sekä voimistelu ja siinä tulee olla mm. kolme täysimittaista pelikenttää ja katsomokapasiteetti 2500 hengelle. Sijoituspaikkavaihtoehdoista parhaina pidettiin joko Kupittaata tai keskustaa.

Kaupunginvaltuuston 29.11.2010 § 224 hyväksymään Turun kaupungin vuoden 2011 talousarvioon sisältyy palloiluhallia koskeva talousarviolauseke. Lausekkeen mukaan valmistellaan palloiluhallin uudisinvestointihanke.

Palloiluhallityöryhmän raportin ja em. kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarviolausekkeen pohjalta käynnistettiin palloiluhallin hankesuunnittelu. Kaupunginhallitus päätti 31.10.2011 § 498 hyväksyä palloiluhallin hankesuunnitelman. Hankesuunnitelmassa käsiteltiin palloiluhallin eri sijaintipaikkavaihtoehtoja. Kaupunginhallitus päätyi ratkaisunaan Kupittaalle toteutettavaan ns. Trivium -vaihtoehtoon, joka olisi toteutettu kumppanuushankkeena Lemminkäinen Oy:n kanssa.

Palloiluhallia koskeva talousarviolauseke sisältyy myös kaupunginvaltuuston 28.11.2011 § 216 hyväksymään Turun kaupungin vuoden 2012 talousarvioon. Lausekkeen mukaan palloiluhalli toteutetaan taloussuunnitelmakaudella.  

Kaupunginhallitus käsitteli palloiluhalliasiaa 27.8.2012 päättäen, että kumppanuusmallista luovutaan ja että kohde hankitaan vuokraamalla. Samalla kaupunginhallitus päätti, että hankintamenettelynä käytetään neuvottelumenettelyä ja hankinnasta julkaistaan hankintailmoitus. Julkaistun, kaupunginhallituksen hyväksymän hankintailmoituksen mukaan hankinta on tarkoitus toteuttaa noin 25 vuoden vuokrahankkeena Kupittaan alueelle, 900 metrin säteelle Veritas-stadionin päädystä ja hallin on tarkoitus valmistua 8/2015. Hankinnan arvoksi arvioidaan 9 – 12 M€.

Kaupunginhallituksen 31.10.2011 hyväksymässä hankesuunnitelmassa esitettyä tilantarvetta tarkennettiin kaupunginjohtajan 5.11.2012 asettaman työryhmän toimesta siten, että hallin toiminnallisuus ei vaarannu. Hankesuunnitelman tarkistamista valmistelleessa työryhmässä oli edustus tilakeskuksesta, tilaliikelaitoksesta, opetustoimesta ja liikuntapalvelukeskuksesta. Hankkeen laajuus on tämän hetkisten alustavien arvioiden mukaan 5.000 – 7.000 htm2.

Hankesuunnitelmassa on esitetty vuokra-arviona 1,5 M€/vuosi, joka on laskettu kaupungin omana hankkeena toteutettavasta kohteesta. Hankkeen tilamäärää on hieman pienennetty hankesuunnitelmassa arvioidusta, mutta 1,5 M€:n vuosivuokra-arvio antaa edelleen riittävän kuvan vuokrakulujen suuruusluokasta. Hankkeen todelliset vuokrakustannukset selviävät neuvottelumenettelyn edetessä, kun osallistujilta saadaan vuokratarjoukset.

Kaupunki on käynyt alustavia neuvotteluja korkeakoulujen kanssa siitä, olisiko niillä käyttötarvetta palloiluhallille. Korkeakoulut ovat alustavissa neuvotteluissa ilmoittaneet, että ne ovat kiinnostuneet hankkeesta ja tilojen käytöstä. Neuvottelujen perusteella onkin ilmeistä, että hallille saataisiin myös ulkoisia käyttäjiä. Tämä lisäisi ulkoisia tuloja ja siten vähentäisi kaupungin nettomaksuja tiloista. Korkeakoulujen kanssa tullaan asiasta käymään tarkemmat neuvottelut.

Tilatarpeen keventämisen jälkeen pyydetyt lausunnot

Palloiluhallin tilatarvetta kevennettiin kaupunginjohtajan 5.11.2012 asettaman työryhmän toimesta. Tilatarpeen keventämisen jälkeen hankkeesta pyydettiin lausunnot lukio- ja ammattiopetuslautakunnalta, liikuntalautakunnalta ja konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmältä.

Käyttäjätoimialoja (sivistystoimiala ja vapaa-aikatoimiala) pyydettiin ottamaan kantaa sitoutumisestaan hankesuunnitelmassa alustavasti esitettyihin vuokrakustannuksiin. Lisäksi vapaa-aika-toimialaa pyydettiin laatimaan selvitys palloiluhallista saatavissa tuloista, eli ulkoisista ja mahdollisista kaupungin omista sisäisistä käyttökorvauksista (ns. hankkeen tuoma nettomenojen lisäys).

Saatujen lausuntojen keskeinen sisältö oli seuraava:

Vapaa-aikatoimiala: Liikuntalautakunta päätti todeta lausuntonaan, että se sitoutuu palloiluhallihankkeeseen ja on tyytyväinen esitettyyn ratkaisuun. Liikuntalautakunta toteaa arvionaan, että ulkoisten käyttökorvausten osuus on 100.000 - 150.000 €/ v. Tätä lisätuloa lukuun ottamatta liikuntatoimella ei ole kaupunginvaltuuston hyväksymässä taloussuunnitelmassa resurssia palloiluhallin aiheuttamiin lisäkustannuksiin.

Strateginen tilojen ohjaus –vastuualue näkee, että liikuntatoimen tulisi palloiluhallin kohdalla lisätä tiloista saatavia käyttökorvauksia esimerkiksi tehostamalla tilojen päiväkäyttöä nyt arvioidusta ja muuttamalla tilojen käyttömaksujen hinnoittelua paremmin kustannuksia vastaavaksi.

Sivistystoimiala: Yhteenvetona lausunnosta on todettavissa, että syksyllä 2011 peruskouluille ja lukiolle suunnatun käyttötarvekyselyn tulokset osoittavat, että oppilaitoksilla on tarvetta ajanmukaisten uusien palloiluhallitilojen käyttöön. Ammatti-instituutilla ei ole urheiluakatemiakäytön lisäksi muuta erityistä tarvetta palloiluhallin tilojen käytölle.

Todelliseen käyttöön vaikuttaa hallin sijainnin lisäksi käyttöä koskevat järjestelyt (mm. päivittäiset ja viikoittaiset käyttöajat) sekä vuokrakustannukset, joiden tulee olla kohtuulliset, jotta oppilaitoksilla on edellytykset tilojen käyttämiseen. Sivistystoimiala ei sitoudu mihinkään hallin käyttöä koskevaan kokonaistuntimäärään, vaan oppilaitokset voivat omien määrärahojensa puitteissa vuokrata hallitiloista käyttötunteja.

Strateginen tilojen ohjaus –vastuualueen mielestä sivistystoimialan lausunto ei ole linjassa sen aiemmin esittämiin arvioihin sen halukkuudesta käyttää palloiluhallia. Palloiluhallityöryhmävaiheessa silloinen opetustoimi on arvioinut, että sillä olisi hankkeelle jonkin verran koululaiskäyttöä ja ollessaan mukana hankesuunnitelman laadinnassa käytön arvioitiin olevan 35 % kokonaiskäyttötunneista. Lisäksi lausunnosta puuttuu arvio siitä, miten tulevat muutokset kouluverkossa ja sen vaatimat mahdolliset korjaukset koulukiinteistöissä saattavat lisätä koulujen väistötilan tarvetta myös liikuntatilojen osalta.

Kaupunkikehitys: Kaikissa suunnittelun vaiheissa tulee tehdä tiivistä yhteistyötä eri käyttäjäryhmien kanssa mm. siten, että erilaiset tarpeet hallin käytettävyyteen ja seurojen ansaintamahdollisuuteen tulevat huomioitua. Suomesta ja Turusta löytyy hyvää urheilu- ja tapahtumaosaamista, jota hyödyntämällä saavutetaan toimiva kokonaissuunnitelma. Kohteen soveltumisessa harjoittelu- ja kilpaurheilukäyttöön kannattaa kuulla liikuntatoimen, urheiluakatemian ja paikallisten seurojen asiantuntijoita. Lisäksi halutaan korostaa, että toimivalla suunnitteluyhteistyöllä varmistetaan kohtuuhintainen toimiva palloiluhalli.

Strateginen tilojen ohjaus –vastuualue pitää kaupunkikehitysryhmän lausunnon mukaisesti tärkeänä, että hankkeen jatkovalmistelussa käyttäjäryhmien tarpeet tullaan mahdollisuuksien mukaan huomioimaan hyvän lopputuloksen varmistamiseksi.

Yhteenvetona lausuntojen pohjalta voidaan todeta, että hanketta pidetään edelleen tarpeellisena, mutta kohteen käyttö- ja sitä kautta vuokranmaksujakauman voidaan todeta muuttuneen hankesuunnitelmassa arvioidusta liikuntatoimi 65 % / opetustoimi 35 % -jaosta merkittävästi. Sivistystoimiala on valmis maksamaan tiloista käyttönsä mukaan, mutta mihinkään käyttömäärään se ei sitoudu ja tämä tarkoittaa, että kohteen vuokrakustannukset tulevat lähtökohtaisesti kokonaisuudessa vapaa-aikatoimialan maksettaviksi.

Ulkoisista tuloista kohteen päävuokralaisena toimivalle vapaa-aikatoimialalle kertynee sen oman arvion mukaan 100.000 – 150.000 euron vuositulot, mutta jotta se selviää alustavien arvioiden mukaisesta 1,5 M€:n vuosivuokrasta, se tulee tarvitsemaan lisärahaa budjettiinsa. Hankkeen vuokrakustannuksiin tulee toimialoille varata rahat vuonna 2014 tehtävässä vuoden 2015 talousarviossa.

Talouden ja rahoituksen vastuualue: Vastuualue katsoo, että hallin tarve on kiistaton, mutta kaupungin kustannuksia lisäävien hankkeiden kohdalla on oltava erityisen tarkkana, että kaikki mahdolliset keinot on käytetty kustannusten minimoimiseksi ja mahdollisten tulojen hankkimiseksi. Hankkeen jatkosuunnittelussa tulee tarkasti selvittää kaikki eri hallin käyttäjätahot ja saada näiltä vahvemmat sitoutumislupaukset hallin käyttökuluihin osallistumisesta. Lisäksi tulisi selvittää, onko hankkeelle saatavissa tukea esim. veikkausvoittovaroista tai muista sponsorilähteistä. Talouden ja rahoituksen vastuualueen näkemyksen mukaan palloiluhallihanketta voidaan viedä eteenpäin nyt esitetyltä pohjalta, mutta se haluaisi vielä vertailun vuoksi selvittävän hankkeen toteuttamisen kustannukset myös kaupungin omana rakennushankkeena. Kaupungin taloudellinen tilanne ei ole mahdollistanut tähän mennessä hankkeelle osoitettua investointirahoitusta, mutta huomioitava on, mikä vaihtoehto tulisi pitkällä juoksulla edullisemmaksi. 

Strateginen tilojen ohjaus –vastuualue nostaa esiin, että julkaistussa hankintailmoituksessa on mainittu, että toteuttajalla on velvollisuus hakea valtiontukea ja asiaa on edistetty vapaa-aikatoimialan (liikuntapalvelut) toimesta opetus- ja kulttuuriministeriön suuntaan. Vuokrahankkeeseen on lähdetty siksi, että hankkeen toteuttaminen ei ole ollut kaupungin oman investointiohjelman puitteissa mahdollista ja siksi, että hankesuunnitteluvaiheessa oli nähtävissä, että ulkoinen toteutus tulisi omaa tuotantoa edullisemmaksi. Lopullinen edullisuus tarkastelu omana hankkeena toteutuksen ja vuokrahankemuotoisen toteutuksen välillä tullaan tekemään saatujen tarjousten pohjalta.

Hankkeen jatko

Hanketta on tarkoitus jatkaa siten, että ilmoittautuneista tahoista valintaan neuvottelukumppanit ja aloitetaan neuvottelut. Neuvottelujen pohjalta kaupunki laatii tarjouspyynnön, joka lähetetään tarjoajille.

Saatujen tarjousten pohjalta tullaan tekemään esitys hankkeen toteuttamisesta. Päätös asiassa tullaan tekemään viimeistään vuoden 2014 aikana. Lisäksi vuonna 2014 hyväksyttävään vuoden 2015 talousarvioon tulee varata tarvittavat määrärahat vuokrakustannuksiin.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

Kuten edellä olevasta esittelytekstistä ilmenee, kaupunginvaltuuston hyväksymiin vuosien 2011 ja 2012 talousarvioihin sisältyy palloiluhallin toteuttamiseen liittyvä talousarviolauseke. Suoritetun valmistelun taustalla ovat em. talousarviolausekkeet.

Suoritetun valmistelun pohjalta voidaan todeta, että kaupungin omien käyttäjätoimialojen (vapaa-aikatoimiala ja sivistystoimiala) lisäksi palloiluhallille on saatavissa käyttäjiä myös kaupungin ulkopuolisista tahoista (korkeakoulut).

Tilatarpeen kevennyksen jälkeen pyydettyjen lausuntojen osalta voidaan todeta, että vapaa-aikatoimialan talousarvioon tulee varata määrärahat palloiluhallin vuokrakustannuksiin. Vuokrakustannukset ovat arvion mukaan n. 1,5 milj. euroa vuodessa. Sivistystoimialan (lukio- ja ammattiopetuslautakunta) lausuntoa voidaan kritisoida siitä, että siinä riittävästi huomioida kouluverkkomuutosten vaikutusta palloiluhallin käyttötarpeeseen. Myöskään kampus-hankkeen vaikutuksia ei arvioida. Kupittaalle toteutettavan palloiluhallin ja kouluverkkomuutosten synergiaedut jäävät lähes huomiota vaille.

Suoritetun valmistelun perusteella voidaan todeta, että palloiluhallihankkeen eteenpäin vieminen on tarpeellista ja että palloiluhalli on tarkoituksenmukaista toteuttaa vuokrahankkeena.

Tulevien vuosien talousarvioissa (alkaen vuodesta 2015) tulee varautua palloiluhallin vuokrakustannuksiin. Vuokrakustannukset tulevat vuokrakauden alussa olemaan arviolta 1,5 milj. euroa vuodessa. Vuokrakustannusten määrä tarkentuu valmisteluprosessin edetessä.

Liite 1Hankesuunnitelma

Liite 2Tarkennettu tilaohjelma

Oheismateriaali 1Liikuntalautakunnan lausunto

Oheismateriaali 2Lukio- ja ammattiopetuslautakunnan lausunto

Oheismateriaali 3Kaupunkikehitysryhmän lausunto

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

että palloiluhalli –hankkeen valmistelutilanne merkitään tiedoksi,

että palloiluhalli –hankkeen valmistelua voidaan jatkaa ja

että palloiluhalli –hankkeen vuokrakustannuksiin varaudutaan tulevien vuosien talousarvioiden valmistelussa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kh § 158
Liite 1:Hankesuunnitelma
Liite 2:Tarkennettu tilaohjelma