Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus11704.03.20131

2682-2013 (000)

Uudistamisohjelman laadinnan käynnistäminen

Tiivistelmä: -

Kh § 117

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

Vuoden 2013 taloussuunnitelmajakso sisältää paljon epävarmuustekijöitä tulokehityksen suhteen. On kuitenkin ilmeistä, että ilman toimenpiteitä kustannukset kasvavat nopeammin kuin tuotot. Tulorahoituksen supistuessa suunnitelmakauden investoinnit pysyvät korkealla tasolla, mikä lisää painetta velanottoon.

Käyttötalouden tasapainottamiseksi ja investointikyvyn turvaamiseksi talousarvion yhteydessä on esitetty kevään 2013 aikana laadittavaksi uudistamisohjelma. Uudistamisohjelman tulee sisältää toimenpiteet kustannustason sopeuttamiseksi 1 % vuosittain, toimintatuottojen arviointi, analyysi pysyvien vastaavien hyödykkeiden omistamisen vaihtoehdoista sekä kunnallisveron korotustarpeen arviointi.

Uudistamisohjelma rakentuu palveluanalyysistä ja tuottoanalyysistä.

Palveluanalyysi tehdään kultakin toimialalta erikseen ja siihen sisällytetään 1. Toimintaympäristöanalyysi, 2. Toiminnan luokittelu palvelutarpeen luonteen mukaan ja 3. Toimintatuottojen analyysi. Toiminnan luokittelussa noudatetaan VM:n ”Kuntien tehtävien kartoitus” – raportissa käytettyä viitekehystä. Toimintatuottojen analyysissa selvitetään ulkopuolisilta tahoilta perittävät maksut ja vertaillaan lain määräämiin tasoihin tai kansallisiin keskiarvoihin. Uudistusohjelmassa arvioidaan, paljonko kulusäästöjä voidaan saavuttaa tuottavuutta parantamalla, miten voidaan vaikuttaa palvelujen kysynnän määrään ja mitä palvelujen mitoituksessa on tehtävissä. Toimialakohtaisten palveluanalyysien pohjalta tullaan laatimaan kaupunkitasoinen palveluanalyysi.

Tuottoanalyysi sisältää arvion verotulojen ja valtionosuuksien kehityksestä, kaupungin sijoitustoiminnan tuotoista, tuloutusvaihtoehdot yhtiöistä sekä analyysin kaupungin taseeseen sisältyvistä eristä vaihtoehtoisine omistamismahdollisuuksineen.

Toimintaympäristöanalyysi ja toiminnan luokittelu työstetään maaliskuun aikana. Toimintatuotot ja taseanalyysi viimeistellään huhtikuun puoleen väliin mennessä. Toimialaosuuksien ja tuottojen yhteensovittaminen kaupunkitasolla valmistellaan huhtikuun loppuun mennessä.

Uudistamisohjelman valmistelu tapahtuu kaupungin johtoryhmän ohjauksessa. Konsernihallinnon talous- ja strategia –ryhmä vastaa uudistamisohjelman valmistelusta siten, että talousmatriisi ja toimialakohtaiset johtoryhmän tukevat uudistamisohjelman valmistelutyötä.

Uudistamisohjelmaa ja sen valmistelutilanneetta tullaan esittelemään kaupunginhallituksen iltakoulussa huhtikuussa ja kaupunginvaltuuston seminaari käydään läpi uudistamisohjelman lähtökohtia ja tavoitteita. Kaupunginjohtaja raportoi toukokuussa uudistamisohjelman valmistelun etenemisestä ryhmien puheenjohtajia. Lauta- ja johtokunnille tullaan järjestämään seminaarimuotoinen työpaja, jossa käydään läpi uudistamisohjelman sisältöä ja varataan lauta- ja johtokuntien jäsenille mahdollisuus esittää näkemyksiä uudistamisohjelmasta ja siihen liittyvistä analyyseistä. Uudistamisohjelman valmistelutilannetta tullaan käsittelemään myös kaupunginhallituksen seminaarissa 20.-21.5.2013, jonka jälkeen se tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn siten, että kaupunginvaltuusto voi hyväksyä uudistamisohjelman kokouksessaan 17.6.2013.

Uudistamisohjelman valmistelu ja tehtävät linjaukset tullaan ottamaan huomioon Turun kaupungin vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2014-2017 taloussuunnitelman valmistelussa ja käynnissä olevassa strategiaprosessissa.

Henkilöstölle varataan, normaalin yhteistoimintamenettelyn lisäksi, mahdollisuus osallistua uudistamisohjelman valmisteluprosessiin. Uudistamisohjelman valmistelua tukemaan tullaan laatimaan erillinen viestintäsuunnitelma.

EhdotusKaupunginhallitus päättää käynnistää uudistamisohjelman valmistelun edellä esitetyn mukaisesti siten, että uudistamisohjelma saatetaan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi 17.6.2013 pidettävään kokoukseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Rinteen seuraavan sisältöinen muutosehdotus raukesi kannatuksen puuttuessa:

Kaupunginhallitus päättää käynnistää uudistamisohjelman valmistelun siten muutettuna, että aikaisemmin suunniteltua 1 %:n säästötavoitetta ei oteta pohjaksi, vaan tehdään hallintokuntien kuluvertailu, missä kiinnitetään huomiota yksityisen ja oman tuotannon etuihin ja heikkouksiin. Lisäksi ohjelmaan tulisi sisällyttää eri veronkorotusmallien vertailua. Uudistamisohjelma lähetetään hallintokuntiin lausunnolle ja saatetaan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi 17.6.2013 pidettävään kokoukseen.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, talous- ja strategiaryhmä
tpvRandell Aleksi