Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus10518.02.20133

1624-2012 (001, 014, 015)

Turun kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta (Kv)

Tiivistelmä:

Turun kaupungin lausunnossa katsotaan, että yhdyskuntarakenne- ja työssäkäyntikriteerit täyttävät kunnat muodostavat toiminnallisen ydinkaupunkiseudun ja luonnollisen selvitysalueen. Laadun varmentamiseksi ja tulevien ratkaisujen perustaksi tulee alueella toteuttaa valtion asettaman selvityshenkilön koordinoima selvitys. Työ tehdään yhdessä kuntien kanssa ja tuloksena on kattava näkemys, jota kuntien asukkaat, päättäjät ja virkamiehet hyödyntävät kuntauudistuksen seuraavissa vaiheissa. Alueen elinvoimaisuuden ja pidemmän aikavälin palveluiden järjestämisen turvaamiseksi, tulisi lainsäädännössä todeta menettelytavat, joilla varmistetaan selvityksen johtopäätösten ja kuntauudistusten tavoitteiden mukainen eteneminen. Tarve Sote-palvelurakenneuudistukselle on kiistaton, mutta sen tavoitteita ja toteutusta ei voi irrottaa muun kuntauudistuksen toteutuksesta.

Kh § 105

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

Maan nykyisen hallitusohjelman mukaan hallitus on toteuttamassa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne.

Osana tätä kuntarakenneuudistusprosessia valmistui helmikuussa 2012 Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys kullekin alueelle tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta.

Valtiovarainministeriö asetti tämän jälkeen kuntarakennelakia valmistelevan työryhmän, jonka tehtävänä oli kuntarakenneluonnoksen valmistelun lisäksi samalla arvioida rakennetyöryhmän selvityksestä ja kuulemiskierroksesta saatua palautetta. Hallituksen iltakoulussaan 5.6.2012 tekemien linjausten ja eduskunnalle annetun tiedonannon jälkeen hallitus antoi rakennelakityöryhmän tehtäväksi tarkempien kuntauudistuksen kriteerien valmistelun. Työryhmän valmistelemat kriteerit vahvistettiin hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmässä 27.6.2012.

Valmistunut valtiovarainministeriön esitys kuntarakennelaiksi perustuu voimassa olevan kuntajakolain muuttamiseen. Samalla lain nimike esitetään muutettavaksi sisältöä paremmin vastaavaksi kuntarakennelaiksi. Keskeiset muutokset ovat luvussa 1a Kuntarakenneuudistuksen toteuttaminen. Tämän luvun säännökset ovat luonnoksen mukaan voimassa vuoden 2016 loppuun saakka.

Lakiehdotuksen liitteenä ovat sosiaali- ja terveyspoliittisen ministeriryhmän linjaukset 15.11.2012 palvelurakenneuudistuksen jatkosta. Valtiovarainministeriö pyytää toimittamaan kuntarakennelakiluonnoksesta annettavat lausunnot sähköisesti viimeistään 7.3.2013 mennessä.

Turun kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta:

Lakiluonnokseen on lisätty säännökset kuntien selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista, niistä poikkeamisesta ja muutoksista yhdistymisen taloudellista tukea koskevissa säännöksissä. Lisäksi ehdotetaan kielilain muuttamista eräiltä osin. Turun kaupungin lausunto ottaa kantaa ensisijaisesti lakiluonnoksessa esitettyihin lisäyksiin ja muutoskohtiin sekä niiden perusteluihin verrattuna aiempaan kuntajakolakiin.

Lähtökohtana ovat hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän linjaukset 27.6.2012 kuntauudistuksen kriteereistä, jotka muodostavat uudistuksen ydinsisällön. Näitä kriteereitä on analysoitu ja vertailtu Turun kaupunkiseudun tietoihin käyttäen hyväksi mm. kunnallishallinnon rakennetyöryhmän raporttia. Lisäksi tohtori Timo Aron tutkimus ”Kuuden suuren kaupungin demografinen kilpailukyky” on antanut taustaksi tuoretta tutkimustietoa muuttoliikkeen määrästä ja rakenteesta suurilla kaupunkiseuduilla. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi yksin Turun kaupungin laskennallinen taloudellinen menetys seudun sisäisen muuttoliikkeen seurauksena vuosina 2000 - 2010 oli 322,8 miljoonaa euroa eli noin 29,3 miljoonaa euroa vuodessa.

Tämän lausunnon taustalla on lisäksi Turun kaupungin aiempi lausunto 12.4.2012 valtiovarainministeriölle kunnallishallinnon rakennetyöryhmän raportista.

Kuntauudistusta ohjaavat kriteerit Turun kaupunkiseudulla

Kuntarakenneuudistuksen selvityskriteerit ovat palveluperuste (riittävä kyky omaan palvelutuotantoon: väkiluku vähintään 20000, yksivuotiaiden ikäluokka vähintään 50), työpaikkaomavaraisuusperuste, työssäkäyntiperuste, yhdyskuntarakenneperuste ja talousperuste.

Selvitysaluekokonaisuuden tarkastelun lähtökohdaksi on otettu se, millä tavoin hallituksen asettamat selvityksen tekemistä ja mahdollista kuntajaon muutosta tukevat kriteerit täyttyvät Turun kaupunkiseudulla. Asetettujen kriteerien perusteella on selvää, että Turkua lukuun ottamatta kaikkien mukana olevien kuntien tulee esitetyillä kriteereillä tehdä kuntarakennelakiluonnoksen mukainen selvitys. Selvitysvelvollisuus koskee yhdyskuntarakenteen eheyden näkökulmasta myös Turkua tilanteessa, jossa myös sen ympäristökunnat ovat selvitysvelvollisuuden alaisia.

Kunnan kokoon ja väestöpohjaan liittyvät kriteerit eivät ole alueella määrääviä, koska Turun kaupunkiseutu muodostaa kansallisestikin tarkasteltuna poikkeuksellisen tiiviin, katkeamattoman, toiminnallisen ja usean kunnan alueelle ulottuvan ydinkaupunkiseudun. Nykyinen kuntarakenne ei tue parhaalla mahdollisella tavalla alueen kykyä selvitä palvelutuotannon tulevaisuuden haasteista. Myös alueen kilpailukyky ja elinvoimaisuus edellyttävät rakenteellista uudistumista.

Turku pitää esitettyjä selvityskriteereitä pääosin onnistuneina. Ne antavat oikean kuvan tekijöistä, jotka aiheuttavat Turulle ja Turun kaupunkiseudun kehittämiselle suuria haasteita. Todellisen kaupunkiseudullisen kokonaiskuvan saamiseksi tulisi kuitenkin jatkossa ottaa yhdeksi taustamuuttujaksi myös keskuskaupunkiseutujen sisäisen muuttoliikkeen rakenteen sosio-ekonomiset ja väestödemografiset vaikutukset. Lisäksi Turku korostaa osallisuuden ja kuntalaisten vaikuttamisen vahvaa huomioimista kuntarakennelakiuudistuksen toteutuksessa.

Kriteeritarkastelussa mukana olevat kunnat

Lakiluonnoksen perusteluissa esitettyjen kuntien määrä voi olla esillä olleiden tarkastelukriteerien perusteella hyvin lavea. Esimerkiksi työpaikkaomavaraisuuden näkökulmasta selvitysalueena voisi olla koko Varsinais-Suomi.

Yhdyskuntarakenneperusteen tai työssäkäyntiperusteen täyttyessä kuntien tulee selvittää yhdistymistä yhdessä. Näistä kahdesta ensisijainen selvityskriteeri Turun kaupunkiseudun elinvoimaisen kehittämisen kannalta on yhdyskuntarakenneperuste. Lakiluonnoksen perusteluissa yhdyskuntarakenteeseen suoraan kytkeytyvä toinen kriteeri on työssäkäyntialue, joka muodostaa kaupunkiseutuun toisen luontevan tarkastelunäkökulman.

Rakennetyöryhmän aiemmin esittämään selvitysalueeseen kuuluvat Turku, Kaarina, Raisio, Naantali, Lieto, Tarvasjoki, Aura, Rusko, Masku, Nousiainen sekä Mynämäki ja mahdollisesti Sauvo, Paimio ja Marttila.

Turun kaupunki katsoo, että selvitys olisi syytä tehdä koko alueella, mutta laajemman alueen sisällä voi olla muitakin toimivia rakenteellisia ratkaisuja kuin koko alueen kattava uusi kunta. Missään olosuhteissa Turun kaupunkia ei voi jättää rakennemuutosten ulkopuolelle. Koko uudistuksen kannalta on ratkaisevaa, mitä toiminnallisesti ja rakenteellisesti yhtenäisellä ydinkaupunkiseudulla tapahtuu.

Turun kaupungin näkökulmasta yhdyskuntarakenne- ja työssäkäyntiperusteen samanaikainen täyttyminen muodostaa kaupunkirakenteellisesti ja toiminnallisesti luonnollisen selvitysalueen. Näiden kahden kriteerin tulisikin täyttyä Turun välittömällä kaupunkiseudulla samanaikaisesti muodostettaessa selvitysvelvollista kuntakokonaisuutta. Tämän mukaisesti muodostettavassa selvitysalueessa olisivat luontevasti mukana ainakin Turku, Kaarina, Lieto, Masku, Naantali, Raisio ja Rusko. Ministeriö voi määrätä erityisen kuntajakoselvityksen, mikäli kunta hakee poikkeusta yhdyskuntarakenne- tai työssäkäyntiperusteiden yhteisesti osoittamasta selvitysalueesta.

Lain ja sen taustalla esitettyjen perustelujen mukaisesti Turku katsoo, että Turun kaupunkiseudulla ei ole missään olosuhteissa mahdollista tehdä kuntarakenneselvitystä ilman Turun kaupunkia. Vain keskuskaupunkina toimiva elinvoimainen ja kilpailukykyinen Turku luo edellytykset koko kaupunkiseudun menestykselle.

Selvitystyön aikataulu

Kunnan on tehtävä ilmoitus 30.11.2013 mennessä valtiovarainministeriölle, minkä kunnan tai kuntien kanssa selvitys tehdään.  Olisi toivottavaa, että ilmoitukset tehtäisiin hyvissä ajoin ennen lakiluonnoksessa esitettyä takarajaa. Päättämällä jo tässä prosessin vaiheessa yhteiseen selvitysalueeseen mukaan tulevat kunnat, voidaan varsinaiseen selvitystyöhän paneutua ajankäytöllisesti paremmin ja varmistaa siten selvityksen lopputuloksen laatu sekä riittävän laaja demokraattinen ja osallistava valmisteluprosessi.

Selvitykset ja lakiluonnoksen velvoittavuus kuntarakenneuudistukseen

Vuonna 2006 alkaneen kunta- ja palvelurakennehankkeen (Paras) aikana on tehty runsaasti tutkimuksia, selvityksiä, raportteja ja suunnitelmia, joita voidaan hyödyntää tulevassa selvitystyössä. On tärkeää kuitenkin huomatta, että Paras-hankkeen aikana ei Turun seudulla tehty kuntarakennetarkastelua, vaikka Turun kaupunginhallitus sitä muille kunnille esitti. Näin ollen rakennetarkasteluun liittyvää aineistoa ei siltä osin ole käytössä.

Lakiluonnoksessa todetaan nykyisen kuntajakolain mukaisesti ”Esityksen kuntien yhdistymisestä tekevät muutoksen kohteena olevien kuntien valtuustot yhdessä”. Turku viittaa jo rakennetyöryhmän raportista 12.4.2012 antamaansa vastaukseen. Edelleen Turku katsoo, että vapaaehtoisuuteen ja yhteistyöhön perustuvan uudistuksen toteuttamistapa tulisi olla ensisijainen lähtökohta. Alueen elinvoimaisuuden ja kuntauudistuksen tavoitteiden turvaamiseksi tulisi kuitenkin harkita velvoittavaa lainsäädäntöä, mikäli kunnat eivät omaehtoisesti huomioi selvityksen johtopäätöksiä eivätkä ryhdy niiden mukaisiin toimenpiteisiin.

Käsityksemme mukaan metropolihallinnon tyyppinen malli luo uusia hallinnon rakenteita ja tasoja, jotka heikentävät toiminnan johtamista ja kuntademokratian toimivuutta. 

Selvityshenkilö(t)

Turun kaupunkiseudun kuntakokous 11.12.2012 totesi kantanaan, että Turun seudun kunnat päättävät helmikuun aikana kuntien uusien valtuustojen ja hallitusten aloitettua työnsä, miten kuntauudistuksen edellyttämiä selvityksiä tehdään Turun seudulla. Samalla päätetään, pyydetäänkö valtiovarainministeriötä asettamaan erityisselvittäjän tukemaan kuntauudistuksen valmistelua alueella.

Turun kaupungin näkemyksen mukaan kuntien tulisi pyytää valtiovarainministeriötä nimeämään Turun kaupunkiseudulle selvityshenkilö(t) valmistelemaan ja koordinoimaan yhteistyössä mukana olevien kuntien kanssa kuntarakennelain mukaista selvitystä. Selvityshenkilön nimeäminen tulee tehdä heti eduskunnan hyväksyttyä kuntarakennelain. Selvityshenkilön avulla voitaisiin turvata parhaalla mahdollisella tavalla selvityksen puolueettomuus ja uskottavuus kaikkien siinä olevien kuntien kannalta. Olisi myös luontevaa, että selvityshenkilön koordinointityö tapahtuisi seudun kuntien omien organisaatioiden ulkopuolisen henkilön toimesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus on välttämätön, jotta saavutetaan vahvempi integraatio perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon sekä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välillä.

Turku vahvana peruskuntana kantaa jatkossakin sote-palveluiden järjestämisvastuun itse. Alueen keskuskunnan asemaa voidaan vahvistaa siten, että Turku ottaisi isäntäkunnan roolissa järjestämisvastuun Turun työssäkäyntialueella. Näin voidaan taata yhdenvertaiset palvelut ja riittävä tuotantovolyymi koko alueelle sekä laaja-alainen erikoisammattiosaaminen.

Kuntauudistusta ja sote-palvelurakenneuudistusta ei voi erottaa toisistaan, koska se johtaisi erityyppisiin rakenteisiin. Tämän vuoksi uudistukset tulisi toteuttaa kuntarakenneuudistus edellä tai ne tulisi toteuttaa ainakin samanaikaisesti. Turun seudun tiiviillä alueella on riittävä väestöpohja mm. erikoissairaanhoidon palvelujen järjestämiseen, joten väestöpohja ei ole ensisijainen haaste palvelujen turvaamiselle ja integraatiolle.

Kaksitasoinen hallintorakenne on tavoitteena oikea. Palvelurakennetta uudistettaessa tulee erikseen huomioida erva-tehtävien ja yliopistollisten sairaaloiden kytkeminen uudistukseen siten, ettei muodosteta uusia hallintorakenteita eikä kuntayhtymiä, jotka eivät riittävällä tavalla kytkeydy suoraan kuntademokratiaan. Myös nykyisin voimassa olevaa lainsäädäntöä on välttämätöntä muuttaa, jotta sairaanhoitopiirien kuntayhtymien kuntien omistajaohjaus toteutuisi nykyistä paremmin.

Alueilla kuten Turun kaupunkiseudulla, jossa useampi kunta muodostaa tiiviin, katkeamattoman väestökeskittymän, tulee välttää toiminnan, osaamisen ja hallinnon pirstaloitumista. Riittävän iso väestöpohja mahdollistaa isommat toiminnalliset yksiköt, erikoistumisen kehittymisen sekä skaalaetujen saavuttamisen

Turun kaupunki haluaa myös korostaa laajaa hyvinvointijohtamisen näkökulmaa, joka hajoaa, mikäli sote-palveluiden järjestämisvastuu irrotetaan muista kunnan järjestämisvastuulla olevista perustoiminnoista kuten lasten päivähoito, opetus kulttuuri, liikunta ja nuorisotoimi. Lisäksi yhteys maankäyttöön ja kaavoitukseen katoaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetyöryhmän loppuraportti jättää vielä monia asioita kokonaan käsittelemättä ja linjaamatta.

Uudistuksen on johdettava perustason palveluiden parempaan integraatioon ja vahvistumiseen sekä epäterveiden ilmiöiden kuten palkkakilpailu ja osaoptimointi vähenemiseen sekä kuntayhtymien parempaan omistajaohjaukseen.

Turun kaupunki tulee antamaan varsinaisen lausunnon, kun sote- selvityshenkilöiden raportin valmistumisen jälkeen kunnilta tullaan erikseen pyytämään lausuntoa.

Yhteenveto

Turun kaupunki haluaa vielä yhteenvetona todeta, että kunnan kokoon ja väestöpohjaan liittyvät kriteerit eivät ole alueella määrääviä. Turun kaupunkiseutu muodostaa kansallisestikin tarkasteltuna poikkeuksellisen tiiviin, katkeamattoman, toiminnallisen ja usean kunnan alueelle ulottuvan ydinkaupunkiseudun. Nykyinen kuntarakenne ei tue parhaalla mahdollisella tavalla alueen kykyä selvitä palvelutuotannon tulevaisuuden haasteista. Myös alueen kilpailukyky ja elinvoimaisuus edellyttävät rakenteellista uudistumista.

Turku pitää esitettyjä selvityskriteereitä pääosin onnistuneina. Todellisen kaupunkiseudullisen kokonaiskuvan saamiseksi tulisi kuitenkin jatkossa ottaa yhdeksi taustamuuttujaksi myös keskuskaupunkiseutujen sisäisen muuttoliikkeen rakenteen sosio-ekonomiset ja väestödemografiset vaikutukset.

Turun kaupunki katsoo, että selvitys olisi syytä tehdä koko alueella. Tosin laajemman alueen sisällä voi olla muitakin toimivia rakenteellisia ratkaisuja kuin koko alueen kattava uusi kunta. Turun kaupungin näkökulmasta yhdyskuntarakenne- ja työssäkäyntiperusteen samanaikainen täyttyminen muodostaa kaupunkirakenteellisesti ja toiminnallisesti luonnollisen selvitysalueen. Missään olosuhteissa Turun kaupunkia ei voi jättää rakennemuutosten ulkopuolelle. Koko uudistuksen kannalta on ratkaisevaa, mitä tapahtuu toiminnallisesti ja rakenteellisesti yhtenäisellä ydinkaupunkiseudulla.

Turku katsoo, että vapaaehtoisuuteen ja yhteistyöhön perustuvan uudistuksen toteuttamistapa tulisi olla ensisijainen lähtökohta. Alueen elinvoimaisuuden ja kuntauudistuksen tavoitteiden turvaamiseksi tulisi kuitenkin harkita velvoittavaa lainsäädäntöä, mikäli kunnat eivät omaehtoisesti huomioi selvityksen johtopäätöksiä eivätkä ryhdy niiden mukaisiin toimenpiteisiin.

Toiminnallisilla kaupunkiseuduilla ei tule luoda uusia hallinnon rakenteita ja tasoja, jotka heikentävät toiminnan johtamista ja kuntademokratian toimivuutta. 

Turun kaupungin näkemyksen mukaan kuntien tulisi pyytää valtiovarainministeriötä nimeämään Turun kaupunkiseudulle selvityshenkilö(t) valmistelemaan ja koordinoimaan yhteistyössä mukana olevien kuntien kanssa kuntarakennelain mukaista selvitystä. Selvityshenkilön avulla voitaisiin turvata parhaalla mahdollisella tavalla selvityksen objektiivisuus kaikkien siinä olevien kuntien kannalta.

Sote-palvelurakenneuudistuksesta Turun kaupunki toteaa, että Sote-uudistuksen valmistelua ja etenemistä ei voi irrottaa kuntauudistuksen kanssa toisistaan. Hankkeiden rakennevaihtoehdot kytkeytyvät tiiviisti toisiinsa toiminnallisilla kaupunkiseuduilla.

Oheismateriaali 1Kuntauudistushankkeiden aikajana 2013 – 2017

Oheismateriaali 2Kuntarakenteen uudistamista ohjaavat kriteerit

Oheismateriaali 3Kuntarakennelaki lakiluonnos perusteluineen

Oheismateriaali 4Esitys sosiaali- ja terveydenhuollon linjauksiksi

Oheismateriaali 5Lausunto kunnallishallinnon rakennetyöryhmän raportista

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä esitetyn Turun kaupungin lausunnon kuntarakennelakiluonnoksesta toimitettavaksi valtiovarainministeriölle ja valtuuttaa kaupunginhallituksen ja kaupungin johdon edistämään lausunnon mukaisia tavoitteita.

PäätösKaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

että kaupunginvaltuusto hyväksyy esitetyn Turun kaupungin lausunnon kuntarakennelakiluonnoksesta toimitettavaksi valtiovarainministeriölle,

että kaupunginhallitus valtuutetaan tekemään lausuntoon tarvittavia vähäisiä muutoksia ja

että kaupunginhallitus ja kaupungin johto valtuutetaan edistämään lausunnon mukaisia tavoitteita.

Päätös asiassa tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto