Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus10018.02.20136

1762-2013 (014)

Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen (Kv)

Tiivistelmä: -

Kh § 100

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 14.2.2013:

Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita kuntaan uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään.

Käräjäoikeuslain 6 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka hallitsee itseään ja omaisuuttaan ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 63 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai rangaistuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikoksen esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään virallinen syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

Kaupunginhallituksen ehdotus


Kaupunginvaltuusto päättää valita vähintään kuusi kiinteistötoimitusten uskottua miestä toimikaudeksi 2013–2016.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto