Energiatukea investointiin on haettava ennen käyttö-
   omaisuuden hankkimista taikka tuella rahoitettavan
   rakentamis-, muutos- tai parannustyön aloittamista.

   Työn aloittamiseksi katsotaan lopullisen ja sitovan

   investointipäätöksen tekeminen.

   Tukea voidaan hakea vain, jos tuella on merkittävä

   vaikutus hankkeen käynnistämiseen.

ENERGIATUKIHAKEMUS INVESTOINTIIN

VNA 1313/2007 energiatuesta, mom. 32.60.40

Hakemus jätetään työvoima- ja elinkeinokeskukseen

INVESTOINNIN TARKOITUS

 

Energian käytön tai tuotannon tehostaminen       Uusiutuvan energian käyttö   

Energiantuotannon tai käytön ympäristöhaittojen vähentäminen    Energiahuollon varmuuden ja monipuolisuuden edistäminen

Hanke sisältyy EU:n rakennerahasto-ohjelmaan (mihin):

Hanke liittyy TEM:n energiantehokkuusjärjestelmään (liite)

 

KÄYTETTÄVÄ TEKNOLOGIA

 

Uusi (ensimmäisiä sovellutuksia Suomessa)       Kaupallisesti vakiintunutta

PÄÄSTÖKAUPPA

 

Hanke kuuluu päästökauppalain (683/2004) soveltamisalan piiriin    Hanke ei kuulu päästökauppalain (683/2004) soveltamisalan piiriin

1 HAKIJA

 

Yritys, yhteisö

Turun ammattikorkeakoulu

Yhteyshenkilö

Pekka Nousiainen

Toimintayksikkö

Tekniikka, ymp. ja talous -tulosalue

Postiosoite

Joukahaisenkatu 3A, 20520 Turku

Puhelin

044 907 4591

Faksi

Sähköposti

pekka.nousiainen@turkuamk.fi

Y-tunnus

0204819-8

Liikevaihto (1 000 e)

-

Viennin arvo (1 000 e)

-

Henkilökunnan määrä

868

Yrityksen toimialakoodi

84110

Perustamisvuosi

1996

Taseen loppusumma (1 000 e)

-

Hakijan sijaintikunta

Turku

Rahoituskohteen sijainti; kunta, maakunta, lääni

Turku

2 YRITYKSEN OMISTUS (tarvittaessa erillisellä liitteellä)

 

Omistussuhteet esitettävä kattavasti; hakijayrityksen osakkaat ja omistusosuudet; myös hakijayrityksen omistusosuudet muissa yrityksissä; konsernirakenne, mikäli yritys kuuluu konserniin

Yrityksen omistus

Turun AMK on julkisen sektorin toimija, jonka katto-organisaationa toimii Turun kaupunki.

3 HANKKEEN NIMI JA TIIVISTELMÄ (jotka voidaan tarvittaessa antaa julkisuuteen)

Nimi

Sähköntuotanto AC-dynamometrilla polttomoottorilaboratoriossa

Investoinnin käyttöaika (a)

30

Tiivistelmä (selvitetään tarkemmin erillisellä liitteellä)

Hankkeessa varustetaan yksi AMK:n moottorilaboratorion kuudesta testipenkistä vaihtovirtadynamometrilla. Dynamometri generoi moottoritutkimuksissa syntyvää jarruenergiaa sähköksi; saatava määrä on vuositasolla noin 100 - 300 MWh. Hanke paitsi säästää energiaa, on sillä myös ympäristöön sekä AMK:n tutkimus- ja opetustoimintaan liittyviä positiivisia oheisvaikutuksia. Vastaavan teknologian sovellutuksia on Suomessa otettu käyttöön toistaiseksi vain muutamia. Hanke liittyy TEM:n energiatehokkuusjärjestelmään Turun Kaupungin solmiman kunta-alan energiatehokkuussopimuksen kautta.

4 KUSTANNUSARVIO (selvitetään yksityiskohtaisesti liitteellä)

5 RAHOITUSSUUNNITELMA (selvitetään yksityiskohtaisesti liitteellä)

ATukea laskettaessa huomioon otettavat kustannukset (ilman arvonlisäveroa)

1 000 euroa

 

1 000 euroa

%

Rakennukset

Haettava energiatuki (TEM)

160

40

Koneet ja kalusto

300

Muu julkinen tuki

Muut kustannukset

100

Oma rahoitus

240

60

Investoinnin arvo yhteensä

400

Muu rahoitus

BTuen ulkopuoliset kustannukset
(selvitetään liitteellä)

Yhteensä

 


6 HANKKEEN AIKATAULU

 

Investointi alkaa

1.10.2012

Investointi päättyy

30.9.2013

7 LASKELMA SÄÄSTETTÄVÄSTÄ ENERGIASTA

 

Polttoaine/energia

Edellisen vuoden
kul
utus
(MWh)

Arvioitu säästö
(MWh)

Hinta
(euroa/MWh)

Vuotuinen
kustannu
ssäästö
(euroa)

Kevyt polttoöljy

Raskas polttoöljy

Kivihiili

Maakaasu

Sähkö

250

99

24 750

Kaukolämpö

Muu, mikä:

Muut mahdolliset säästöt

Mahdollinen kustannusten lisäys

Vuotuinen kustannussäästö yhteensä

24 750

Investoinnin koroton takaisinmaksuaika (= investointikustannus / vuotuinen kustannussäästö)

16,3 a

8 LASKELMA ENERGIAN TUOTANTOLAITOKSESSA KÄYTETTÄVISTÄ POLTTOAINEISTA JA TUOTETTAVASTA ENERGIASTA

Käytettävä polttoaine

Yksikkö

Lämpöarvo
(MWh/yksikkö)

Käyttö vuodessa
yksikköä

Kustannukset
vu
odessa
(euroa)

Polttoaineella
tuotettu energia

(MWh/a)

Jyrsinturve

Palaturve

Puu

Muu biomassa, mikä:

Fossiilinen polttoaine, mikä:

Muu energialähde, mikä:

9 LAITOSTIEDOT

 

Vuosihyötysuhde ja rakennusaste, sähkö- ja lämpötehot (MW), huipun käyttöaika (h/a)

10 INVESTOINNIN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

 

Päästö
(laskentaperusteet tulee esittää)

Laitoksen nykyiset päästöt

(t/a)

Päästöt investoinnin jälkeen

(t/a)

Ominaispäästö
investoinnin jälkeen

(mg/MJ)

CO2

71,0

0

0

SO2

NO2 / NOx

Partikkelit

Muu, mikä

11 INVESTOINNIN TYÖLLISYYSVAIKUTUKSET (täytetään kaikista hankkeista)

Rakennusaikainen työvoima
(henkilötyöpäivää)

1100

Syntyvät uudet työpaikat
(kpl)

1

Uusien työpaikkojen työllisyysvaikutus
(henkilötyöpäivää)

224 htp / vuosi


12 LASKELMA POLTTOAINEEN TUOTANTOHANKKEESTA

 

Tuotettava polttoaine

Yksik

Keskimääräinen
tuotanto vu
odessa
yksi
kköä

Tuotanto-
ku
stannus
(euroa/yksikkö)

Arvioitu
myynt
ihinta
(euroa/yksikkö)

Tuotannon
k
okonais-
ene
rgiasisältö
(MWh/v)

Raaka-aineiden
omistuspohja

Jyrsinturve

Palaturve

Hake, millainen:

Muu, mikä:

13 TUOTETTAVAN POLTTOAINEEN TOIMITUSKOHTEET

 

Käyttäjälaitos/ostaja

Polttoaine

Yksikkö

Vuotuinen
ärä yksikköä

Toimituksen sopimustilanne

14 MUU JULKINEN TUKI

 

Onko hankkeeseen haettu tai saatu muuta julkista rahoitusta

Kyllä    Ei

Selvitys haetusta ja saadusta valtionavusta tai osuuksista (mistä, euroa, vuosi)

Energiahuollon varmuutta ja monipuolisuutta edistävissä hankkeissa kolmen edellisen vuoden de minimis -tuet (mistä, euroa, vuosi)

15 SUOSTUMUS TIETOJEN ANTAMISEEN

 

Työ- ja elinkeinoministeriö ja TE-keskukset ovat oikeutettuja antamaan ja saamaan kaikki tarpeelliset tiedot tämän hakemuksen käsittelemistä sekä tuen käytön valvontaa varten. Tiedot voidaan antaa riippumatta ministeriötä, sen TE-keskusta tai muuta yhteisöä taikka yksityistä sitovista säännöksistä, jotka koskevat tämän hakemuksen tai allekirjoittaneen yrityksen liiketoiminnan salassapidettävyyttä. Mitä edellä on sanottu koskee myös tietojen vaihtamista silloin, kun se on tarpeen valtion ja siihen rinnastettavan muun julkisen rahoituksen yhteensovittamisen tai rahoitusta koskevan hallinnon kannalta.

Työ- ja elinkeinoministeriö ja TE-keskukset sekä EU:n komissio ovat oikeutettuja tarkastamaan hakijan liiketoimintaa siltä osin kuin se on tarpeen edellä mainittujen perusteiden johdosta.

16 LIITTEET

 

Eritelty kustannusarvio, luettelo hankinnoista

Arviointilomake energiatuen vaikutuksista (vain investointi-hankkeet)

Hankkeen taloudellisuuslaskelma

Kopio energiantehokkuussopimuksesta tai liittymisasiakirjasta

Projektisuunnitelma

Kopio hankkeeseen liittyvästä katselmus- tai analyysiraportista

Uutta teknologiaa koskeva selvitys sekä arvio hankkeen vaikutuksista teknologian kaupallistamisen ja käyttöönoton edistämiseen

Kaupparekisteriote, verottajan ilmoitus tai muu selvitys hakijasta

Selvitys hankkeen ympäristövaikutuksista

Viimeisimmän tilikauden toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase tilintarkastajan lausuntoineen

Arvio työllisyysvaikutuksista

17 HAKIJAN ALLEKIRJOITUS

 

Allekirjoittaneet vakuuttavat tässä hakemuksessa ja sen liitteissä antamansa tiedot oikeiksi ja antavat yllä mainitun suostumuksen tietojen antamiseen ja saamiseen.

Paikka ja päivämäärä

Kaupparekisterin mukainen virallinen allekirjoitus ja nimenselvennys

 


            OHJEITA

YLEISTÄ

Työ- ja elinkeinoministeriö voi myöntää valtionavustuksena tukea energiainvestoinneille valtioneuvoston asetuksen 1313/2007
nojalla valtion talousarvion momentin 32.60.40 sitoumusvaltuuden rajoissa. Energiatuen myöntämisen ehdot ilmenevät asetukse
sta. Tukien väärinkäyttöön liittyvät rikosoikeudelliset seuraamukset on säädetty rikoslaissa (rikoslain 29. luku).

Energiatukea voidaan myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille. Tukea ei myönnetä asunto-osakeyhteisöille, asuinkiinteistöille, valtion laitoksille, valtionosuutta saaville perustamishankkeille eikä maatiloille tai niiden yhteyteen toteutettaville hankkeille.

Hyväksyttäviltä kustannuksiltaan enintään 3 miljoonan euron energiatehokkuus- tai uusiutuvan energian investointeihin myöntää tuen TE-keskus. Muut tuet ja kaikki uuden teknologian investointituet myöntää ministeriö.

LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE (numerot viittaavat kyseiseen täyttökohtaan)

3HANKKEEN NIMI JA TIIVISTELMÄ -kohdassa esitetään yhteenvetomaisesti hankkeen tarkoitus, investointikohde, käytettävä teknologia ja päämitoitusarvot (sähkö/lämpöteho yms.) sekä tärkeimmät laitehankinnat. Hankkeen tarkempi kuvaus mukaan lukien tekninen kuvaus ja mitoitus esitetään erillisenä liitteenä (projektisuunnitelma).

4HANKKEEN KUSTANNUSARVIO -kohdassa A esitetään yhteenveto valtioneuvoston asetuksen mukaisista hyväksyttävistä kustannuksista. Tarkempi kustannuslajeittain sekä koneittain ja laitteistoittain eritelty kustannusarvio esitetään liitteenä. Kaikki kustannukset ilmoitetaan ilman arvonlisäverotuksessa vähennettäviä veroja. Kohtaan B merkitään hankkeen muut kustannukset, jotka valtioneuvoston asetuksen mukaan eivät ole hyväksyttäviä.

5RAHOITUSSUUNNITELMASSA haettavan avustuksen suuruus voi olla enintään 40 % hyväksyttävistä kustannuksista uuden teknologian hankkeissa ja enintään 30 % tavanomaisen tekniikan hankkeissa, pois lukien tuuli- ja aurinkoenergiahankkeet enintään 40 %. Poikkeuksena ovat energiahuollon varmuutta ja monipuolisuutta edistävät investoinnit, joissa avustus voi olla enintään 25 % sekä muut energiantuotannon tai käytön ympäristöhaittoja vähentävät investointihankkeet, joissa avustus voi olla enintään 30 %. Tavanomaista tekniikkaa edustavissa tehokkuussopimusinvestoinneissa avustuksen suuruus voi olla enintään 20 %.

7Laskelmassa esitetään hakemuksessa tarkoitetun hankkeen energiankäyttöä vähentävät vaikutukset. Esitettyjen lukujen laskentaperusteiden on käytävä selkeästi ilmi liitteistä.

8Laskelmassa selvitetään tuettavan uuden energiantuotantolaitoksen vuotuinen energiantuotanto polttoaineittain tai muutosinvestoinnin aiheuttama vastaava lisäys. Polttoainekustannuksia laskettaessa käytetään toimittajan kanssa sovittua tai todennäköistä hintaa.

10Kohdassa esitetään investoinnin vaikutukset säänneltyihin päästöihin. Ominaispäästöt ilmoitetaan vuosikeskiarvona. Mikäli tukea haetaan nimenomaan ympäristöhaittojen vähenemisen perusteella tai kotimaisen polttoaineen tuotantoon, on ympäristövaikutukset kokonaisuudessaan esitettävä erillisenä liitteenä.

11Arvioidut TYÖLLISYYSVAIKUTUKSET on esitettävä kaikista investoinneista. Pysyvien, uusien työpaikkojen työllisyysvaikutus arvioidaan myös henkilötyöpäivinä vuodessa ottaen huomioon työn osa-aikaisuus tai kausiluonteisuus.

12Taulukossa esitetään kotimaisen polttoaineen tuotantoinvestoinnin vuosituotantotiedot. Polttoainetuotannon raaka-aineiden omistus, hankintatapa ja määrät selvitetään liitteissä.

16LIITTEET
Edellä mainitun lisäksi liitteissä on huomioitava:

HANKKEEN TALOUDELLISUUSLASKELMASSA esitetään investoinnin energiataloudelliset vaikutukset sekä kannattavuus ilman anottua avustusta ja myös sen kanssa. Kannattavuuden tunnuslukuna voidaan käyttää sisäistä korkoa tai takaisinmaksuaikaa. Kannattavuuslaskelman tulee perustua uusien laitosten kohdalla vaihtoehtoisiin toteutustapoihin ja olemassa olevien laitosten muutostöiden kohdalla nykytilaan.

PROJEKTISUUNNITELMASSA esitetään hankkeen aikataulu, yleispiirustuksin laitoksen tärkeimmät laitteet, toiminta ja sijainti ym. toteutukseen liittyvät olennaiset tiedot. Rakennepiirustuksia tai vastaavia ei liitetä mukaan.

Mikäli hakemus koskee UUTTA TEKNOLOGIAA, on mukaan liitettävä selvitys ko. teknologian merkityksestä koko maan energiahuollon kannalta, kilpailukyvystä, vientimahdollisuuksista, käyttöönottoon liittyvistä riskeistä sekä hankkeen mahdollisesta liittymisestä kansallisiin energiatutkimusohjelmiin. Uudella teknologialla tarkoitetaan tässä yhteydessä ratkaisuja, joiden toimivuudesta kaupallisen mittakaavan laitoksissa ei Suomen olosuhteissa vielä ole riittävää kokemusta.

HAKEMUKSEN JÄTTÄMINEN

Hakemus jätetään siihen alueelliseen TE-keskukseen, jonka toimialueella investoinnin rakennustyöt toteutetaan. Hakemus tulee

jättää hyvissä ajoin ennen hankkeen aloittamista.

 

 

 

 

ARVIO ENERGIATUEN VAIKUTUKSISTA

 

HANKKEEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

 

1 Arvioikaa hakemanne energiatuen ensisijainen vaikutus hankkeen toteuttamiseen (Huom. Valitkaa ainoastaan yksi vaihtoehto)

Hanketta ei toteuteta lainkaan ilman tukea1

Hanke toteutetaan laajempana kuin ilman tukea

Hanke toteutetaan laadullisesti korkeatasoisempana kuin ilman tukea

Hankkeen toteuttamisen aikataulua aikaistetaan tuen avulla kk

Perustelkaa vastauksenne lyhyesti

Korkeiden investointikustannusten vuoksi hanketta ei ole mahdollista toteuttaa pelkällä sisäisellä rahoituksella.

 

 

2 Arvioikaa seuraavien tunnuslukujen näkökulmasta energiatuella rahoitettavan hankkeen yritystason vaikutuksia kahden vuoden

kuluttua hankkeen valmistumisen jälkeen2

Hankkeen toteuttamisen arvioidaan lisäävän liikevaihtoa

euroa

% nykyisestä

Hankkeen toteuttamisen arvioidaan kasvattavan vientiä (Huom. viennillä tarkoitetaan hanketta toteuttavan yrityksen suoraa vientiä)

euroa

% nykyisestä

Hankkeen toteuttamisen arvioidaan lisäävän yrityksen työpaikkoja nykyisestä

uusia kokoaikaisia pysyviä työpaikkoja

   kpl

joista naistyöpaikkoja

   kpl

uudistettuja työpaikkoja

   kpl

joista naistyöpaikkoja

   kpl

projektin aikaisia uusia työpaikkoja

   htv

joista naistyöpaikkoja

   htv

 

 

 

3 Arvioikaa hankkeen toteuttamisen yritystason vaikutuksia seuraavien osa-alueiden kehittymiseen kahden vuoden kuluttua2

hankkeen valmistumisesta asteikolla 1–5 (ei lainkaan – erittäin paljon). Vastatkaa jokaiseen vaihtoehtoon.

1   2   3   4   5

             Yrityksen kannattavuus paranee

             Yrityksen markkinaosuus kotimaassa lisääntyy

             Yrityksen käyttämän teknologian taso paranee

             Yrityksen tuotteen tai palvelun laatu paranee

             Tuotantomenetelmät kehittyvät

             Hanke vaikuttaa uuden tuotteen/tuotantomenetelmän tai palvelun syntymiseen

1 Hanke jää joko kokonaan toteutumatta ilman haettavaa tukea, tai hanke toteutetaan sellaisenaan tai osittain, mutta toteuttamisen sijaintipaikka­kunta on toinen.

2 Kysymyksissä 2 ja 3 muutoksen suuruutta arvioidaan hakemushetkellä voimassa olevan tilinpäätöksen / ko. ajankohdan tilanteeseen verrattuna.

 

HAKIJAN ALLEKIRJOITUS

 

Allekirjoittaneet vakuuttavat tässä hakemuksessa ja sen liitteissä antamansa tiedot oikeiksi ja antavat yllä mainitun suostumuksen tietojen
antamiseen ja saamiseen.

Paikka ja pvm

Virallinen allekirjoitus ja nimen selvennys